perjantai 4. toukokuuta 2012

Turun Sanomat: Turussa vuosittain 400 lompakkovarkautta – Poliisi varoittaa kuuromykistä ulkomaalaisista

Turun Sanomat: Turussa vuosittain 400 lompakkovarkautta – Poliisi varoittaa kuuromykistä ulkomaalaisista 4.5.2012
Iltalehti: Poliisi: Varo "kuuromykkiä" - Ihmeparantuminen nurkan takana

Varsinais-Suomen poliisilaitos muistuttaa maakunnan asukkaita alkavan kesän mukana lisääntyvästä jo perinteeksi muodostuneesta ikävästä ilmiöstä - taskuvarkaista. Vielä ei sesonki ole täysin alkanut, vaikka havaintoja virinneestä aktiivisuudesta on ilmennytkin. Viimeistään toukokuun tietämissä tilanteen odotetaan etelästä saapuvien uusien matkustavaisten mukana muuttuvan.

Keskustaajamissa tapahtuvien matkapuhelin-, lompakko-, pankkikortti- ja käsilaukkuvarkauksien määrä lisääntyy kesäiseen aikaan. Turun kaupungissa tapahtuu vuosittain nelisensataa lompakkoihin ja kasseihin kohdistunutta anastusta. Rikokset tehdään pääasiassa keskustassa ja ruutukaava-alueella.

Ulkomailta tulleitten ammattivarkaitten osuus rikoksista on merkittävä, mutta kyllä kotimaisillakin rikollisilla on lusikkansa sopassa. Käsilaukuissa ja lompakoissa olevien asiapapereiden, kuten pankki- ja luottokorttien sekä henkilötodistusten avulla on mahdollista aiheuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen vahingot hyvinkin lyhyessä ajassa. Harva silti mieltää kuljettavansa melkoista omaisuutta mukanaan jatkuvasti.

Lompakoita ja matkapuhelimia anastetaan laukuista ja jopa taskuista siinä määrin taitavasti, että kohdehenkilö ei välttämättä heti edes huomaa tapahtunutta anastusta. Erityisen varuillaan on syytä olla ruuhkaisessa keskustassa, toreilla ja kaupoissa, jossa ostoskoriin jätetty käsilaukku tai lompakko saattaa houkutella pitkäkyntisiä apajille. Kadun varrella sijaitsevilla pankkiautomaateilla asioivat henkilöt ovat myös otollisia kohteita varkaille, jotka painavat automaatilla rahaa nostavan asiakkaan tunnusluvun mieleensä ja pian kulman takana anastavat lompakon pankkikortteineen. Tunnuslukua käyttämällä he nopeasti nostavat pahimmillaan tilin tyhjäksi ennen kuin uhri ehti sulkea pankkikorttinsa.

Ongelmaksi ovat muodostuneet Balkanin suunnalta Suomeen aikaisemmin yleensä vain kesäksi, mutta nykyisellään jopa koko vuodeksi, tulevat ”turistiperheet”. Näiden tavaramerkkinä ovat mm. kukkien myynti, rahanvaihtohuijaukset, arvottomien kultakorujen kaupustelu, erilaiset näpistykset ja lompakko/käsilaukkuvarkaudet. Näitä perheitä tai muutoin maassa olevia kerjäämällä tai katusoittoa harrastamalla tuloja hankkivia henkilöitä on tavattu talvenkin aikana eri puolilla Suomea ja myös Turussa. Kesän koittaessa näiden matkalaisten määrän odotetaan jälleen nousevan.

Kevään aikana maakunnan alueella on tavattu useita ”kuuromykkiä” ulkomaalaisia, jotka kiertelevät pientaloalueilla ovelta ovelle joko kaupitellen rihkamaa tai kerjäten. Heillä on mukanaan suomeksi kirjoitettu lappunen, jossa kerrotaan aistivammasta ja henkilön kovasta kohtalosta kotimaassaan. Silminnäkijähavaintojen perusteella vammainen kokee yleensä nurkan takana ihmeparantumisen poistuessaan paikalta lähistöllä odotelleen kaverinsa kanssa iloisesti rupatellen.

______________________________________________

Iltalehti: Poliisi: Varo "kuuromykkiä" - Ihmeparantuminen nurkan takana

Kevään mittaan Varsinais-Suomessa on tavattu useita "kuuromykkiä" ulkomaalaisia, jotka kiertelevät pientaloalueilla ovelta ovelle joko kaupitellen rihkamaa tai kerjäten. Mukanaan he kantavat suomeksi kirjoitettua lappua, jossa kerrotaan aistivammasta ja kovasta kohtalosta kotimaassa.

Silminnäkijähavaintojen perusteella nämä "kuuromykät" kokevat yleensä ihmeparantumisen nurkan taakse päästyään ja poistuvat paikalta lähistöllä odotelleen kaverinsa kanssa iloisesti rupatellen.

Ilmiö liittyy laajempaan ongelmaan, Balkanin suunnalta Suomeen tuleviin "turistiperheisiin", jotka harrastavat muun muassa kukkien myyntiä, rahanvaihtohuijauksia, arvottomien korujen kaupustelua, erilaisia näpistyksiä sekä lompakkojen ja käsilaukkujen varkauksia. Poliisin mukaan nämä perheet ovat aikaisemmin tulleet Suomeen kesäksi, mutta nyttemmin heitä on tavattu eri puolilla Suomea talvenkin aikana.

Kesän lähestyessä taskuvarkauksien määrä perinteisesti nousee. Ulkomailta tulleiden ammattivarkaitten osuus rikoksista on merkittävä, mutta kyllä kotimaisillakin rikollisilla on lusikkansa sopassa, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Varkaat ovat usein niin taitavia, ettei uhri välttämättä huomaa lompakkonsa tai matkapuhelimensa kadonneen taskusta tai laukusta. Otollisia kohteita varkaille ovat myös pankkiautomaateilla asioivat henkilöt. Rikolliset tirkistelevät tunnusluvun ja vievät lompakon kortteineen kulman takana.