lauantai 5. joulukuuta 2015

Yle: "Keksityt kertomukset ovat erikoisalaamme" – turvapaikanhakijoille kaupataan mukaan nyyhkytarinoita

Yle: "Keksityt kertomukset ovat erikoisalaamme" – turvapaikanhakijoille kaupataan mukaan nyyhkytarinoita 5.12.2015

“Osta hyvä tarina! Väärennämme myös kaikki kertomusta vahvistavat asiakirjat. Tarinan esittämistä pääset harjoittelemaan Skypen välityksellä. Koko paketti hintaan 950 dollaria.” Tähän tapaan turvapaikanhakijoiden valmennuspalveluja kaupataan farsin kielellä iranilaisille. Samankaltaisia nettisivuja löytyy afgaaneille ja arabiankielisille. Auttaako räätälöity tarina oikeasti saamaan Suomesta turvapaikan?

Euroopassa liikkuvat isot ihmisjoukot, joista osa on paennut henkensä edestä, osa etsii muuten parempia elinoloja. Varmaa on, että erilaiset huijarit ja salakuljettajat käärivät ihmisten epätoivosta sievoiset voitot.

Viime aikoina salakuljettajat ja muut turvapaikkavirrasta hyötyvät ovat levittäneet viestiä: Euroopan rajat menevät pian kiinni. Käsillä on viimeinen tilaisuus muuttaa länteen!

Jo lähtömaassa turvapaikanhakijoille on netin kautta tarjolla palveluja, jotka häpeilemättä rohkaisevat huiputtamaan eurooppalaisia maahanmuuttoviranomaisia:

“Viisumit, passit ja turvapaikkakertomukset ovat erikoisalaamme, otattehan yhteyttä! Autamme saamaan oleskeluluvan eurooppalaisessa maassa muutamassa kuukaudessa.”

Valmistautuminen olisi sivustojen mukaan syytä aloittaa viikkoja ennen lähtöä, koska on harjoiteltava kertomusta ja väärennettävä asiakirjoja.

Nettipalvelut eivät tavoita kaikkia, osin lukutaidottomiakin turvapaikanhakijoita. Sen vuoksi niitä tarjotaan myös kadulla esimerkiksi Turkissa, jonka kautta monet turvapaikanhakijat suuntaavat pohjoisemmaksi.

Tulkki ei usko kaikkia tarinoita todeksi

Suomessa turvapaikanhakijoita tavannut farsin kielen tulkki on törmännyt työssään siihen, että viranomaisia yritetään harhauttaa.

Hänen syksyn aikana tapaamistaan afgaaneista suurin osa lähtenyt liikkeelle Iranista, mutta kaikki eivät halua kertoa sitä viranomaisille. Tulkki muistaa, kuinka esimerkiksi kaksi hakijaa jutusteli ennen kuulustelua, etteivät he ole koskaan käyneetkään Afganistanissa. Viranomaisille tarina oli hetken päästä toinen: heitä on uhkailtu Afganistanissa heimojen välisissä taisteluissa.

Tulkin on ollut myös vaikea uskoa kertomuksia suoranaisesta vainosta Iranissa.

Tulkki ei esiinny tässä jutussa nimellään, koska se saattaisi vaikeuttaa hänen työtään.

Miltä tuntuu joutua tulkkaamaan asioita, jotka eivät ole totta?

– Minulle tulee hyvin syyllinen ja turhautunut olo. Tulkin ammatissa en saa puuttua tapauksiin. Täytyy purra huulta ja pitää suu kiinni! Olen hämilläni siitä, että jotkut entiset maanmieheni huijaavat hyväsydämisiä ja hyväuskoisia suomalaisia. Se on epäreilua!

On inhimillistä, että jotkut hakijat yrittävät kaikin keinoin parantaa mahdollisuuksiaan saada turvapaikka pitkän ja kalliin matkan päätteeksi. Tulkki ei kuitenkaan hyväksy sitä, että turvapaikkajärjestelmää käytetään väärin. Hän on itse paennut aikanaan Iranin ja Irakin välistä sotaa, mutta turvallinen paikka löytyi lähempää kuin Euroopasta.

[...]