sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Iltalehti: Tiina Lymi: Minua on hävettänyt olla suomalainen

Iltalehti: Tiina Lymi: Minua on hävettänyt olla suomalainen 6.12.2015

Rasistisia sävyjä saanut julkinen keskustelu on saanut näyttelijä Tiina Lymin häpeämään suomalaisuuttaan.

Suunnittelija Mert Otsamon näyttävässä puvussa juhlineella Tiina Lymillä on ollut viime aikoina vaikeuksia tuntea ylpeyttä kansalaisuudestaan.

- Tänä vuonna olen tuntenut vähemmän ylpeyttä suomalaisuudestani. Täytyy sanoa, että joitakin kertoja on hävettänyt olla suomalainen, Lymi tunnustaa Iltalehdelle.

Siellä täällä näyttelijä on silti onnistunut näkemään myös toivonpilkahduksia.

- Olen ehkä ollut ylpeä suomalaisuudestani, kun lukuisiin rasistisiin kommentteihin on tullut vastareaktioita. Ihmiset ovat toimineet ja tehneet jotain; uskaltaneet sanoa vastaan ja kertoa mielipiteensä, Lymi kiittää.

Juhlilta näyttelijä on odottanut ennen kaikkea herkullisia keskustelutuokiota.

- Haluaisin tutustua ihmisiin, joita en ole aiemmin tavannut, Lymi suunnittelee.