sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Anna-Maja Henriksson: Lainsäädäntö ei tuo ratkaisuja kaikkiin ongelmiin

Pohjalainen, mielipide: Anna-Maja Henriksson: Lainsäädäntö ei tuo ratkaisuja kaikkiin ongelmiin 11.9.2011

Kaikki ihmiset Suomessa eivät voi hyvin. Tämän tiedämme ja saamme päivittäin lisää tietoa tästä uutisvälineiden kautta. Tähän löytyy monta syytä ja meidän on otettava ne kaikki vakavasti. Yksi syy on mielenterveysmäärärahojen vähentäminen 1990-luvun kriisin aikana. Toinen syy on nuorten ja ylipäänsä ihmisten kohtaamat yhä suuremmat vaatimukset yhteiskunnassamme.

Purkauskeinona tähän toimii joissakin tapauksissa nettiviha. Tietokoneen takaa voi olla helppoa kirjoittaa nimettömästi asiattomuuksia.

Netissä on helppo löytää tietoa, esimerkiksi pommin tekemisestä tai koulusurmien menettelytavasta. On myös helppo osallistua vihamielisiin tai rasistisiin keskusteluihin. Netti tarjoaa vapaan areenan ilmaista ajatuksiaan, suuntaan tai toiseen, ja se on sanavapauden nimissä hyvä asia. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että olisi hyväksyttävää käyttäytyä vastuuttomasti netissä.

Nettikirjoittelu on julkista esiintymistä. Se tarkoittaa, että netissä ovat voimassa samat lait kuin muualla yhteiskunnassamme. Juuri uudistettu viharikosten lainsäädäntö on yksi niistä. Mutta lakien avulla emme voi estää kaikkea. Emmekä voi säätää lakeja kaikesta.

Sen sijaan jokainen meistä, jokainen nettikäyttäjä, kantaa vastuuta käytöksestämme virtuaalimaailmassa. Mutta tämä ei riitä - meidän on myös ilmoitettava, jos huomaamme epäkohtia, rasistisia tai vihamielisiä lausuntoja. Asiattomuuksista on aina ilmoitettava sekä nettisivun ylläpitäjille että törkeissä tapauksissa myös poliisille.

Kunnianloukkaukset tai kansanryhmien vastainen kiihotus ei ikinä ole sallittua - eikä missään nimessä sananvapauden nimissä.

Valvonta ei ole kuitenkaan vain yksityishenkilöiden vastuuta. Sen lisäksi nettisivujen ylläpitäjien on otettava enemmän vastuuta. He ovat myös vastuussa omien sivujensa sisällöstä!

Sanomalehdissä paperilehtien yleisönosastoilla, on kauan ollut tapana sallia nimettömiä mielipidekirjoituksia vain poikkeustapauksissa. En ymmärrä, miksi sama käytäntö ei kelpaisi myös keskusteluihin ja kommentteihin sanomalehtien nettisivuilla.

Emme koskaan saa aliarvioida vihapuhetta, koska monesti väkivalta alkaa juuri siitä. Tämän olemme nähneet historiassa ja myös viime vuosina.

Meidän on kuitenkin aina muistettava, että netti on tuonut mukanaan paljon hyviäkin puolia. Tietoa on helposti kaikkien saatavilla ja on helppo saada yhteyttä eri ihmisiin, kieliin ja kulttuureihin. Netti ei kuitenkaan ikinä voi toimia ihmisten välisten suhteiden korvikkeena.

Anna-Maja Henriksson (r.)

oikeusministeri
Pietarsaari

___________________________________________

Nelonen: Asiantuntija: Lakeja pidetään hokkuspokkus-keinoina

Kiire lainvalmistelussa syö lakien laatua. Kiirettä lisää se, että monet yhteiskunnalliset ongelmat pyritään nykyisin ratkaisemaan nopeasti uusilla laeilla.

Oikeusministeriön ylijohtajan Pekka Nurmen mukaan lakeja pidetään hokkuspokkus-keinoina ongelmiin, vaikka välillä asioita voisi hoitaa muillakin tavoin.

Aina lait eivät Nurmen mukaan edes pure alkuperäisiin ongelmiin. Esimerkiksi romanikerjäläisten ilmaantuminen katukuvaan häiritsi monia ja poiki lakiesityksen häiritsevän ja aggressiivisen kerjäämisen kieltämisestä.

- Romanikerjäläiset kuitenkin lähinnä istuvat maassa, joten ehdotuksella ei voi juuri vaikuttaa tällaiseen kerjäämiseen, Nurmi toteaa.

Paljon kritiikkiä saanut kerjäläislakiehdotus jäi viime eduskunnalta käsittelemättä, mutta tullee vielä takaisin jossain muodossa. Häiritsevään kerjäämiseen puuttuminen on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan.

Lainsäädännön laatua pyritään lähivuosina parantamaan. Tarkoituksena on lisätä ainakin ministeriöiden välistä yhteistyötä.