Helsingin Uutiset: Helsinki sallii työntekijöiden kasvohunnut – Göteborgissa niqabista syntyi riita 6.1.2016
Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijät tai opettajat voivat periaatteessa käyttää halutessaan niqab-huivia.
Niqab, eli kasvohuntu, on musliminaisten käyttämä, kasvot miltei kokonaan peittävä vaate, jossa on aukko silmille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marju Pohjaniemi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. tammikuuta 2016
maanantai 31. elokuuta 2015
Yle: "Pätevin valitaan tehtävään" – maahanmuuttajia ei suosita kaupunkien rekrytoinnissa
Yle: "Pätevin valitaan tehtävään" – maahanmuuttajia ei suosita kaupunkien rekrytoinnissa 31.8.2015
Yle: "Erilaisuus on rikkaus" – näin vanhustenkeskuksessa puolustetaan maahanmuuttajien palkkausta
Niin sanottu maahanmuuttajien positiivinen syrjintä on Suomessa edelleen harvinaista – ainakin kaupunkien rekrytoinnissa. Vähemmistöryhmien määrää työntekijöiden joukossa pyritään kuitenkin joissakin kaupungeissa nostamaan. Tähän on syynä esimerkiksi tarve entistä monipuolisemmalle kielitaidolle.

klo
13.27
Avainsanat:
Helsinki,
kielitaito,
maahanmuuttajat,
Marju Pohjaniemi,
positiivinen syrjintä
torstai 17. maaliskuuta 2011
Svenska YLE: Opettajalle potkut Facebook-kirjoitusten vuoksi
Svenska YLE: Lärare fick sparken efter FB-skriverier 17.3.2011
Kommentarer av Pohjaniemi och Ahosilta (audio, 1:43)
Barnträdgårdslärarförbundet kommenterar (audio, 2:31)
Lastentarhanopettaja Tomi Ahosilta sai potkut Helsingin kaupungilta, kun kaupunki oli reagoinut hänen nettikirjoituksiinsa. Ahosilta on eduskuntavaaleissa Muutos 2011 -puolueen ehdokas ja hän on kampanjasivuillaan kommentoinut erilaisia maahanmuuttajakysymyksiä, mikä sai kaupungin näkemään punaista. (käännös)

10.07
Avainsanat:
Facebook,
maahanmuuttajat,
Marju Pohjaniemi,
Mervi Piirainen,
Muutos 2011,
opetus,
sananvapaus,
syrjintä,
Tomi Ahosilta,
Urpo Lappi,
vaalit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)