Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riitta Lae. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riitta Lae. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2011

Suomenmaa: Natsiaate jäänee pienen porukan uhoksi

Suomenmaa: Natsiaate jäänee pienen porukan uhoksi 6.5.2011

Suomessa perusteilla oleva natsipuolue ei ole merkki siitä, että natsiaatteelle olisi nyt erityistä tilausta, politiikan tutkija Markku Jokisipilä Turun yliopistosta sanoo.

– Tällaisia porukoita on ollut Suomessa ennenkin. En osaa pitää tätä ryhmää oireena jostain yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Jokisipilä kertoo, että Suomessa oli natsiaatteen kannattajia ainakin 1920- ja 1930-luvulla. Silloinkin ryhmien yhteinen nimittäjä oli se, että ne olivat pieniä.

– Natsiryhmät eivät saavuttaneet vaikutusvaltaa missään vaiheessa.