Yle: Selvitys: Suomalaisten asenteet eurooppalaisittain jyrkät – 62 prosenttia uskoo, että islam ei sovi yhteen suomalaisen kulttuurin kanssa 16.8.2018
Pew tutki uskonnollisia asenteita 15 eurooppalaisessa maassa. Suomessa asenteet islamiin näyttävät arvojen ja kulttuurin osalta kaikkein jyrkimmiltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Magma. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. elokuuta 2018
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Yle: Maahanmuuttajayrittäjät: Miksi Suomessa maksetaan kotona istumisesta?
Yle: Maahanmuuttajayrittäjät: Miksi Suomessa maksetaan kotona istumisesta? 4.6.2014
Magma: Yrittäjänä Suomessa – maahanmuuttajataustaisten yrittäjien kokemuksia
Maahanmuuttajataustaisten kyky yrittäjyyteen on pitkälti hyödyntämätön voimavara Suomessa. Ajatushautomo Magman tuoreen tutkimuksen mukaan yrittämisen mahdollisuudesta tulisi kertoa maahanmuuttajille jo kotoutumisen alkuvaiheessa, jotta nämä pääsisivät nopeasti kiinni työelämään. Yritystoiminnan kehittäminen voisi edistää myös Suomen vientiä.

klo
21.16
Avainsanat:
Björn Sundell,
Katja Bloigu,
maahanmuuttajat,
Magma,
Ruotsi,
tutkimus,
työelämä
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Hbl: Invandringen blir odramatisk
Hbl, pääkirjoitus: Invandringen blir odramatisk 13.5.2012
Enligt en undersökning som näringslivets tankesmedja EVA gjort har den åtstramade inställningen till invandring blivit mindre spänd under det gångna året. Reserverad är den fortfarande.
Resultatet är odramatiskt och det är just så det ska vara – att invandringen ses med nyktra ögon och ställs i sina rätta proportioner.

torstai 7. huhtikuuta 2011
HBL: Maahanmuuttajakeskustelu meni takalukkoon
HBL, pääkirjoitus: Invandrardebatten gick i baklås 7.4.2011
Magma/Jan Saarela: Invandringens samhällsekonomiska konsekvenser – med fokus på Svenskfinland (2011)
Fores: Lyckad invandring - Tio svenska forskare om hur man når framgångar (2010)
Pelko on nostanut esiin kaikki ongelmatapaukset ja peittänyt näkyvistä maahanmuuton mahdollisuutena. Se jos mikä tulee pitkän päälle kalliiksi.
Maahanmuutosta piti tulla eduskuntavaalien edellä yksi suurista vaalikysymyksistä. Näin ei oikeastaan ole käynyt.
Vaikkakin valinta suljetun ja avoimen Suomen välillä kulkee punaisena lankana koko vaalikampanjoinnin ajan. Puolueilla on omat kunnianhimoiset maahanmuuttajapoliittiset ohjelmansa ja useimmat ovat ilmaisseet periaatteessa tukevansa hallittua työperäistä maahanmuuttoa. Mutta siinä kaikki; maahanmuuttajavihamielisyyden ja usein sekavasti ilmaistun hyväntahtoisuuden välissä ei ole nyt melkein yhtään mitään. Kun toinen puoli huutaa ja toinen vaikenee, ei synny keskustelua.

maanantai 4. huhtikuuta 2011
Svenska YLE: Magma: Maahanmuuttajat ovat välttämättömiä
Svenska YLE: Magma: Invandrarna är oumbärliga 4.4.2011
(pdf)
Vem skulle köra bussarna i ett Finland utan invandrare? Den frågan ställer tankesmedjan Magma i en färsk rapport om invandringens samhällsekonomiska inverkningar. Slutsatsen i rapporten är att Finland behöver invandrare och att invandrarna rentav är oumbärliga för många branscher i landet.
Enligt Jan Saarela som har sammanställt rapporten så är det viktigt att slå hål på myten om invandrare som konkurrerar ut de infödda finländarna på arbetsmarknaden. Snarare fyller invandrarna ut inom sektorer där det råder arbetskraftsbrist, berättar Saarela.

Ministeri Thors: Työperusteisen maahanmuuton vastattava työmarkkinoiden tarvetta
Ministeri Thors: Työperusteisen maahanmuuton vastattava työmarkkinoiden tarvetta 4.4.2011
Maahanmuutto- ja europppaministeri Astrid Thorsin mukaan työperusteinen maahanmuutto on Suomelle kokonaistaloudellisesti lisäarvoa tuottavaa. – Magman tutkimus osoittaa, että helpoiten on osoitettavissa työperusteisen maahanmuuton lisäarvo maan taloudelle. Ulkomaiset työntekijät ovat monille yrityksille tärkeitä ja työlupaprosessin tulisi olla tehokas, ministeri Thors totesi tänään puhuessaan maahanmuuttajien työllisyyttä käsitelleessä seminaarissa Espoossa.

perjantai 25. maaliskuuta 2011
Demari: Tutkijat Soinin Suomesta: Vertautuu lähinnä Italiaan
Demari/STT: Tutkijat Soinin Suomesta: Vertautuu lähinnä Italiaan 25.3.2011
Magma: Liikkeitä laidasta laitaan - Populismin nousu Euroopassa (pdf)
Svenska YLE: Populismens frammarsch granskas i ny rapport 25.3.
HBL: "Skräller Soini är inget sig likt längre" 26.3.
Perussuomalaisilla on edessään paluu pieneksi puolueeksi, tai muussa tapauksessa Suomi muuttuu pysyvästi. Näin arvioi kaksi tutkijaa eurooppalaista populismia koskevassa kirjassa Liikkeitä laidasta laitaan.
Kirjoittajat hahmottavat perussuomalaisille neljä kehitysvaihtoehtoa. Yhdessä suuri vaalivoitto jää toteutumatta, kahdessa puolue hajoaa sisäisiin ristiriitoihin ja neljännessä Timo Soinista tulee pääministeri.
- Maahanmuuttovastainen liikehdintä ja avoin rasismi linkittävät Suomen lähinnä Italiaan, Hollantiin, Tanskaan ja Unkariin. Näyttää siltä, että Suomi on muuttunut pysyvästi, kirjoittajat hahmottelevat Soinin Suomea.

11.43
Avainsanat:
Björn Sundell,
James Hirvisaari,
Juho Eerola,
Jussi Halla-aho,
Karina Jutila,
maahanmuuttokriittisyys,
Magma,
Olli Immonen,
perussuomalaiset,
rasismi,
Timo Soini,
vaalit,
äärioikeisto
lauantai 17. lokakuuta 2009
HBL: Invandrare också på vår bakgård
HBL: Invandrare också på vår bakgård 17.10.2009
De svenskspråkiga är positiva till invandrare - men främst i teorin. SFP har en svår uppgift om idéerna ska omvandlas till handling.
Tankesmedjan magmas invandringsenkät kunde misstänkas vara ett beställningsarbete av Svenska folkpartiet - så logiska är kopplingarna mellan undersökningsresultaten och SFP:s nya teser, åtminstone vid första anblicken.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Aamulehti: Suomenruotsalaiset suopeita maahanmuutolle - eivät silti halua ulkomaalaisia kotikulmille
Aamulehti/STT: Suomenruotsalaiset suopeita maahanmuutolle - eivät silti halua ulkomaalaisia kotikulmille 14.10.2009
Helsingin Sanomat/STT: Suomenruotsalaiset valtaväestöä suopeampia maahanmuutolle
Suomenruotsalaiset suhtautuvat valtaväestöä myönteisemmin työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Ero käy ilmi kahdesta tänä vuonna tehdystä asennetutkimuksesta.
Kieliryhmien ero on suurin kannassa ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestöstä tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)