tiistai 3. toukokuuta 2011

Taloussanomat: Näin "valkoisten pako" iskee asuntohintoihin

Taloussanomat: Näin "valkoisten pako" iskee asuntohintoihin 3.5.2011

Maahanmuuttajien keskittyminen tietyille asuinalueille ja alueiden lisääntyvä eriarvoistuminen tulee näkymään myös asuntojen hinnoissa. Kaupunkitutkijoiden mukaan ns. valkoisten pako laskee asuntojen hintoja. Kiinteistövälittäjät ovat eri mieltä. Heidän mukaansa maahanmuuttajat päin vastoin vilkastuttavat asuntomarkkinoita.

Tutkijat ovat tuoreimmissa tutkimuksissa löytäneet myös Suomessa viitteitä siitä, että suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuva kantaväestö on alkanut muuttaa pois alueilta, joilla asuu paljon maahanmuuttajia. Tutkijat käyttävät ilmiöstä nimitystä ”valkoisten pako”.

Kaupunkitutkijoiden mukaan kantaväestö tuntuu pakenevan alueilta, joiden asuntojen hintataso on jo entisestään edullinen.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Henrik Lönnqvist arvioi, että kantaväestö välttelee 60- ja 70-luvulla rakennettuja kerrostalolähiöitä, jotka ovat kaikkein halvimpia alueita neliöhinnoilla mitattuna.

– Alueet osuvat maantieteellisesti lähelle toisiaan. Väestö- ja asuntorakenne eivät ole irti toisistaan, Lönnqvist sanoo.

Helsingin yliopisto kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara kytkee kantaväestön muuton maahanmuuttoalueilta yleiseen eriytymiskehitykseen. Hänen mukaansa Suomeen on syntynyt alueita, joissa iso osa kantaväestöön kuuluvista työikäisistä miehistä ei käy töissä.

– Maahanmuuttajat näyttävät ylikansoittavan alueita, joissa myös kantaväestö on pulassa. Sitä kautta asuntomarkkinat reagoivat ei ainoastaan pakoon vaan alueiden sosiaaliseen rakenteeseen siten, että kysyntä vähenee ja hinnat alenevat, Vaattovaara sanoo.

”Viihtyvyys
ratkaisee”

Kiinteistönvälitysyhtiö Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä sanoo, että hän ei ole havainnut asuntomarkkinoilla maahanmuuttajailmiötä. Kyhälän mukaan asunnon hintaa vaikuttaa enemmänkin se, kuinka hoidettu ja ylläpidetty asuntoympäristö on.

– Turvallisuus ja viihtyvyys ratkaisevat sen, miten asuntoalueet kehittyvät ja minkälaisen sosioekonomisen aseman omaavat ihmiset alueelle muuttavat, Kyhälä sanoo.

Kyhälä sanoo, että maahanmuuttajat ovat asuntomarkkinoiden vilkastuttajia. Pääkaupunkiseudulle muuttaa ulkomailta noin 10 000 asukasta vuosittain. Heistä valtaosa muuttaa ensiksi vuokra-asuntoon.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen toteaa, että alueen asuntojen hintakehitykseen vaikuttaa alueen haluttavuus. Rytkösen mukaan alentuneet hinnat voivat kuitenkin houkutella alueelle toisenlaista asuntokaupan kohderyhmää, joka on kiinnostunut edullisemmasta asumisesta.

Toteutuneiden hintojen mukaan hintataso ei ole laskenut maahanmuuttajien suosimilla asuinalueilla. Kiinteistömaailman välittämien kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet Itä-Helsingissä vuosina 2008-2011 noin 19 prosenttia, kun koko Helsingissä hinnat nousivat 14 prosenttia.

Hintakehitys Tampereellakaan ei tue väitettä maahanmuuttajien kansoittamien alueiden kurjistumista.

– Maahanmuutto ei ole suinkaan tuhonnut asuntojen hintoja Hervannassa, alue on erittäin haluttu ja myyntiajat Tampereen nopeimpia, Kiinteistömaailman Rytkönen sanoo.