Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuusniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuusniemi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

tiistai 4. lokakuuta 2016

Ilta-Sanomat: 16-vuotiaalle syyte kerrostalon polttamisesta – ”Kuulin, että siihen tulee pakolaiskeskus”

Ilta-Sanomat: 16-vuotiaalle syyte kerrostalon polttamisesta – ”Kuulin, että siihen tulee pakolaiskeskus” 4.10.2016

Kerrostalon polttamisesta syytteen saanut 16-vuotias tuusniemeläinen nuorukainen kertoi kuulleensa, että taloon voisi tulla pakolaiskeskus. Se tieto sinetöi nuorukaisen päätöksen iskeä taloon ”Molotovin cocktailin” kanssa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Ilta-Sanomat: Nuorukaiset polttivat pakolaisten majapaikaksi kaavaillun rintamamiestalon Pohjois-Savossa

Ilta-Sanomat: Nuorukaiset polttivat pakolaisten majapaikaksi kaavaillun rintamamiestalon Pohjois-Savossa 26.9.2016

Kihlakunnansyyttäjä epäilee Tuusniemen talopalossa rasistista motiivia. Syyttäjä vaatii kahdelle alle 18-vuotiaalle nuorukaiselle Pohjois-Savon käräjäoikeudessa rangaistusta törkeästä vahingonteosta. Omistaja oli suunnitellut poltettuun rakennukseen majapaikkaa pakolaisille.