Yle: Saarakkala: Täyshuntu alentaa naista 8.5.2103
Lakialoite kasvot peittävien huivien kieltämiseksi ja sikhimiehen turbaanikielto herättivät keskustelua illan A-studiossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sylvia Akar. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. toukokuuta 2013
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
MTV3: Useat Suomen muslimiäidit yksinhuoltajia – peitelläänkö moniavioisuutta?
MTV3: Useat Suomen muslimiäidit yksinhuoltajia – peitelläänkö moniavioisuutta? 6.2.2013
Tilastojen mukaan musliminaiset ovat yliedustettuina yksinhuoltajaäitien ryhmässä. Esimerkiksi Suomessa asuvien Somaliassa syntyneiden naisten perheistä 44 prosenttia oli ilman miestä tai isää vuonna 2011.

tiistai 15. tammikuuta 2013
HS: Puolisojen käännytys eri maihin lisääntyy
Helsingin Sanomat: Puolisojen käännytys eri maihin lisääntyy 15.1.2013
Helsingin Sanomat: Vaimo ja poika vietiin Venäjälle
Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkaa hakeneita perheitä hajoaa yhä useammin.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden perheenjäsenten käännyttäminen eri maihin on yleistynyt, sanoo turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Maahanmuuttovirastosta.
Tilanne johtuu kansainvälistymisestä: turvapaikanhakijaperheissä puolisot ovat yhä useammin kotoisin eri maista.
"Useille pariskunnille joudutaan tekemään vuosittain käännyttämispäätös siten, että henkilöt palaavat kotivaltioihinsa."

klo
21.04
Avainsanat:
Egypti,
Esko Repo,
käännytys,
Maahanmuuttovirasto,
Päivi Räsänen,
Sylvia Akar,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
tiistai 4. syyskuuta 2012
Seurakuntalainen: Islamin tutkija Sylvia Akar: Islam ei leviä niin nopeasti kuin luullaan
Seurakuntalainen: Islamin tutkija Sylvia Akar: Islam ei leviä niin nopeasti kuin luullaan 4.9.2012
Helsingin yliopiston islamin ja arabian kielen yliopistonlehtori Sylvia Akar kommentoi tuoreessa Elämään-lehdessä (9/2012) islamin leviämistä ja kristittyjen kääntymisiä muslimeiksi. Akarin mukaan ”vakavasti otettavat väestötieteilijät pitävät humpuukina, että 50 vuoden päästä muslimit olisivat Euroopassa enemmistö. Uhkakuvissa on takana tiettyjen tahojen tarkoitushakuisuutta”, hän sanoo.

lauantai 9. tammikuuta 2010
HS: Suomen somaleilla moniavioisia liittoja
Helsingin Sanomat: Suomen somaleilla moniavioisia liittoja 9.1.2010
Suomessa on paljon musliminaisia, jotka asuvat yksin lapsineen. Tilastokeskuksen mukaan 46 prosenttia somalialaista alkuperää olevista äideistä on yksinhuoltajia, kun suomalaisäideistä yksinhuoltajia on 18 prosenttia.
Yhdeksi syyksi ilmiöön on arveltu, että Suomessa on muslimien moniavioisia liittoja, joissa miehellä on enemmän kuin yksi vaimo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)