torstai 2. joulukuuta 2010

Iltalehti: JSN ei toistaiseksi laadi ohjeita nettikeskusteluiden valvonnasta

Iltalehti: JSN ei toistaiseksi laadi ohjeita nettikeskusteluiden valvonnasta 2.12.2010

Osa tiedotusvälineistä ei pidä nettikeskusteluita journalistisena sisältönä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) ei ole toistaiseksi laatimassa tiedotusvälineille erillisiä ohjeita nettikeskustelujen valvonnasta. Asiaa pohtinut työryhmä keskeytti työnsä viikko sitten, koska sen alustava luonnos ohjeista on herättänyt runsaasti erimielisyyttä viestintäalan järjestöissä.

- Aikakauslehtien Liitto ja Sanomalehtien Liitto antoivat aika napakan lausunnon, että asia ei tässä muodossa etene vaan vaatii perusteellisemman valmistelun, kertoo JSN:n sihteeri Ilkka Vänttinen, joka johti työryhmää.

Työryhmän lähtökohtana on ollut, että sekä ennakkoon että jälkikäteen moderoituja nettikeskusteluja kohdeltaisiin journalistisena aineistona, johon pätisivät yhtäläiset ohjeet.

Ohjeiden perusteella JSN voisi antaa langettavia tai vapauttavia päätöksiä kanteluista, jotka koskevat verkkokeskusteluita. Alustavan luonnoksen pohjana oli journalistin ohjeet.

- Taustayhteisöistä tuli viestiä, että tämän tyyppinen ohjeistus ei ole riittävä, vaan haluttaisiin täsmällisempiä ohjeita siitä, miten moderointia pitää tehdä, sanoo työryhmässä istunut nettiasiantuntija Kari Haakana.

Ohjeet aikaisintaan keväällä

JSN:lle on tuonut ongelmia se, että vain ennalta seulottuja nettikommentteja pidetään osana verkkojulkaisua.

- Nyt ennakkoon moderoiville viestimille saattaa tulla helpommin langettava päätös kuin jälkimoderoiville. Tämä on koettu neuvostossa isoksi ongelmaksi, JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen sanoo.

Hänen mukaansa valtaosa alan edustajista kannattaa sitä, että JSN käsittelee nettikeskusteluja, sillä sitä pidetään takeena journalismin laadusta. Osa tiedotusvälineistä kuitenkin vastustaa ajatusta jyrkästi.

- Toiset ovat sitä mieltä, että verkkokeskustelut eivät kuulu JSN:lle, koska ne eivät ole journalismia, Uimonen sanoo.

Esimerkiksi Iltalehti moderoi nettikeskustelujaan jälkikäteen. Iltalehden keskustelupalstat ovat yleisön vapaasti käytettävissä eikä niillä ole mitään tekemistä journalistisen sisällön kanssa. Keskustelijat ovat itse vastuussa sanomisistaan.

Työryhmä aloitti työnsä lokakuun lopussa, ja alun perin ohjeet verkkokeskusteluista oli määrä saada valmiiksi jo tämän kuun puolivälissä.

Vänttisen mukaan tilannetta puidaan parin viikon kuluttua. Näillä näkymin ohjeet valmistuvat aikaisintaan keväällä.

---

JSN tulkitsee hyvää journalistista tapaa

- Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin. Se perustettiin vuonna 1968.

- JSN ei ole tuomioistuin, vaan sen tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa.

- Kuka tahansa voi tehdä neuvostolle kantelun, jos katsoo, että lehdistössä, radiossa tai televisiossa on loukattu hyvää journalistista tapaa. Asian ei tarvitse koskea kantelijaa itseään.

- Jos tiedotusväline on neuvoston mielestä rikkonut hyvää journalistista tapaa, sille annetaan huomautus, joka tiedotusvälineen on julkaistava.

- Yli puolessa tapauksista kantelijat ovat huolissaan yksityisyyden tai nimen suojasta. Viime vuonna JSN:lle kanneltiin 189 tapauksesta.
LUE MYÖS

JSN ratkaissut kymmenen kantelua nettikeskusteluista