lauantai 3. syyskuuta 2011

Ilta-Sanomat: Jari Tervo: "Suomi on umpirasistinen maa"

Ilta-Sanomat: Jari Tervo: "Suomi on umpirasistinen maa" 3.9.2011

Mistä kumpuaa kiinnostuksesi vieraisiin kulttuureihin? Mogadishu Avenue -televisiosarjasikin kertoi maahanmuuttajista.

Suomi on pieni ja litteä maa, se on saanut monet uskomaan, että Suomi on maailman napa, mikä se ei yllättäen olekaan. On mielenkiintoista selvittää, miten eri lailla eletään muualla. Valtaosa ihmisistä elää eri lailla kuin suomalaiset. Kun suomalaiset alkoivat käydä ulkomailla massoittain, järkyttiin, kun missään ei saanut lounaalla lehmänmaitoa. Sekin oli järkytys, että eteen annettiin ruokaa, jossa ei ollut pottuja. Hirveästi hämmästeltiin sitäkin, että Suomi on maksanut velkansa - eikä tunneta Vireniä. Suomalaiset loukkaantuvat kun sanon, että tämä on rasistinen maa. Jokainen, joka on käynyt yhdelläkin netin palstalla, tietää, että Suomi on umpirasistinen maa.

Millaisia tunteita sinussa herättää suomalaisten rasistisuus?

Minua surettaa, hävettää ja raivostuttaa suomalaisten rasistisuus.

Millaisissa tilanteissa olet nähnyt rasismia?

Jokainen pakolaisuutta tai maahanmuuttoa koskeva nettikeskustelu on Suomessa rasismin, tyhmyyden ja lynkkaushenkisyyden monumentti. Mutiainen, nokikeppi ja apina ovat tavallista kielenkäyttöä netin lisäksi pubeissa, kauppakeskuksissa ja väenkokouksissa. Me suomalaiset istumme vielä pimeän kuusen oksalla ja vasta harkitsemme puusta laskeutumista.

Pitäisikö maahanmuuttopolitiikka höllentää vai kiristää?

Suomi oli sotien jälkeen umpiperä, jonne ulkomaalaiset eivät edes löytäneet. Silloin meitä luultiin suvaitsevaiseksi. Nyt tänne on muutama ulkomaalainen ilmestynyt ja nyt meidät tiedetään rasisteiksi. Eurooppalaisissa kartastoissa Suomi luokitellaan lähinnä aarniometsäksi. Kyllä tänne väkeä mahtuu.