torstai 3. joulukuuta 2009

HS: Pääkaupunkiseudulla ei kammota minareetteja

Helsingin Sanomat: Pääkaupunkiseudulla ei kammota minareetteja 3.12.2009

Moskeijat ja niiden minareettitornit ovat tervetulleita Helsinkiin. Tätä mieltä ovat niin Helsingin kaupunkisuunnittelijat kuin kansankirkkokin. Jopa Helsingin vapaa-ajattelijoilla on myönteinen kanta islaminuskoisia rukoushetkiin kutsuviin torneihin.

Sveitsissä toteutettu minareettien rakennuskielto ei saanut kannatusta edes perushelsinkiläisiltä. Helsingin Sanomien kaupungin keskustassa tekemä haastattelukierros osoitti, että seudun asukkaat suhtautuvat lähes poikkeuksetta myönteisesti muslimien toiveeseen saada perinteinen moskeijapyhäkkö. Suunnitelma on kuitenkin vielä alkuvaiheessa.

"Olemme suvaitseva ja avoin kaupunki, joka on suhtautuu myönteisesti myös ekumeeniseen hiljentymiskeskukseen, aito-ortodoksien rakennussuunnitelmiin ja juutalaisten kulttuurikeskukseen", toteaa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Samaa mieltä on kaupunkisuunnittelupäällikkö Tuomas Rajajärvi.

Hän palauttaa mieliin aiemman moskeijasuunnitelman 1990-luvulta.

"Silloin Venäjältä tullut arabivaltuuskunta varasi meiltä ajan. Miehet ilmoittivat haluavansa perustaa Helsinkiin moskeijan, jossa olisi myös kirjasto ja koulu. He kertoivat olevansa valmiit rakentamaan Helsinkiin kerrostalon näköisen moskeijan", Rajajärvi muistelee.

Hän vastasi arabeille, että jos rakennatte Helsinkiin moskeijan, sen tulee olla moskeijan näköinen.

"Olen sitä mieltä, että on kyseessä mikä uskonto vaan, niin sen pitää kantaa uskonnon symboleita", Rajajärvi sanoo.

Moskeijalle osoitettiin mahdollinen rakennuspaikkakin Paciuksenkadun varrelta Meilahdesta. Arabeista ei sen koommin kuulunut mitään ja paikalle nousi lopulta McDonald's.

Helsingin piispa Eero Huovinen perustaa näkemyksensä uskonnonvapauslakiin, jonka mukaan ihmisillä pitää olla oikeus harjoittaa uskontoa. "Kristillinen kirkko tekee lähetystyötä kaikkialla. Jos toivomme että se suodaan meille, on se suotava muillekin."

Helsingin tuomiorovasti Matti Poutiaisen mielestä on luonnollista että se asema, mikä islaminuskoisilla on, näkyy myös katukuvassa.

Uskonnottomien puhemies, Suomen ja Helsingin vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemeläkin toivottaa minareetit tervetulleiksi. Hänkin perustelee näkemystä uskonnonvapauslailla: "Ihmisten pitää saada palvoa jumalaansa."

Suomen islamilaisen yhdyskunnan uskonnollisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar toteaa monien muslimien toivoneen Helsinkiin jo alun perin moskeijaksi tehtyä rakennusta minareetteineen.

"Sveitsiläisten minareettikieltoa en ymmärrä. Eihän minareetilla ole suurempaa uskonnollista merkitystä. Sen torni näyttää missä moskeija sijaitsee ja tekee moskeijasta moskeijan näköisen. Sieltä voidaan tehdä myös rukoukseen kutsu, mutta ei se ole pakollista", Hajjar sanoo.

Islamilainen yhteisö on kaavaillut Helsinkiin islamilaista kulttuurikeskusta, jossa voisi olla esimerkiksi koulu ja mahdollisesti moskeijakin.

Tiedottaja Isra Lehtisen mukaan suunnitelma on alkuvaiheessa. Paikkaakaan ei vielä ole.

Helsingissä on pääosin vuokratiloissa 7–8 erilaista moskeijaa.

Valtaosa käyttäjistä on somaleita tai arabimaista tulleita. Lisäksi Laajasalossa on shiialaisten ja Fredrikinkadulla taatarien moskeijat.