torstai 27. elokuuta 2015

Demokraatti: Vartiainen haluaa lisää maahanmuuttoa: ”Meidän pitäisi levittää punaisia mattoja Suomeen saapuville”

Demokraatti: Vartiainen haluaa lisää maahanmuuttoa: ”Meidän pitäisi levittää punaisia mattoja Suomeen saapuville” 27.8.2015

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) sanoo, että Suomen täytyy houkutella rohkeammin kansainvälistä työvoimaa ja yrityksiä maahan seuraamalla Pohjoismaiden esimerkkiä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa maahanmuutto pitää talouskasvua yllä.

– Ulkomaalaisten työllistyminen ei ole keneltäkään pois, vaan työtätekevien määrän kasvaessa myös talous laajenee. Meidän pitäisi levittää punaisia mattoja Suomeen saapuville ihmisille ja yrityksille, tiivistää Vartiainen.

Vartiaisen mukaan Suomen pitäisi tehdä kaikkensa, jotta tänne olisi mahdollisimman helppoa tulla, niin yritysten kuin ihmisten.

– Mitä monikulttuurisempi yritys, sitä paremmin yritykset onnistuivat valtaamaan vientimarkkinoita.

Tulevaisuudessa Euroopassa selviävät ne maat, jotka ovat houkuttelevia työikäisille nuorille.

– Meillä on Suomessa näivettymisen kierre: käsiparit vähenevät ja lait sekä normit ovat vanhentuneita. Tarvitsemme rajuja rakenteellisia reformi- ja ajattelutapojen uudistuksia. Olemme nyt osa kansainvälisiä päämarkkinoita, ja meidän on tehtävä Suomi kannattavaksi maaksi investoida, painottaa Vartiainen.