perjantai 5. elokuuta 2011

Apu: Yrjö Rautio: Pata ja kattila

Apu, kolumni: Yrjö Rautio: Pata ja kattila 5.8.2011
Apu, kolumni: Yrjö Rautio: Vastuu ulottuu Suomeen 29.7.2011

On kieltämättä irvokasta, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana toimii henkilö, jonka kaikki poliittiset meriitit liittyvät maahanmuuton niin sanottuun kritiikkiin ja maahanmuuttajien leimaamiseen raiskaajiksi, rikollisiksi tai ”Afrikan sarven pohjasakaksi”. Jussi Halla-aho (ps) on saanut myös tuomion uskonrauhan rikkomisesta, kun hän antoi ymmärtää, että muslimit ovat jo uskontonsa vuoksi pedofiilejä.

Hallintovaliokunta käsittelee muun muassa maahanmuuttoasioita. Halla-ahon kykyä käsitellä niitä asiallisesti on syytä epäillä.

Sdp:n puoluesihteerin Mikael Jungnerin vaatimuksessa, että Halla-ahon on jätettävä paikkansa, on kuitenkin tympeä astian maku. Eduskuntaryhmät valitsevat itsenäisesti edustajansa valiokuntiin. Jungner tuntuu käyttävän Norjan tragediaa sisäpoliittiseen peliin.

Sdp menetti sitä paitsi moraalisen oikeutensa paheksua muiden maahanmuuttopuheita kevättalvella ja keväällä 2010. Se sortui itse kalastelemaan samoista sameista vesistä. ”Maassa maan tavalla” -iskulause oli lainattu suoraan perussuomalaisilta. Sdp vastusti työperäisen maahanmuuton helpottamista. Perussuomalaiset sen sijaan suhtautuu tähän maahanmuuttoon jopa myönteisesti, kuten järkevää onkin.

Sdp tuli persukauhussaan mitä ilmeisimmin myös raivanneeksi tietä vaalien jytkylle. Jos perussuomalaiset ovat maahanmuuttoasioissa pata, on Sdp vähintäänkin kattila.

[...]

Heittolaukausia

1) Pistävät niin vihaksi nuo vihapuheet.

2) Vihapuheen pitää kansanedustaja Veikko Vilunki, muu ohjelma arvokasta.

3) Vihaa itseäsi niin kuin lähimmäistäsi.

4) Vihapuheet alkoivat jo isonvihan aikana 1700-luvulla.

5) Viha ei koskaan katoa, mutta tieto muista ihmisistä ja kulttuureista käy turhaksi.

6) Niin pysyvät nämä kolme: homma, foorumi ja viha.

__________________________

Apu, kolumni: Yrjö Rautio: Vastuu ulottuu Suomeen

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on äärioikeistolainen nationalisti ja uskonkiihkoilija. Hän vastustaa islamia ja monikulttuurisuutta. Näin meille on kerrottu.

Kaiken tämän lisäksi hän on mitä ilmeisimmin täydellinen sekopää – ja se lienee hirmuteon tärkein selitys. Oikeistolaisia, nationalisteja, uskonhulluja, islamin ja monikulttuurisuuden vastustajia maailmassa, Suomessakin, riittää, mutta harva heistä ryhtyy joukkomurhaajaksi.

Silti on pakko kysyä, ovatko myös Suomessa maahanmuuttajavihaa, rasismia, islamin ja monikulttuurisuuden vastaisuutta lietsovat vastuussa, edes pieneltä osaltaan. Vastaus on yksiselitteinen: ovat. Ei ole sattuma, että Breivik kelpuuttaa heidät hyvien ihmistensä harvalukuiseen joukkoon, jonkun jopa oppi-isäkseen.

Jos puoli miljoonaa ihmistä leikkii tulella, aina löytyy se yksi, joka ottaa homman ja foorumin tosissaan ja tuikkaa koko rakennuksen tuleen.

Pata kattilaa

Norjan tapahtumat eivät muuta sitä tosiasiaa, että ääri-islam on yhä terrorismin tärkein kasvualusta. Ne ovat kuitenkin tyly muistutus siitä, että islamin vastustajat saattavat syyllistyä vielä suurempiin rikoksiin.

Kristinusko on huonoin mahdollinen perustelu islamin vastaiselle hirmuteolle.

Raamattu on niin ristiriitainen opus, että siitä löytää perustelut mille tahansa. Se kieltää tappamasta ja yllyttää tappamaan. Viattomien lasten ja nuorten teurastuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen lähimmäisenrakkauden kanssa, jota Uusi testamentti opettaa.

Kristityillä ei ole perusteita tuntea muslimien rinnalla ylemmyyttä, jos vähänkin historiaa katsotaan. Kristinuskon nimissä on alistettu, kidutettu ja tuhottu miljoonia ja miljoonia alkuperäiskansojen ihmisiä, käyty vuosisadat järjettömiä sotia, tehty kaikkea pahaa, mihin ihminen ikinä kykenee.

Pyhä fanatismi

Ääriuskovaisuus ja poliittinen kiihko ovat vaarallinen yhdistelmä riippumatta siitä, onko kyse kristinuskosta vai islamilaisuudesta, äärioikeistolaisuudesta vai äärivasemmistolaisuudesta.

Fanatismi tekee asioista ja päämääristä niin pyhiä, että niiden nimissä on lupa tehdä millaisia julmuuksia tahansa. Natsismi ja stalinismi olivat saman äidin lapsia, ja niin ovat myös ääri-islamismi ja äärikristillisyys.

Uskonto ja politiikka ovat erittäin tympeä ja epäinhimillinen yhdistelmä silloinkin, kun kyse ei ole ääriliikkeistä. Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto on maailman kuvottavimpia poliittisia ilmiöitä. Myös osa omista kristillisdemokraateistamme sekoittaa uskonnon politiikkaan tavalla, josta seuraa vain kärsimystä ja ihmisarvon loukkauksia jonkin ”pyhän” nimissä.

Entiset

Entinen Rkp:n puheenjohtaja ja entinen Suomen Norjan-suurlähettiläs Ole Norrback nimesi Ylelle syylliset, ennen kuin kellään oli heistä tietoa: ”Norjassa on asunut jo vuosikymmeniä afgaaneja ja pakistanilaisia aika paljon...” (-) ”Minusta tuntuu, että yhteydet siihen suuntaan ovat nyt tässäkin olemassa.”

Entinen on nyt myös Norrbackin maine ja kunnia. Hän saa katua lausuntoa loppuikänsä.