Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vantaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vantaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Helsingin Sanomat: Pääkaupunkiseutu muuttuu yhä kansainvälisemmäksi

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Pääkaupunkiseutu muuttuu yhä kansainvälisemmäksi 5.1.2019

HELSINGIN SEUDUN 14 kunnan asukasmäärä ylitti viime heinäkuussa 1,5 miljoonan rajan. Samaan ­aikaan Helsingin väkiluku ylitti 650 000 asukkaan rajan.

tiistai 17. joulukuuta 2019

HS: Maahanmuuttaja­nuorten kotouttamiseen jaettu jättisumma suli puuhasteluksi: Vantaa sai EU-rahoilla aikaan vain kahden kilometrin juoksukisan

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttaja­nuorten kotouttamiseen jaettu jättisumma suli puuhasteluksi: Vantaa sai EU-rahoilla aikaan vain kahden kilometrin juoksukisan 17.12.2019

Vantaan koordinoima hanke sai EU:lta maksimiavustuksen eli 400 000 euroa. Sillä oli määrä järjestää maahanmuuttajataustaisille nuorille liikuntahankkeita. Rahat hupenevat muun muassa palkkakuluihin ja seminaareihin.

torstai 20. joulukuuta 2018

maanantai 13. elokuuta 2018

perjantai 20. heinäkuuta 2018

torstai 24. elokuuta 2017

HS: Puukotuksesta rikosilmoituksen tehnyt maahanmuuttajataustainen vantaalaismies ei saapunut poliisin kuultavaksi

Helsingin Sanomat: Puukotuksesta rikosilmoituksen tehnyt maahanmuuttajataustainen vantaalaismies ei saapunut poliisin kuultavaksi 24.8.2017

ITÄ-UUDENMAAN poliisi ei ole päässyt kuulemaan miestä, joka väitti tulleensa puukotetuksi Vantaan Pähkinärinteessä sunnuntai-iltana. Mies teki tapahtuneesta rikosilmoituksen, mutta hän ei saapunut poliisin kuultavaksi keskiviikkona.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Yle: Jo viidesosa pääkaupunkiseudun pikkulapsista on ulkomaalaistaustaisia

Yle: Jo viidesosa pääkaupunkiseudun pikkulapsista on ulkomaalaistaustaisia 23.9.2016

Lapsiperheet ovat kansainvälistyneet ripeästi: pk-seudun alle kouluikäisistä ulkomaalaistaustaisia oli alle prosentti vuonna 1990.

Alle kouluikäisistä pääkaupunkiseutulaisista joka viidennellä on ulkomaalaistausta (19,1 %). Se tarkoittaa, että lapsen molemmat vanhemmat ovat syntyisin ulkomailta – etenkin Virosta, Venäjältä ja muualta entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Somaliasta.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Aamulehti: Poliisi otti 22-vuotiaan epäillyn kiinni: kolmea puukotettiin Korsossa

Aamulehti: Poliisi otti 22-vuotiaan epäillyn kiinni: kolmea puukotettiin Korsossa 1.7.2016

Itä-Uudenmaan poliisi otti perjantain vastaisena yönä kiinni 22-vuotiaan ulkomaalaisen miehen, jota epäillään kolmesta Vantaan Korsossa torstai-iltana tapahtuneesta puukotuksesta.

maanantai 15. helmikuuta 2016

perjantai 5. helmikuuta 2016

tiistai 22. joulukuuta 2015

maanantai 21. joulukuuta 2015

Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee: Ihmiskaupan uhri teki Vantaalla töitä ravintolassa nälkäpalkalla

Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee: Ihmiskaupan uhri teki Vantaalla töitä ravintolassa nälkäpalkalla 21.12.2015

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee törkeää ihmiskauppaa vantaalaisravintolassa.
Poliisin mukaan intialainen uhri on joutunut tekemään ylipitkiä päiviä 16 kuukauden ajan. Työpäivät ovat olleet 13–17-tuntisia, eikä vapaapäiviä ole juuri ollut. Palkkaa hän on saanut epäillyn rikoksen tekoaikana alle 2 000 euroa.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Rakennuslehti: Vantaan lupapäällikkö: Parkkipaikoilta tontteja maahanmuuttajien asunnoille

Rakennuslehti: Vantaan lupapäällikkö: Parkkipaikoilta tontteja maahanmuuttajien asunnoille 23.10.2015
Rakennuslehti: Pelastusjohtaja Pekka Vänskä: Maahanmuuttajien asuttamiseen tarvitaan muutosta asuntopolitiikassa

Vantaan rakennusvalvonnan lupapäällikkö Ilkka Rekosella on konkreettinen esitys, miten maahanmuuttajille saataisiin nopeasti asuntoja. Hän ehdottaa, että asuntoja rakennettaisin nykyisten vuokrataloyhtiöiden parkkipaikoille. Rekosen mukaan rakentaminen saataisiin liikkeelle nopeasti.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon”

Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon” 14.10.2015

Valtuutetut peräänkuuluttavat valistusta. Useat naiset kertovat ahdistelusta.
Vantaan vastaanottokeskusten turvapaikanhakijoista koostuvat miesporukat herättävät turvattomuutta Aviapoliksessa. Kaupunginvaltuutettu Maija Hurri (kd.) toi asukkaiden huolen esille hiljan valtuustoinfossa.

torstai 17. syyskuuta 2015

Vantaan Sanomat: Helsinki-Vantaa tukkeutui pakolaisista – Poliisi: "Tänään tehdään tulijaennätys"

Vantaan Sanomat: Helsinki-Vantaa tukkeutui pakolaisista – Poliisi: "Tänään tehdään tulijaennätys" 17.9.2015

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on viettänyt torstaita tiukan työruuhkan keskellä. Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on saapunut Helsinki-Vantaan lentoasemalle jo lähes 60 ja heidät on kuljetettu poliisin suojaan jatkotutkintaa varten.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

MTV: Somaliperheen isä pahoinpiteli teinitytärtään lukuisia kertoja

MTV: Somaliperheen isä pahoinpiteli teinitytärtään lukuisia kertoja 10.6.2015

Teini-ikäinen somalialaistaustainen tyttö joutui kotonaan Vantaalla muutaman vuoden aikana lukuisia kertoja pahoinpidellyksi. Häntä hakattiin, koska oli tullut liian myöhään kotiin tai kieltäytyi tekemästä ruokaa. Jutussa tuomittiin tytön isä ja veli.