perjantai 6. toukokuuta 2011

HS: Maahanmuuttajataustainen bussikuski pahoinpideltiin taas

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajataustainen bussikuski pahoinpideltiin taas 6.5.2011
Ilta-Sanomat: Robert Heleniukselle todella kyseenalaista suosiota - "ei v***u"

Helsingin bussiliikenteen (HelB) tietoon on tullut tänä vuonna 11 pahoinpitelyä. Tuorein tapaus on keskiviikolta, jolloin afrikkalaistaustainen kuljettaja joutui väkivallan kohteeksi Elielinaukiolla. Kuski oli juuri noussut bussiin, kun häntä potkaistiin voimakkaasti takaapäin. Potku osui polven alapuolelle, eikä kuljettaja loukkaantunut vakavasti. Tekijä poistui saman tien paikalta.

Veolian työsuojeluvaltuutettu Matti Ahonen pelkää pahoinpitelyjen määrän nousevan sataan vuoden loppuun mennessä.

Bussinkuljettajia uusi pahoinpitely ei juuri yllätä. "Touhu on mennyt aivan villiksi. Mitä tahansa voi sattua missä tahansa", pohtii bussinkuljettaja Kari Nuutinen.

Pahoinpitelyjen uhreiksi joutuu suunnilleen yhtä paljon maahanmuuttajataustaisia ja kantaväestöön kuuluvia kuljettajia, kertoo HelBin liikennejohtaja Mika Seppänen.

Onko rasismista tullut viime aikoina osa arkea? Lue lisää perjantain Helsingin Sanomista.

___________________________________

Matti Mielonen: Nyt riittää

Taas pahoinpideltiin Helsingissä linja-auton kuljettaja, keskellä keskiviikkoa, hyvin toimeentulevan ja korkeasti koulutetun maan pääkaupungin keskustassa.

En ollut uskoa, kun kuulin hyökkäyksen todennäköisimmäksi syyksi, että kuljettaja on taustaltaan maahanmuuttaja.

Tai pakkohan minun oli.

Kuljettaja oli siis töissä, ansaitsemassa leipäänsä ja verorahoja. Silti, kun hän oli astumassa työpaikkansa suhteelliseen turvallisuuteen, häntä potkaistiin.

Potkaisija on minun laillani kasvanut yhdessä maailman parhaista maista, jollaiseksi yhdysvaltalainen aikakausilehti Suomen valitsi.


Näitä tarinoita suvaitsemattomuuden ja suoranaisen vihan nakertamasta Suomesta on tullut viime aikoina aivan liikaa.

Aivan kuin joku olisi avannut rottia täynnä olevan häkin luukun ja päästänyt jyrsijät valloilleen.

Ne ovat levinneet laajalle ja tartuttaneet lapsetkin.

"Me ei leikitä neekereiden kanssa", sanoi leikkikentällä oleva kantasuomalaisen näköinen tyttö suomalaiselle lapselle, jonka ihonväri on vähän ruskeampi kuin vanhaan kantaväestöön kuuluvilla.

Ja se tapahtui keskellä päivää muodikkaalla vantaalaisella asuinalueella, jossa parkkipaikoilla kiiltelee uusia autoja ja jonka laitamien ostoskeskukset tarjoavat kaikkea aineellista hyvää.

Luulin, että siellä ihmiset tulevat toimeen hyvin ja ovat tyytyväisiä elämäänsä.

Kuulin myös, miten ilmeisesti somalialaista syntyperää oleva pienten lasten porukka vapisi pelosta Helsingissä raitiovaunussa, kun kantasuomalaisen näköinen mies uhkaili lapisia.

Kun puoliksi ulkomaalainen mies pahoinpideltiin keväällä Helsingissä, häntä auttaneet nuorisojärjestön työntekijät kuulivat poliisilta: tällaiset viharikokset ovat lisääntyneet nyt, kun on vaalit.


Piti ihan tarkistaa, että viharikokset kasvoivat marraskuussa julkaistun poliisin selvityksen mukaan lähes viidenneksen jo vuonna 2009, jolloin niitä ilmoitettiin yli tuhat.

Vastikään HS kertoi, miten ihonväri tuntuu estävän pääsyn ravintolaan.

Eikä vain ihonväri vaan myös väärä kieli riittää herättämään suoranaista vihaa.

Kun suomenkielisen tuttavan ihan tavallisen näköinen poika istui metroasemalla puhelimessa ystävänsä kanssa ruotsia, se riitti aseman penkillä istuneelle miehelle. Mies uhkaili nuorukaista, seurasi aivan kannoilla ja löi.

"En muuta syytä keksi kuin se, että puhuin ruotsia", poika sanoi. Urheileva nuorukainen pääsi karkuun.

Tällä kerralla.


Joka kerta, kun rasistiset rotat nakertavat sitä suomalaista sivistystä ja tasa-arvoa, johon olen viidenkymmenen vuoden aikana sinisilmäisesti uskonut, haluaisin nousta vastaan. Mutta näitä tapauksia tuntuu olevan yhtäkkiä liikaa.

Ja olen ihan tavallinen keski-ikäinen mies, isä, en ainakaan mikään nyrkinheiluttaja.

Enkä poliitikko.

Tuttava ihmetteli, miksi eduskunta tai hallitus tai viranomaiset eivät juuri tee mitään eivätkä tuomitse. Sisäministeriö on sanonut kampanjoivansa rasistisia hyökkäyksiä vastaan. Anteeksi, jollen ole huomannut.

Rasististen hyökkäysten kohteena ovat ihan tavalliset ihmiset eikä maahanmuuttopolitiikka, ja hyökkäykset pitää pystyä tuomitsemaan heti.

Oudosti tämä suvaitsematon ilkeily tuntuu lisääntyneen sitä mukaa, kun perussuomalaisten kannatus on räjähtänyt, vaikka minun ymmärtääkseni juuri heidän joukostaan on noussut kansanedustajia, jotka ovat ihan tavallisen ihmisen asialla.

Ymmärrättekö, ihmisen.

Joten ilahduin aidosti, kun raskaan sarjan nyrkkeilijä Robert Helenius tiivisti kahteen sanaan torstain Ilta-Sanomissa, miltä hänestä tuntuu päätyä esikuvaksi nettipalstalla, joka etsii valkoisen rodun toivoja eri urheilulajeissa.

"Ei vittu", Helenius sanoi.

Ihan kuin minun suustani, mutta vähän siivommin.

______________________________________

Ilta-Sanomat: Robert Heleniukselle todella kyseenalaista suosiota - "ei v***u

Suomalaisnyrkkeilyn keulakuva Robert Helenius ei todellakaan nauti yllättävältä taholta saamastaan suosiosta.

Robert Heleniuksesta on tullut yllättäen rasististen verkkosivustojen suosikkinyrkkeilijä. Esimerkiksi amerikkalaiselta Stormfront.org-sivustolta löytyy useita keskusteluketjuja, joissa ylistetään Heleniuksen voittoja mustaihoisista nyrkkeilijöistä.

Sivusto julistaa logossaan "valkoista ylpeyttä ympäri maailman".

"Oletteko koskaan huomanneet mustien alhaista tyrmäysprosenttia valkoisia vastaan? Silti näyttää siltä, että toisin päin prosentti on äärimmäisen korkea", kreikkalainen HektorAnasthainomai väittää Heleniuksen tyrmäyksen innostamana.

- Ei v***u, Helenius huokaa asiasta kuultuaan.

- Mä en ole millään tavalla rasisti.

Myös juutalaisvastaisuudella ylpeilevän Vanguard News Networkin keskustelusivustolla Helenius on huomioitu. Nimimerkki meldedme kehuu Heleniuksen tyrmäystä nigerialaista Samuel Peteriä vastaan.

"Auts, hieno osuma, mutta kunnioitusta vastustajalle... Kukistamme kaikki, jotka vastustavat meitä ihmiselon jokaisella osa-alueella ja kunnioitamme heitä siitä huolimatta. Siten vastustajamme tietävät, että meitä ei tee paremmaksi vihamme, petoksemme tai valheemme, vaan ainoastaan luontomme."

Caste Football -sivuston jokseenkin murheellinen tehtävä on seurata valkoihoisten menestystä amerikkalaisessa jalkapallossa. Ilmeisesti tällä rintamalla on hiljaista, sillä sivuston lukijat ovat kommentoineet myös Heleniuksen uraa kymmenien viestien verran. Voitto Peteristä sai erään keskustelijan innostumaan.

"Jälleen uusi valkoinen raskassarjalainen on noussut. Hienoa myös nähdä, kuinka jälleen yksi valkoinen nyrkkeilijä kukistaa vyön alle lyömisen ja niskaiskujen mestarin."

Heleniuksella ei riitä ymmärrystä rasistisia kommentteja kohtaan.

- En usko, että rodulla on mitään merkitystä urheilussa. Kaikki riippuu siitä, millaisissa olosuhteissa kasvaa, hän sanoo.

Helenius ottelee seuraavaksi valkovenäläistä Sjarhei Ljahovitsia vastaan 16. heinäkuuta. Tällä hetkellä hän harjoittelee Berliinissä.

- Nyt on taas peruskuntokausi menossa. Teemme voimaa ja juoksemme lenkkiä, mutta tietysti myös tekniikka täytyy pitää kunnossa.