Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajanuorten kotouttamiseen jaettu jättisumma suli puuhasteluksi: Vantaa sai EU-rahoilla aikaan vain kahden kilometrin juoksukisan 17.12.2019
Vantaan koordinoima hanke sai EU:lta maksimiavustuksen eli 400 000 euroa. Sillä oli määrä järjestää maahanmuuttajataustaisille nuorille liikuntahankkeita. Rahat hupenevat muun muassa palkkakuluihin ja seminaareihin.
tiistai 17. joulukuuta 2019
maanantai 16. joulukuuta 2019
Yle: Hallituksen al-Hol-linjaus: Selkeä tahtotila kotiuttaa lapset niin pian kuin mahdollista, aikuisten avustamiseen ei ole velvoitetta
Yle: Hallituksen al-Hol-linjaus: Selkeä tahtotila kotiuttaa lapset niin pian kuin mahdollista, aikuisten avustamiseen ei ole velvoitetta 16.12.2019
Hallitus on tehnyt kymmenkohtaisen periaatepäätöksen al-Holin leirillä Syyriassa olevien suomalaisten auttamiseksi. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi maanantai-iltana päätöksen sisällön.
Hallitus on tehnyt kymmenkohtaisen periaatepäätöksen al-Holin leirillä Syyriassa olevien suomalaisten auttamiseksi. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi maanantai-iltana päätöksen sisällön.
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Ilta-Sanomat: Hallitus sorvaa yhteistä al-Hol-linjaa – tällaisia ovat puolueiden kannat
Ilta-Sanomat: Hallitus sorvaa yhteistä al-Hol-linjaa – tällaisia ovat puolueiden kannat 15.12.2019
Hallituksen pitää saada rivinsä ojennukseen ennen tiistain välikysymyskeskustelua.
Hallituksen pitää saada rivinsä ojennukseen ennen tiistain välikysymyskeskustelua.
klo
21.39
Avainsanat:
Anders Adlercreutz,
Antti Lindtman,
islam,
Katri Kulmuni,
Mikko Savola,
Paavo Arhinmäki,
Pekka Haavisto,
Sauli Niinistö,
Syyria,
terrorismi,
turvallisuus
lauantai 14. joulukuuta 2019
Iltalehti: IL-kysely: Enemmistö suomalaisista tyrmää Pekka Haaviston toiminnan al-Hol -kohussa
Iltalehti: IL-kysely: Enemmistö suomalaisista tyrmää Pekka Haaviston toiminnan al-Hol -kohussa 14.12.2019
Ilta-Sanomat: Tätä ei haluttu julkisuuteen: Haavistolta yksityiskohtainen selvitys hallituspuolueille al-Holin tilanteesta – ”Ilmiselvää, että asia on poliittisesti tulenarka”
Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on toiminut väärin niin sanotussa al-Hol -kohussa.

perjantai 13. joulukuuta 2019
MTV: Halla-aho tylyttää vihreitä ja Pekka Haavistoa al-Holin mahdollisesta palautusoperaatiosta – "Vaadimme selitystä sille, miksi eduskuntaa on johdettu harhaan"
MTV: Halla-aho tylyttää vihreitä ja Pekka Haavistoa al-Holin mahdollisesta palautusoperaatiosta – "Vaadimme selitystä sille, miksi eduskuntaa on johdettu harhaan" 13.12.2019
Oppositiojohtaja Jussi Halla-aho kertoo MTV Uutisille, että perussuomalaiset aikoo ensi viikolla välikysymyksessään tiedustella tarkasti eduskunnalta, miksi al-Holin leirin suomalaisten palauttamiseksi suunnitellusta, mahdollisesta operaatiosta ei ole kerrottu tarkemmin julkisuuteen.

19.40
Avainsanat:
islam,
Jussi Halla-aho,
Katri Kulmuni,
Pekka Haavisto,
Seppo Kolehmainen,
Syyria,
terrorismi,
turvallisuus
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Ilta-Sanomat: IS:n lähde: Viranomaiset valmistautuneet al-Holin suomalaisten paluuseen ensi viikon torstaina
Ilta-Sanomat: IS:n lähde: Viranomaiset valmistautuneet al-Holin suomalaisten paluuseen ensi viikon torstaina 11.12.2019
Päivämäärästä on tiedotettu helsinkiläisille terveydenhuollon viranomaisille.
Viranomaiset ovat IS:n tietojen mukaan valmistautuneet vastaanottamaan al-Holin leiriltä palaavia suomalaisia ensi viikolla.

tiistai 10. joulukuuta 2019
Yle: Lähde Ylelle: Suomella on selvä suunnitelma al-Holin leiriläisten kotiuttamiseksi – lennot alkavat, kun kurdit tuovat suomalaisia Irakin rajalle
Yle: Lähde Ylelle: Suomella on selvä suunnitelma al-Holin leiriläisten kotiuttamiseksi – lennot alkavat, kun kurdit tuovat suomalaisia Irakin rajalle 10.12.2019
Ylen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii aktiivisesti tuomaan al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset kotiin.
Ylen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii aktiivisesti tuomaan al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset kotiin.
torstai 28. marraskuuta 2019
Yle: Poliisi ei aloita esitutkintaa 1980–1990-lukujen tv-sarjoista – tutkintapyyntöjä tuli marraskuun aikana useita
Yle: Poliisi ei aloita esitutkintaa 1980–1990-lukujen tv-sarjoista – tutkintapyyntöjä tuli marraskuun aikana useita 28.11.2019
Helsingin poliisilaitos ei aloita esitutkintaa 1980–1990-luvulla esitetyistä tv-sarjoista, joista poliisi sai marraskuun aikana useita tutkintapyyntöjä. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.
Poliisi on arvioinut tutkintapyynnöt kiihottamisena kansanryhmää vastaan, mutta katsoo, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

tiistai 26. marraskuuta 2019
HS: ETK: Maahanmuuton lisääminen helpottaisi eläkkeiden rahoitusta, mutta ”aika masentavan vähän”
Helsingin Sanomat: ETK: Maahanmuuton lisääminen helpottaisi eläkkeiden rahoitusta, mutta ”aika masentavan vähän” 26.11.2019
MAAHANMUUTON lisääminen kohentaisi suomalaisen eläketurvan rahoitusta ja alentaisi työeläkemaksun nostopaineita, arvioi Eläketurvakeskus (ETK) tuoreessa raportissaan.
ETK on arvioinut maahanmuuton vaikutuksia työeläkejärjestelmään useiden eri skenaariolaskelmien kautta. Laskelmien lähtökohdaksi on otettu ETK:n vuosia 2019–2085 koskeva pitkän aikavälin ennuste.

maanantai 25. marraskuuta 2019
Svenska Yle: Ministrar vill åtgärda den förra regeringens "olyckliga" asylpolitik - och det ska gå snabbt
Svenska Yle: Ministrar vill åtgärda den förra regeringens "olyckliga" asylpolitik - och det ska gå snabbt 25.11.2019
Svenska Yle: Nathanael från Afghanistan gav upp och tog sitt liv efter fyra år - ett litet papper hade kunnat ändra på allt
Finlands flyktingpolitik är under lupp. Nyligen prickades vårt land av den Europeiska människorättsdomstolen med anledning av att en irakier som nekades asyl blev mördad i sitt hemland.

18.32
Iltalehti: Olisiko koko Raamatun lukeminen auttanut? Turvapaikanhakija sai kielteisen päätöksen ja riisti henkensä
Iltalehti: Olisiko koko Raamatun lukeminen auttanut? Turvapaikanhakija sai kielteisen päätöksen ja riisti henkensä 25.11.2019
Nuori mies haudattiin viime kuussa Uudessakaarpelyyssä. Toimittaja Kjell Lindroos kertoo hänen tarinansa illan Spotlightissa Teemalla & Femillä.
Afganistanilainen turvapaikanhakija Nathanael Taher Ahmady oli menehtyessään 22-vuotias. Hän kuoli syyskuussa oman käden kautta.

18.29
Avainsanat:
Maahanmuuttovirasto,
Nathanael Taher Ahmady,
turvapaikanhakijat,
Uusikaarlepyy
torstai 21. marraskuuta 2019
Yle: Piilorasismia opinto-ohjauksessa, vaikeuksia kielen kanssa – ulkomaalaistaustaisen polku korkeakouluun on usein kivinen, selviää raportista
Yle: Piilorasismia opinto-ohjauksessa, vaikeuksia kielen kanssa – ulkomaalaistaustaisen polku korkeakouluun on usein kivinen, selviää raportista 21.11.2019
Ulkomaalaistaustaisten on hankala päästä korkeakouluun ja saada tarvitsemaansa tukea opintojen aikana.
Tämä selviää Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) arvioinnista, jossa tarkasteltiin Suomessa asuvan ulkomaalaistaustaisen väestön korkeakoulutukseen osallistumista.

11.55
Avainsanat:
kielitaito,
korkeakoulu,
koulutus,
maahanmuuttajat,
Maija Airas,
positiivinen syrjintä,
rasismi
keskiviikko 20. marraskuuta 2019
HS: Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnansyyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”
Helsingin Sanomat: Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnansyyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa” 20.11.2019
JOS Suomessa haluaa tietää, mitä täällä saa sanoa ja miten pitkään siitä on vastuussa, kannattaa kysyä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselta.
JOS Suomessa haluaa tietää, mitä täällä saa sanoa ja miten pitkään siitä on vastuussa, kannattaa kysyä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselta.
HS: Irakilaismies levitti Facebookissa väkivaltamateriaalia ja panetteli shiiamuslimeja – Oikeus tuomitsi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Helsingin Sanomat: Irakilaismies levitti Facebookissa väkivaltamateriaalia ja panetteli shiiamuslimeja – Oikeus tuomitsi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 20.11.2019
IRAKILAISMIES julkaisi Facebook-sivullaan väkivaltavideoita sekä shiiamuslimeja panettelevia kirjoituksia, mikä toi hänelle tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja väkivaltakuvauksen levittämisestä. Rovaniemen hovioikeus piti keskiviikkoisella päätöksellään voimassa käräjätuomion ja miehelle määrätyn sakkorangaistuksen.

19.58
Avainsanat:
Facebook,
Irak,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
terrorismi,
turvapaikanhakijat,
vihapuhe,
väkivalta
Helsingin Sanomat: Oikeusministeri Henriksson: ”Tuomioistuimista ei ole tullut viestiä, että laki olisi sananvapauden suhteen epäselvä”
Helsingin Sanomat: Oikeusministeri Henriksson: ”Tuomioistuimista ei ole tullut viestiä, että laki olisi sananvapauden suhteen epäselvä” 28.11.2019
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kommentoi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ehdotusta siitä, että rikoslakia tarkennettaisiin kansanryhmää vastaan kiihottamisen osalta.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kommentoi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ehdotusta siitä, että rikoslakia tarkennettaisiin kansanryhmää vastaan kiihottamisen osalta.
klo
18.25
Ilta-Sanomat: Poliisi keskeytti turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin – noin 200 odottaa jonossa
Ilta-Sanomat: Poliisi keskeytti turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin – noin 200 odottaa jonossa 20.11.2019
POLIISI ilmoitti viime lauantaina keskeyttävänsä väliaikaisesti Irakiin tehtävät palautukset rikosperusteisia palautuksia lukuun ottamatta. Lisäksi poliisi ilmoitti selvittävänsä tilannetta muidenkin maiden kuin Irakin osalta.

tiistai 19. marraskuuta 2019
MTV: Suomi ei myöntänyt turvapaikkaa, mies ammuttiin Irakissa – kansanedustaja varoittaa: "Järjestelmämme on tilanteessa, johon ei voi luottaa"
MTV: Suomi ei myöntänyt turvapaikkaa, mies ammuttiin Irakissa – kansanedustaja varoittaa: "Järjestelmämme on tilanteessa, johon ei voi luottaa" 19.11.2019
Suomi sai viime viikolla langettavan päätöksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta Irakissa ammutun, Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen miehen tapauksessa. Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllösen mukaan tapaus osoittaa, että korjattavaa on paitsi järjestelmässä niin myös asenteissa.

15.47
Avainsanat:
Irak,
Kai Mykkänen,
Kokoomus,
Merja Kyllönen,
turvapaikkapolitiikka,
Vasemmistoliitto
lauantai 16. marraskuuta 2019
Yle: Analyysi: Ali ei kuollut koska Suomi ei uskonut hänen vaaraansa, vaan koska hänen vaaransa oli vääränlaista
Yle: Analyysi: Ali ei kuollut koska Suomi ei uskonut hänen vaaraansa, vaan koska hänen vaaransa oli vääränlaista 16.11.2019
Rohkea riskinotto turvapaikkapolitiikassa johtaa väistämättä siihen, että silloin tällöin joku kuolee, toimittaja Eero Mäntymaa kirjoittaa.
Rohkea riskinotto turvapaikkapolitiikassa johtaa väistämättä siihen, että silloin tällöin joku kuolee, toimittaja Eero Mäntymaa kirjoittaa.
klo
12.04
Avainsanat:
Eero Mäntymaa,
hallinto-oikeus,
Irak,
käännytys,
Maahanmuuttovirasto,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
turvapaikkapolitiikka
perjantai 15. marraskuuta 2019
Yle: Kansainvälisen oikeuden professorit: Suomi yrittää selvitä pakolaissopimuksen noudattamisessa vähimmäistasolla
Yle: Kansainvälisen oikeuden professorit: Suomi yrittää selvitä pakolaissopimuksen noudattamisessa vähimmäistasolla 15.11.2019
Suomi teki ulkomaalaislakiin vuonna 2016 muutoksen, joka saattoi johtaa irakilaismiehen käännytykseen ja lopulta kuolemaan.
Suomi teki ulkomaalaislakiin vuonna 2016 muutoksen, joka saattoi johtaa irakilaismiehen käännytykseen ja lopulta kuolemaan.
klo
16.00
Avainsanat:
Irak,
Maahanmuuttovirasto,
Marjaana Laine,
Martin Scheinin,
Martti Koskenniemi,
Pakolaisneuvonta,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat
torstai 14. marraskuuta 2019
HS: Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeussopimusta, linjasi EIT
Helsingin Sanomat: Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeussopimusta, linjasi EIT 14.11.2019
Ulkoministeriö: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomea koskevan ratkaisun turvapaikanhakijan palauttamista Irakiin koskevassa asiassa
European court of human rights: CASE OF N.A. v. FINLAND
Helsingin Sanomat: ”Vakavan pohdinnan paikka”, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo Suomen saamasta ihmisoikeustuomiosta
Yle: Suomi käännytti irakilaismiehen, joka tapettiin pian paluunsa jälkeen – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Suomen ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta
Yle: Sisäministeri Ohisalo ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä: "Ihmisiä ei saa enää koskaan palauttaa kuolemanvaaraan"
Kansan Uutiset: Ministerit Suomen saamasta tuomiosta: Turvapaikkapolitiikan suunnanmuutos välttämätön
Kansan Uutiset: Pakolaisneuvonta Suomen saamasta tuomiosta: ”Näin ei saa enää koskaan käydä”
Suomi sai ensimmäistä kertaa tuomion ihmisoikeussopimuksen ydinartiklojen rikkomisesta. Ne suojaavat jokaisen elämää ja kieltävät kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun.

12.03
Avainsanat:
Irak,
käännytys,
Li Andersson,
Maria Ohisalo,
Pakolaisneuvonta,
Raija Toiviainen,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
turvapaikkapolitiikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)