tiistai 18. elokuuta 2015

Yle: "Kaikki ennätykset rikkoutuvat tänä vuonna" – Pakolaisvyöry nostaa Suomen kuluja

Yle: "Kaikki ennätykset rikkoutuvat tänä vuonna" – Pakolaisvyöry nostaa Suomen kuluja 18.8.2015

Maahan perustetaan 4–5 vastaanottokeskusta pikavauhtia. Suurin paine uusille on pääkaupunkiseudulla, Turun suunnalla ja pohjoisessa.

Maahanmuuttovirasto valmistelee uusien vastaanottokeskusten perustamista pikavauhtia turvapaikanhakijoille, sillä nykyiset vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ääriään myöten Euroopan pakolaisvyöryn takia. Suurin paine uusille keskuksille on pääkaupunkiseudulla, Turun suunnalla ja pohjoisessa.

– Todennäköisesti ainakin neljä, viisi vastaanottokeskusta saadaan viimeistään syyskuun aikana käyttöön ja toimintaan. Se tarkoittaa noin 2 000 paikkaa ja sen päälle hätämajoitusta, kertoo johtaja Jorma Kuuluvainen Maahanmuuttovirastosta.

Nyt vastaanottokeskuksia on 21 ja seuraava avataan lähiaikoina Harjavallassa Porin suunnalla.

Valtio vastaa vastaanottokeskusten kustannuksista. Viime vuonna siihen meni 54 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna summa nousee päälle 70 miljoonan euron. Syksyn lisäbudjetista haetaan 18,6 miljoonan euron lisämäärärahaa turvapaikanhakijoista koituviin menoihin.

Turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen tänä vuonna jo yli 5 000 eli selvästi enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Suurimmat ryhmät ovat viime viikkoina tulleet Irakista, Somaliasta ja Afganistanista.

– Kaikki ennätykset tullaan rikkomaan tänä vuonna. Tilanne on nähty Euroopasta ja maailmalta jo usean vuoden ajan ja nyt se heijastuu Suomeen. Turvapaikanhakijoiden määrät ovat niin jyrkässä nousussa, että kaikki ennätykset lyödään, sanoo vastaava ohjaaja Heimo Nurmi Turun vastaanottokeskuksesta.

Mistä on kyse?
- Viime vuonna vastaanottokeskusten kustannukset olivat 54 miljoonaa euroa.
- Tänä vuonna kulut nousevat yli 70 miljoonan euron.
- Turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen tänä vuonna jo yli 5 000. Se on selvästi enemmän kuin viime vuonna yhteensä.
- Suomen kaikki turvapaikanhakijoihin liittyvät ennätykset tullaan rikkomaan tänä vuonna, sanoo Jorma Kuuluvainen Maahanmuuttovirastosta.