Helsingin Sanomat: ”Käänteistä rasismia” tai ”käänteistä syrjintää” ei ole olemassa, filosofi ja yhdenvertaisuusvaltuutettu kertovat miksi 15.2.2017
Nyt.fi:ssä julkaistiin maanantaina kolumni, jossa kerrottiin rap-kokoonpano Princess Nokian keikasta Helsingissä. Eräässä kohdin keikkaa artisti pyysi kaikkia paikalla olevia naisia sekä ”people of color” (Yhdysvalloissa käytetty termi, joka viittaa ihmisiin, jotka eivät ole valkoisia) siirtymään eturiviin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Airaksinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Airaksinen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Yle: Filosofi Timo Airaksinen: Vaalivoittajien uskonnollisuutta ei ole nostettu esiin
Yle: Filosofi Timo Airaksinen: Vaalivoittajien uskonnollisuutta ei ole nostettu esiin 20.4.2015
Airaksisen mukaan vaalien yhteydessä on puhuttu vain vähän voittajapuolueiden johtajien uskonnollisista vakaumuksista.
– Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta, mutta kuitenkin meidän tuleva valtiovarainministerimme on harras katolinen ja pääministeri lestadiolainen. Ja vielä niiltä alueilta, joilla uskonnollisuus yhä merkitsee jotakin. Tällaista vanhaa ateistia se kyllä vähän hirvittää.

klo
17.52
Avainsanat:
Juha Sipilä,
maahanmuuttajat,
monikulttuurisuus,
Timo Airaksinen,
Timo Soini,
vaalit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)