Yle: Poliisia ja syyttäjiä patistetaan selvittämään rasismin osuus rikoksissa 14.3.2013
Rikosten rasististen motiivien selvittämättä jättäminen kalvaa maahanmuuttajayhteisöjä. Rikoslain mukaan rangaistusta pitää koventaa, jos rikoksen motiivi on esimerkiksi syntyperä tai uskonto. Koventamisperustetta käytetään kuitenkin yhä vain harvoin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdirizak Hagi. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. maaliskuuta 2013
perjantai 14. tammikuuta 2011
YLE: Somalikulttuuri esittäytyy Helsingissä
YLE: Somalikulttuuri esittäytyy Helsingissä 14.1.2011
Helsingissä vietetään ensimmäistä Somalian kulttuuriviikkoa. Nuoren sukupolven myötä somalivähemmistö kokee nyt yhteenkuuluvuutta entisen klaaniajattelun luoman hajaannuksen sijaan. Nuoret somalialaiset tuntevat itsensä jo osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Somalian kulttuuriviikolla voi tutustua somalialaiseen musiikkiin, kuten Kin Farahin, Tanyan sekä Hassan A. Mohamedin esittämään kansanmusiikkiin. Lisäksi luvassa on somalialaista tanssia, muotinäytöksiä, hennatatuointia, ruokaa, satuja ja kirjallisuutta. Viikon aikana julkistetaan myös kaksikymmentä vuotta Suomessa asuneen Amran Mohamed Ahmadin runokirja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)