maanantai 12. syyskuuta 2011

MTV3: Sauri: Olisin toiminut samoin riippumatta ahdistelijan ja uhrin ihonväristä

MTV3: Sauri: Olisin toiminut samoin riippumatta ahdistelijan ja uhrin ihonväristä 12.9.2011
Pekka Sauri: Perjantai-illan tilanne raitiovaunussa (blogi)

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ruotii vielä blogissaan perjantaista raitiovaunuepisodia. Sauri poisti perjantai-iltana raitiovaunusta nuorta ulkomaalaistaustaista poikaa ahdistelleen päihtyneen miehen.

Blogissaan Sauri selventää tapahtumien kulkua.

– Ei, en käyttänyt fyysistä voimaa saattaessani ahdistelijan ulos vaunusta. Ainoa voima oli suomen kieli. Pidin häntä kiinni olkapäästä johdattaakseni hänet ulos ja myös varmistaakseni, ettei hän kaatunut portaissa.

Hän muistuttaa, ettei missään tapauksessa kehotta käyttämään fyysistä voimaa vastaavassa tilanteessa vaan jo reipas huuto "Lopeta"! voi hänen mukaansa toimia.

– Turhia riskejä ei kannata ottaa, hän jatkaa.

Sauri kertoo saaneensa useita viestejä ja kommentteja perjantaisen tapauksen johdosta. Hän painottaa niin ikään, että olisi toiminut samalla tavoin, riippumatta siitä, olisiko ahdistelija tai uhri ollut ihonväriltään toinen.

– Heikompien ahdistelu ei Helsingissä käy päinsä, eikä sitä tule katsella sormien lävitse.
__________________________________________________

Pekka Sauri: Perjantai-illan tilanne raitiovaunussa (blogi)

Perjantai-illan tilanne, jossa saatoin nuorta poikaa ahdistelleen päihtyneen miehen ulos raitiovaunusta linjalla 10, on herättänyt laajaa mielenkiintoa ja keskustelua sekä mediassa että netissä. Kun en mitenkään pysty vastaamaan kaikkiin viesteihin erikseen, tässä muutama vastaus usein kysyttyihin kysymyksiin.

(1) Ei, en käyttänyt fyysistä voimaa saattaessani ahdistelijan ulos vaunusta. Ainoa voima oli suomen kieli. Pidin häntä kiinni olkapäästä johdattaakseni hänet ulos ja myös varmistaakseni, ettei hän kaatunut portaissa.

(2) Ei, en missään tapauksessa neuvo käyttämään fyysistä voimaa vastaavassa tilanteessa. Jo reipas huuto ”Lopeta!” voi toimia. Turhia riskejä ei kannata ottaa.

(3) Kyllä, olisin toiminut samoin riippumatta ahdistelijan ja uhrin ihonväristä.

(4) Kyllä, Suomessa kaikki noudattavat Suomen lakia.

(5) Kyllä, Suomessa jokaista kohdellaan yksilönä eikä jonkin ryhmän edustajana, ellei hän itse sitä halua.

Kiitos kaikille, jotka ovat viestittäneet tukeaan. Kriitikoitten toivoisi myös esiintyvän omalla nimellään. Heikompien ahdistelu ei Helsingissä käy päinsä, eikä sitä tule katsella sormien lävitse.

___________________________________________

Iltalehti: "En käyttänyt fyysistä voimaa"

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kommentoi vielä sunnuntaina blogissaan perjantai-iltaista tapahtumaa, jossa hän talutti humalaisen häirikön ulos raitiovaunusta. Mies oli ahdistellut rasistisesti afrikkalaistaustaista pikkupoikaa.

Sauri kirjoittaa blogissaan, että tapaus on herättänyt laajaa mielenkiintoa netissä ja mediassa. Hän sanoo, ettei pysty vastaamaan kaikkiin viesteihin erikseen, joten vastaa useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

"Ei, en käyttänyt fyysistä voimaa saattaessani ahdistelijan ulos vaunusta", Sauri kirjoittaa. Hän kertoo ainoan käyttämänsä voiman olleen suomen kieli ja johdattaneensa häirikön ulos ratikasta pitämällä häntä olkapäästä.

Sauri sanoo, ettei myöskään rohkaise ketään käyttämään fyysistä voimaa. Lisäksi Sauri huomauttaa, että olisi toiminut samoin riippumatta ahdistelijan tai uhrin ihonväristä.

"Kyllä, Suomessa jokaista kohdellaan yksilönä eikä jonkin ryhmän edustajana, ellei hän itse sitä halua", apulaiskaupunginjohtaja päättää kirjoituksensa. Viimeiseksi hän toivoo, että kriitikot esiintyisivät omalla nimellään.