tiistai 9. helmikuuta 2016

Yle: Turvapaikanhakijoista keskustelu alueen asukkaille Porissa – paikalle vain kutsulla

Yle: Turvapaikanhakijoista keskustelu alueen asukkaille Porissa – paikalle vain kutsulla 9.2.2016
Satakunnan Kansa: Suljettu keskustelu Liinaharjasta

Länsi-Porissa järjestetään tänään suljettu keskustelutilaisuus turvapaikanhakijoista. Tilaisuuteen on kutsuttu vain alueen asukkaita. Satakunnan Kansan mukaan ilman kutsua jääneet ovat olleet hämmentyneitä järjestelyistä. Porin kaupunki vastaa, että lopuillekin on kutsu tulossa. Tilaisuuksia järjestetään kaksi.

Länsi-Porin koulun ovet aukeavat tänä iltana harvoille ja valituille. Lounais-Suomen poliisi, Porin kaupunki ja Punainen Risti ovat kutsuneet paikalle vain osan alueen asukkaista ja yrityksistä. Tarkoituksena on käsitellä turvapaikanhakijoihin liittyviä asioita hallitusti.

Liinaharjan vastaanottokeskuksen tilannetta on käsitelty aiemmin avoimessa keskustelutilaisuudessa. Se keräsi runsaasti osallistujia myös alueen ulkopuolelta, eivätkä kaikki asukkaat kokeneet saaneensa riittävästi vastauksia mieltään askarruttaneisiin kysymyksiin.

– Toivomme useamman ihmisen pääsevän suljetussa tilaisuudessa ääneen ja keskustelevan asioista, jotka ovat oikeasti ajankohtaisia. Esiin nousevat varmasti muun muassa turvallisuus ja kotouttaminen, kertoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Kaksi keskustelutilaisuutta

Satakunnan Kansa kertoi, että asukkaat ovat ihmetelleet Länsi-Porissa, miksi heitä ei ole kutsuttu tilaisuuteen paikalle. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen lupaa, että kutsu tulee vielä.

– Alue on jaettu kahteen osaan, koska väkeä olisi ollut muuten kerralla niin paljon. Tämä on nyt ensimmäinen tilaisuus ja myöhemmin kutsutaan nyt kutsutta jääneet.

____________________________

Satakunnan Kansa: Suljettu keskustelu Liinaharjasta

Länsi-Porin koulussa järjestetään tänä iltana keskustelutilaisuus turvapaikanhakijoista.Tilaisuuteen on saanut kutsun vain osa Länsi-Porin asukkaista.

Länsi-Porin koululla järjestetään tiistai-iltana keskustelutilaisuus Länsi-Porin asukkaille liittyen turvapaikanhakijatilanteeseen. Illan tarkoituksena on kutsun mukaan löytää yhdessä ratkaisuja asioihin, jotka länsiporilaiset kokevat tärkeiksi hyvän rinnakkaiselon sujumiseksi.

Porin kaupungin, Lounais-Suomen poliisilaitoksen ja Suomen Punaisen Ristin järjestämään tilaisuuteen on lähetetty erillisiä kutsuja Länsi-Porin alueen asukkaille. Länsi-Porissa on yli tuhat taloutta, mutta kutsu on mennyt vain osalle asukkaista.

Miksi kutsu ei koske kaikkia Länsi-Porin asukkaita, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen?

– Tilaisuus ei ole sellainen, että kaikki voivat tulla. Olemme lähettäneet useita satoja kutsuja alueen asukkaille ja yrittäjille tietyllä periaatteella. Kokeilemme tällaista pyöreän pöydän keskustelumallia. Tilasyistä kutsu koskee vain yhtä per talous ja kutsut katsotaan ovella, selventää Luukkonen.

Luukkonen toivoo, että mahdollisimman moni kutsun saanut noudattaisi kutsua. Kutsutta jääneille Luukkonen lupaa järjestää uuden tilaisuuden, mikäli sille koetaan tarvetta.

– Järjestämme jatkossakin tällaisia tilaisuuksia, jos joku kokee jääneensä ulkopuolelle.


Pienemmälle porukalle suunnatun keskustelutilaisuuden tarkoituksena on Luukkosen mukaan saada aikaan asiallista keskustelua muun muassa kotouttamisesta.

– On hyvä keskustella alueen yrittäjienkin kanssa, millaisia työllistymismahdollisuuksia turvapaikanhakijoilla täällä on. Myös turvallisuus on asia, joka ihmisiä askarruttaa.

Luukkonen muistuttaa, etteivät porilaiset ole erityisen huolissaan turvapaikkahakijoihin liittyen.

– Olen saanut yhden käden sormin laskettuna yhteydenottoja, joissa pelätään oman turvallisuuden puolesta.


Keskustelutilaisuuteen osallistuva apulaispoliisipäällikkö Timo Vuola Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että Liinaharjan vastaanottokeskus ei ole lisännyt ulkopuolisiin kohdistuvaa rikollisuutta. Sen sijaan turvapaikan hakijoiden keskuudessa levottomuudet ovat lisääntyneet.

– Selkeä piikki on nähtävissä, että turvapaikanhakijat ovat meidän alueellamme syyllistyneet keskinäiseen nahisteluun. Joulukuussa Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella oli kahdeksan pahoinpitelyä ja tammikuussa 20, Vuola kertoo.

Vuola muistuttaa, että koko alueella on yhteensä 4 000 turvapaikanhakijaa, joten pahoinpitelyjen määrä tulee suhteuttaa siihen.

– Liinaharjan tilanne ei nouse sieltä erityisesti. Olemme kuitenkin partioineet ja näyttäytyneet Liinaharjan ympäristössä päivittäin, ettei ihmisille tule turvattomuuden tunnetta.


Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin vs. toiminnanjohtaja Kari Petäjä kertoo Liinaharjan vastaanottokeskuksen arjen sujuneen hyvin, eikä ongelmia vastaanottokeskuksen sisällä tai naapuruston kanssa ole ollut.

– Jotain lumipallojen heittelyä on ollut, mutta ei sen ihmeempää. Toivomme, että keskustelutilaisuuden avulla yhteistyö ja avoimuus alueen asukkaiden kanssa lisääntyisi.