Aamulehti: Joukkoraiskaukset, pelottelu ja todellisuus

Aamulehti: Pääkirjoitus: Joukkoraiskaukset, pelottelu ja todellisuus 4.9.2016

Tamperetta kohisutti kesällä joukkoraiskausuutinen. Teosta epäillyt kuubalaiset lentopalloilijat odottavat parhaillaan oikeuden päätöstä. Pirkanmaan käräjäoikeus päästi keskiviikkona yhden kuubalaisista vapaaksi, muut viisi pysyvät vangittuina 20. syyskuuta annettavaan kansliapäätökseen asti.

Kiihkeässä verkko- ja some-maailmassa tapaus ei enää oikeudenkäyntivaiheessa synnyttänyt suuria tunteenpurkauksia. Merinisäkkäiden siirto Tampereelta Kreikkaan kiinnosti monikymmenkertaisesti enemmän.

Hiljaisuudella on hyvät puolensa. Oikeuslaitoksen on saatava tehdä tärkeä työnsä rauhassa. Julkisuus on toki tärkeä osa oikeusvaltion toimintaa, mutta tietyissä tapauksissa on pystyttävä myös uhrien suojelemisen ja asioiden herkkäluonteisuuden takia toimimaan niin sanotusti vähin äänin.

Yhdessä suhteessa kuubalaistapaus on merkittävä ja mielenkiintoinen tilastoilmiö. Se on näet ainoa esimerkki poliisille tänä vuonna ilmoitetusta joukkoraiskauksesta, jossa tekijöiksi epäillään ulkomaalaisia. Ja tämä koskee mittakaavassa koko maata eikä pelkästään Tamperetta tai Pirkanmaata.

Suomalaistenkaan tekeminä ei tämän tyyppisiä rikoksia ole jouduttu tutkimaan käytännössä lainkaan, ilmeni Yleisradion uutisoinnista kuluneella viikolla.

Vielä viime talvena ja keväänä elettiin pelon tunnelmissa. Moni ennakoi, että kesän tullessa ja vaatetuksen kevetessä suomalaiset naiset saavat varoa etenkin turvapaikanhakijoista koostuvia nuorten miesten joukkoja, jotka ahdistelevat ja jopa raiskaavat tyttöjämme öisillä kaduilla, puistoissa ja uimarannoilla.

Lopulta poliisille ilmoitetut ahdistelutapauksetkin ovat olleet aika harvassa.

Jollakulla saattaa olla otsaa tulkita tilanne niin, että ”naisrauhan” ovat taanneet kansallismieliset suomalaisten miesten partiot. Niitähän lähti tarmoa puhkuen liikkeelle etenkin Soldiers of Odin -tunnusten kanssa viime talvena useissa kaupungeissa.

Sittemmin partiot ja niiden takana olevat järjestöt ovat osoittautuneet yhteiskuntarauhan kannalta ongelmallisemmiksi kuin turvapaikanhakijat tai muut maahanmuuttajat.

Paljon suurempi merkitys on ilmiselvästi ollut viranomaisten toiminnalla ja vastaanottokeskuksissa tehdyllä valistustyöllä. Se, että selvästi kerrotaan suomalaisesta kulttuurista ja tavoista sekä käyttäytymisnormeista, auttaa paljon enemmän kuin keskustelupalstoilla räyhääminen tai katupartioissa uhoaminen.

Se, että pelottelu joukkoraiskauksilla osoittautui liioitteluksi, ei toki tarkoita, että kaikki olisi hyvin järjestysrintamalla.

Forssassa koettiin äskettäin joukkotappelu, jossa oli osapuolina toisaalta kantasuomalaisia ja toisaalta sikäläisen vastaanottokeskuksen asukkeja. Puhuttiin kyteneestä ja kärjistyneestä tilanteesta sekä räjähdysherkistä suhteista väestönosien kesken.

Jälleen tilannekuva tarkentui ajan kuluessa. Yksittäisiin ihmissuhteisiin ilmeisesti liittyneet välienselvittelyt muuttuivat joukkotappeluksi, ja jatkossa ilmestyi kaupunkiin joukko kansallismielisiä aktivisteja käyttämään tapahtumia omiin propagandatarkoituksiinsa.

Oikeastaan tässäkin tapauksessa jälkipeli oli paljon pelottavampaa itse tapahtuma. Olisi kovin suotavaa, että opetuksena kaikesta otettaisiin se, miten asioita hoidetaan vauhkoamisen sijasta puhumalla ja oppimalla jotain toistenkin tavoista ja ajatuksista.