tiistai 6. syyskuuta 2011

YLE: Helsinki tarkentaa työntekijöidensä ohjeita romanien hätämajoituksesta

YLE Uutiset: Helsinki tarkentaa työntekijöidensä ohjeita romanien hätämajoituksesta 6.9.2011

Helsinki tarjoaa hätämajoitusta Itä-Euroopan romaneille kahdeksi yöksi, mikäli tarvetta majoitukseen on. Työntekijöiden ohjeistusta asiasta tarkennetaan, sillä hätämajoitusta tarjoavan asuntolan työntekijät kertoivat aiemmin YLE Uutisille, ettei majoitusta tarjota romaneille.

Helsingin kaupungin romanityöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä kertoo, että kaupunki antoi keväällä linjauksen romanien hätämajoituksesta. Linjaus on edelleen voimassa.

- Erillistä hätämajoitusta romaneille ei edellisvuosien tapaan tarjota, mutta kaupunki tarjoaa kaikille EU-kansalaisille hätämajoituksen kahdeksi yöksi. Tämä koskee myös Itä-Euroopan romaneja, Räihä kertoo.

Tilapäismajoitusta EU-kansalaisille tarjoaa kaupungissa Hietaniemenkadun asuntola. Asuntolan työntekijät kertoivat aiemmin YLE Uutisille, että ohjeistuksen mukaan Itä-Euroopasta tuleville romaneille ei tarjota majoitusta lainkaan.

YLE Uutisten tietojen mukaan työntekijöitä oli viimeksi viime perjantaina ohjeistettu, ettei romaneja oteta lainkaan majoitukseen.

Räihä toteaa, että työntekijöitä täytyy ohjeistaa uudelleen asiassa pikimmiten.

Myös Hietaniemenkadun palvelukeskuksen vs. johtaja Marja-Liisa Tikka kertoo, että asuntola vastaanottaa kaikki EU-kansalaiset kahdeksi yöksi hätämajoitukseen, myös Itä-Euroopan romanit. Hän myöntää, että on mahdollista, että asiasta on syntynyt erilaisia käsityksiä työntekijöiden keskuudessa. Työntekijöiden ohjeistusta asiassa tarkennetaan vielä tämän päivän aikana.