Yle: Maahanmuuttajavanhempien traumat heijastuvat myös lapsiin 11.11.2014
Kun äitiä ja isää piinaavat sekä menneisyyden traumat että epätieto tulevasta, voivat lapset jäädä liian vähälle huomiolle. Vastaanottokeskusten kanssa hätiin on sännännyt Ensi- ja turvakotien liitto, jotta perheen pienimmät saavat sen mitä eniten tarvitsevat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Mikkonen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. marraskuuta 2014
tiistai 7. tammikuuta 2014
Kirkko & Kaupunki: Yksin turvaan
Kirkko & Kaupunki: Yksin turvaan 7.1.2014
Suomeen saapuu joka vuosi 100–700 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Anna Mikkonen on Ishaar-pojan virallinen edustaja.
Kuusivuotias Ishaar on sairas. Kotimaassa vallitsee kaaos, eikä vanhemmilla ole mahdollisuutta saada pojalle hyvää hoitoa.
Perheen lapsista kaksi on menehtynyt aiemmin, joten Ishaarin äiti päättää pyytää apua sukulaiselta, joka asuu Suomessa. Pojan kuljetus Suomeen järjestetään. Rajalla tulliviranomaiset ilmoittavat pojasta poliisille, ja hänet kuljetetaan vastaanottokeskukseen Itä-Suomeen. Sinne saapuessaan Ishaarilla on mukanaan vähän vaatteita ja valokuva isästä ja äidistä.

klo
17.37
Avainsanat:
alaikäiset turvapaikanhakijat,
Anna Mikkonen,
Arshe Said,
Etiopia,
oleskelulupa,
perheenyhdistäminen,
Somalia,
somaliliitto,
vastaanottokeskus,
xxx
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)