Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennusliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennusliitto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2019

Yle: Kysely: Joka viides rakennusalan työntekijä on ulkomainen – etenkin raskaimpiin ammatteihin on vaikea saada suomalaisia työntekijöitä

Yle: Kysely: Joka viides rakennusalan työntekijä on ulkomainen – etenkin raskaimpiin ammatteihin on vaikea saada suomalaisia työntekijöitä 28.5.2019

Ulkomaiset työntekijät ovat yleistyneet rakennustyömailla verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

Rakennusteollisuuden tuoreen kyselyn mukaan ulkomaalaisten osuus on pienen notkahduksen jälkeen vakiintunut reiluun viidennekseen rakennusalan työntekijöistä. Vielä 2009 heitä oli yhdeksän prosenttia.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Kansan Uutiset: Rakennusliiton Suokas: EK pohjusti maaperää ulkomaiselle halpatyölle

Kansan Uutiset: Rakennusliiton Suokas: EK pohjusti maaperää ulkomaiselle halpatyölle 2.10.2018

Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan se ei ole yllätys, että EK haluaisi parantaa työllisyyttä leikkaamalla työttömyysturvan kestoa ja tasoa.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Uusi Suomi: Ministerikin turhautui ELY-keskuksen ”murentavaan” linjaan: ”Rakennuksille ujutetaan halpatyövoimaa”

Uusi Suomi: Ministerikin turhautui ELY-keskuksen ”murentavaan” linjaan: ”Rakennuksille ujutetaan halpatyövoimaa” 28.3.2017

Uudenmaan ELY-keskus on päättänyt luopua rakennusalan tarveharkinnasta Uudenmaan osalta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ei pidä päätöstä perusteltuna. Hän kommentoi asiaa tiedotteessa ja Puheenvuoron blogissaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Yle: Somaliyrittäjä tykittää: Rakennusliitto syyllistyy rasismiin

Yle: Somaliyrittäjä tykittää: Rakennusliitto syyllistyy rasismiin 28.10.2015

Miksei Rakennusliitto hyväksy turvapaikanhakijoiden pikakouluttamista rakennusalalle? Tätä hämmästelee työvoimanvuokrausfirmaa pyörittävä yrittäjä Abdi Osman. Osmanin mielestä Rakennusliiton kielteinen kanta Rakenusteollisuuden aloitteeseen johtuu rasismista.

HS: ”Ei tule mitään”

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: ”Ei tule mitään” 28.10.2015

Toisin kuin muutamat niin sanotut maahanmuuttokriitikot sanovat, Suomeen viime kuukausina tulleet pakolaiset eivät ole ainoastaan kulueriä hyvinvointivaltiolle. Jos sotaa ja tuhoa pakenevat ihmiset ”epäinhimillistää”, heidät voi myös laskea siksi arvokkaaksi työvoimapanoksen lisäykseksi, jota ikääntyvä ja kestävyysvajeinen Suomi tarvitsee. Kaikki riippuu siitä, miten pakolaisten kotoutuminen ja työllistyminen onnistuu.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kymen Sanomat: Virolaiset enemmistönä Kotkan seudulla vierastyövoimassa

Kymen Sanomat: Virolaiset enemmistönä Kotkan seudulla vierastyövoimassa 27.1.2015

Kotkan ja Loviisan välisen moottoritietyömaan valmistuttua loppusyksystä hiljeni myös vierastyövoiman ralli Suomen rajoilla.

Etenkin Virosta käytiin ahkerasti Suomen puolella töissä. Virolaisten uskotaankin olevan selkeästi suurin ryhmä ulkomaalaisissa työntekijöissä.

torstai 28. elokuuta 2014

Yle: Tyly arvio ulkomaalaisten rakennustyöläisten arjesta: "Lähes kaikille maksetaan liian pientä palkaa"

Yle: Tyly arvio ulkomaalaisten rakennustyöläisten arjesta: "Lähes kaikille maksetaan liian pientä palkkaa" 28.8.2014

Rakennusliiton mukaan vähintään tuhansille Suomen rakennustyömailla ahertaville ulkomaalaisille maksetaan yhä alipalkkaa. Virolaiset osaavat jo perätä oikeuksiaan, mutta kauempaa tulevien työläisten asema on tukalampi. Osa rakennustyöläisistä on hakenut rästipalkkoja oikeudenkäynnin avulla.

tiistai 12. elokuuta 2014

Savon Sanomat: Rakennusfirmat keplottelevat ulkomaalaisilla alihankkijoilla

Savon Sanomat: Rakennusfirmat keplottelevat ulkomaalaisilla alihankkijoilla 12.8.2014

– Saan enemmän palkkaa kuin kotimaassani, kuuluu tyypillinen vastaus, kun virolaiselta rakennustyöntekijältä tiedustelee hänen tienestejään. Tarkkoja lukuja on turha kysellä: suu on ja pysyy supussa.

Tässä piilee alipalkkausongelmissa pyörivän rakennusalan suurin ongelma.

– Tilanteeseen on mahdotonta puuttua. Työntekijät eivät itse valita, eivätkä suostu palkoistaan puhumaan, toteaa Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Palkkatyöläinen: Nykypäivän orjat

Palkkatyöläinen: Nykypäivän orjat 16.4.2014

Työntekijöiden kaltoin kohtelu on arkipäivää Suomessa. Sen uhreja ovat usein ulkomaalaiset työntekijät. Pahimmillaan kyse on pakkotyöstä, orjuuden kaltaisista olosuhteista ja ihmiskaupasta. Uhrien asema on vaikea. He eivät uskalla hakea apua tai tiedä, mistä sitä voisi saada.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kansan Uutiset: Liitot vaativat alipalkkauksen kriminalisointia

Kansan Uutiset: Liitot vaativat alipalkkauksen kriminalisointia 4.2.2014

Rakennusalalla kaikki lähetetyt ulkomaalaiset työntekijät saavat liian pientä palkkaa, sanoo Kyösti Suokas.

maanantai 19. elokuuta 2013

Yle: Suomessa kaksi kertaa luultua enemmän ulkomaalaisia rakennusmiehiä

Yle: Suomessa kaksi kertaa luultua enemmän ulkomaalaisia rakennusmiehiä 19.8.2013

Maaliskuussa jokaiselle rakennustyömaalle pakolliseksi tullut veronumero on Rakennusliiton mukaan auttanut kitkemään alalla rehottavaa harmaata taloutta. Ensi vuonna veronumero tulee pakolliseksi omakotitalojen työmaille, joissa harmaa talous kukoistaa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

HS: Rakennusliitto: Ulkomaisen rakentajan talo poltettiin kostoksi

Helsingin Sanomat: Rakennusliitto: Ulkomaisen rakentajan talo poltettiin kostoksi 6.5.2013

Suomessa työskentelevän ulkomaisen rakentajan kotitalo on poltettu tämän kotimaassa. Tuhopoltto oli kosto omien ja työtovereiden oikeuksien valvomisesta, Rakennusliitto kertoi maanantaina.

Kyseinen ulkomainen rakentaja oli kertonut Suomessa, miten työmaalla poljettiin palkkoja ja rikottiin sopimuksia. Rakennusliiton tiedotuspäällikön Heikki Korhosen mukaan rakentaja oli ollut töissä eteläsuomalaisella rakennustyömaalla.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Länsi-Savo: Etelä-Savo ei selviä ilman maahanmuuttajia

Länsi-Savo: Etelä-Savo ei selviä ilman maahanmuuttajia 20.2.2013

Etelä-Savolle luettiin madonlukua tiistaina seminaarissa, joka käsitteli maahanmuuttajien työllistymistä. Maakunnan elinvoima havaittiin surkeaksi, kun sitä verrataan muihin Itä-Suomen maakuntiin. Jopa aiemman surkimuksen Kainuun kehitys näyttää Etelä-Savoa paremmalta.

Etelä-Savon väestön väheneminen jatkui viime vuonna runsaan tuhannen hengen verran. Samaan aikaan Pohjois-Karjala selvisi 160 hengen vähenemisellä ja Pohjois-Savo nautti yli sadan hengen väestönkasvusta.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Yle: Työntekijä remontoi virastoa 650 euron kuukausipalkalla

Yle: Työntekijä remontoi virastoa 650 euron kuukausipalkalla 11.2.2013

Valtiovarainministeriötä peruskorjanneille ulkomaalaisille työntekijöille on maksettu alipalkkaa. Virastorakennusta hallinnoiva valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt sanoo selvittävänsä asian.

Kruununhaassa Helsingissä sijaisevan virastotalon peruskorjausurakka oli ketjutettu usealle aliurakoitsijalle. Yle Uutisten tietojen mukaan ulkomaalaisille työntekijöille on maksettu alipalkkaa. Alimmillaan remonttimies on työskennellyt 650 euron kuukausipalkalla.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Yle: Ulkomaalaisten kurja kohtelu kasvussa: hurjia ylitöitä ja alipalkkaa

Yle: Ulkomaalaisten kurja kohtelu kasvussa: hurjia ylitöitä ja alipalkkaa 4.2.2013

Ulkomaalaisten työntekijöiden kaltoinkohtelu työpaikoilla on lisääntynyt. Tapauksia on noussut esiin erityisesti rakennus- ja kuljetusalalla. Sekä SAK Pohjanmaa että PAMin aluejärjestö vahvistavat tapausten kasvun. Räikeimmissä esimerkeissä maahanmuuttajille on maksettu 2–3 euron tuntipalkkaa tai teetetty töitä yli 200 tuntia kuukaudessa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kauppalehti: Kahdeksan euron tuntipalkka virolaiselle - ei käy

Kauppalehti: Kahdeksan euron tuntipalkka virolaiselle - ei käy 22.1.2013
Rakennusliiton tiedote: Viron Korkein Oikeus: Rakentajille maksettava Suomen palkkoja 18.1.2013

Viron korkein oikeus on antanut tuomion, jonka mukaan virolaisille rakentajille on maksettava Suomessa meidän työehtosopimuksemme mukaista palkkaa, kirjoittaa Rakennusliitto verkkosivuillaan.

Korkein oikeus tuomitsi virolaisten työnantajan maksamaan kahdelle virolaiselle rakentajalle roimat korvaukset alipalkkauksesta.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Hbl: Virolaisille rakennustyöläisille oikeus suomalaiseen palkkaan

Hbl: Estniska byggjobbare fick rätt till finsk lön 19.1.2013
Itä-Savo: Ulkomaalaisilla rakentajilla ei ongelmia

Estniska byggnadsarbetare har rätt till finsk lön när de arbetar i Finland. Det slår Estlands högsta domstol fast i ett färskt domslut.

De två byggnadsarbetarna hade värvats av en byggnadsfirma i Pärnu. I juli 2010 skickades de till Finland med löfte om en lön på åtta euro i timmen. Åtta månader senare sade arbetsgivaren upp dem och vägrade betala ut övertidsersättningar.