Tesso: Monikulttuurisuus on arkea varhaiskasvatuksessa 29.1.2014
Varhaiskasvatustyössä lapsen yksilöllisyyden kunnioitus ja lapsuuden arvostus ovat edelleen työn järkähtämätön peruspilari, olivat lapsen taustat missä tahansa.
Monikulttuurisuudella viitataan usein juuri maahanmuuttajiin, vaikka myös omassa valtaväestössämme on ja on aina ollut erilaisia perheitä. Päiväkodin perspektiivistä monikulttuurisuuden variaatio on paljon laajempi kuin yleisesti ajateltu maahanmuuttajataustaisuus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rinkeby. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. tammikuuta 2014
torstai 6. lokakuuta 2011
YLE: Ruotsalaisen maahanmuuttajalähiön pahiskoulusta tuli palkittu eliittikoulu
YLE: Ruotsalaisen maahanmuuttajalähiön pahiskoulusta tuli palkittu eliittikoulu 6.10.2011
Ruotsin monikulttuurisimman lähiön koulua johtava Börje Ehrstrand kertoo Aamu-tv:n haastattelussa, kuinka ongelmakoulusta tuli palkittu opinahjo. Rehtorin mukaan menestyksen salaisuus on sama kuin ongelmakin oli: monikultturisuus.

torstai 19. elokuuta 2010
MTV3: Maahanmuuttajien arkea Tukholman Rinkebyssä
MTV3: Maahanmuuttajien arkea Tukholman Rinkebyssä 19.8.2010
Studiotoimittaja:
Hyvää huomenta. Tässä vaiheessa syyni länsinaapuriin Ruotsiin. Siellä suurkaupunkien liepeille on syntynyt asutuskeskuksia, joita voisi luonnehtia lähinnä maahanmuuttajien getoiksi. Näissä paikoissa ruotsin kieltä kuulee vain vähän, ja ruotsalaiset ovat selvä vähemmistö. Kaikesta huolimatta, siirtolaislähiöiden nuorten oireilusta huolimatta, esimerkiksi Tukholman Rinkebyssä toivotaan parempaa ja odotetaan myös sellaista. Kari Lumikero seurasi Ruotsin opposition pääministeriehdokkaan vierailua tässä Rinkebyn lähiössä.
[ryhmä poliiseja kävelee hämärällä kadulla mellakkavarusteissa, palomies sammuttaa palavaa jätekasaa]
Toimittaja Kari Lumikero:
Nämä kuvat ovat Malmön Rosengårdista, mutta siirtolaislähiöiden väkivaltaiset levottomuudet tuhopolttoineen ovat tuttuja myös Ruotsin muissa suurkaupungeissa. Usein tulipalojen tukahduttaminen on vaikeutunut, kun nuoret ovat karanneet palomiesten kimppuun ja tuhonneet sammutuskalustoa.

lauantai 5. joulukuuta 2009
Suomen Tukholman suurlähetystö: Suomalaisvirkamiehet tutustumassa Ruotsin integraatiopolitiikkaan
Suomen Tukholman suurlähetystö: Suomalaisvirkamiehet tutustumassa Ruotsin integraatiopolitiikkaan 4.12.2009
Ryhmä suomalaisia virkamiehiä vieraili marraskuun lopussa Tukholman luoteisosassa sijaitsevassa Rinkebyn kaupunginosassa. Monikulttuurisen lähiön noin 15 000 asukkaasta löytyy 110 eri kansalaisuutta ja jopa 70 eri kieltä. Vierailun tarkoituksena olikin perehtyä Rinkebyn integraatiopolitiikkaan paikallisia toimijoita tapaamalla ja haastattelemalla. Suomen suurlähetystön järjestämällä tutustumiskäynnillä oli mukana sisäasiainministeriön virkamiehiä kansliapäällikkö Ritva Viljanen mukaan lukien sekä edustajia opetusministeriöstä ja Kuntaliitosta.
Rinkeby on yksi 1960–70 -lukujen miljoonaohjelman tuotoksista. Ohjelman tavoitteena oli helpottaa Ruotsin asuntopulaa rakentamalla kymmenessä vuodessa miljoona uutta asuntoa. Aiemmin myös suomalaisten suosima kaupunginosa on tänä päivänä Tukholman monikulttuurisimpia; miltei 90 %:lla asukkaista on ulkomaalaistausta, kun mukaan lasketaan ulkomailla syntyneet sekä Ruotsissa syntyneet henkilöt, joilla on maahanmuuttajavanhemmat.

torstai 26. marraskuuta 2009
HS: Helsingin virkamiehet hakevat oppia Tukholman maahanmuuttajalähiöistä
Helsingin Sanomat: Helsingin virkamiehet hakevat oppia Tukholman maahanmuuttajalähiöistä 26.11.2009
Tukholman Rinkeby on maahanmuuttajalähiöiden klassikko: maine on huono, valtavat vuokrataloblokit odottavat remontteja, puolet asukkaista on vailla työtä.
Ei ihme, että joukko Helsingin kaupungin asuntopolitiikan suunnittelusta vastaavia virkamiehiä suuntaa juuri sinne kuulemaan, mitä opittavaa Suomella on Ruotsin tyylistä asuttaa maahanmuuttajia. Rinkeby - ja sen naapurilähiöt Kista, Husby, Akalla ja Tensta eli Järvan alue - ovat siitä esimerkkejä hyvässä ja pahassa.
Kun 90 prosenttia asukkaista on maahanmuuttajataustaisia, on 60000 asukkaan Järvan alueella väistämättä omanlaisensa luonne. Suomessa katsotaan, että jo silloin, kun maahanmuuttajien osuus nousee viidennekseen, asuinalue muuttuu. Kantaväestö alkaa kartella sitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)