Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasse Aapio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasse Aapio. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ilta-Sanomat: Helsingin poliisi alkaa suitsia netin vihapuhetta KRP:n kanssa

Ilta-Sanomat: Helsingin poliisi alkaa suitsia netin vihapuhetta KRP:n kanssa 26.1.2016

Helsingin poliisipäällikkö rohkaisee puuttumaan julkisilla paikoilla tapahtuvaan huuteluun.
– Olemme sopineet keskusrikospoliisin kanssa, että alamme puuttua netissä olevaan vihapuheeseen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoihin kohdistuvat rikosepäilyt ovat lisääntyneet - Helsingissä tutkinnassa kolme raiskausta

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoihin kohdistuvat rikosepäilyt ovat lisääntyneet - Helsingissä tutkinnassa kolme raiskausta 2.12.2015

Turvapaikanhakijoihin liittyvät rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi syksyn aikana.
IS:n tietojen mukaan turvapaikanhakijoiden epäillään tehneen seksuaalirikoksia huomattavasti enemmän kuin tähän asti on kerrottu.