maanantai 7. toukokuuta 2012

Kansan Uutiset: Ääriliikkeet saavat tilaa valtajulkisuudessa

Kansan Uutiset: Ääriliikkeet saavat tilaa valtajulkisuudessa 7.5.2012
Yle Uutiset: Maahanmuuttokriitikot saivat tilaa vaaleissa
Verkkouutiset: Valtamedia nosti maahanmuuton agendalle – sosiaalinen media ruokki aiheita


Maasilta Mari: Maahanmuutto, media ja eduskuntavaalit (pdf)
Tiedote: Maahanmuuttokriitikot pääsivät vaaleissa entistä enemmän julkisuuteen

Perussuomalaiset saivat hallita muiden välttelemää keskustelua maahanmuutosta vaalien alla.

Tutkijan mukaan julkinen maahanmuuttokeskustelu kiristyi ja polarisoitui Suomessa entisestään vuoden 2011 eduskuntavaaleja edeltävänä aikana. Samaan aikaan myös vihapuhe ja rasismi nousivat merkittäviksi uutis- ja keskustelunaiheiksi.

– Sen lisäksi, että suomalaisessa journalismissa sallitaan nyt entistä kriittisempiä äänenpainoja maahanmuutosta puhuttaessa, siellä on opittu tunnistamaan vihapuheeseen liittyvät ongelmat ja pohtimaan niiden seurauksia, arvioi vastaava tutkija Mari Maasilta.

Demari: Sekalainen joukko rahakasan päällä

Demari, pääkirjoitus: Sekalainen joukko rahakasan päällä 7.5.2012
Ilkka, pääkirjoitus: Jytkyjä uutisia odotellessa 6.5.2012

Perussuomalaisten eduskuntavaalien suurvoitto on lässähtämässä valjuksi politiikanteoksi sekä puolueen edustajien aiheuttamien ongelmien selvittelyksi. Nopeasti paisunut puolue on myös jakautunut kuppikunniksi, mikä ennakoi takkuista taipaleen jatkoa. Puolueen pitkään 20 prosentin pinnassa pyörinyt kannatus on viimeisimmän mittauksen mukaan laskenut 14,1 prosenttiin.

Voiton jäljiltä perussuomalaisilla on kaikesta huolimatta vielä seuraavat kolme vuotta 39 kansanedustajan ryhmä – ellei ryhmä repeä. Lisäksi Timo Soinin johtamalle joukolle maksetaan loppuvaalikausi joka vuosi noin 7 miljoonaa euroa puoluetukea. Rahat puolue ottaa mieluusti vastaan; aiemman puoluetuen kritiikkinsä se on unohtanut.

HS: Työpaikoilla syrjitään iän ja etnisen taustan perusteella

Helsingin Sanomat: Työpaikoilla syrjitään iän ja etnisen taustan perusteella 7.5.2012
Verkkouutiset: Vieraskielinen nimi vaikeuttaa työhaastatteluun pääsyä
Yle Uutiset: Työnhaku Matille Vladimiria helpompaa
SAK: Työn saaminen on ulkomaalaiselle tuplasti muita hankalampaa

Verkkouutiset, kolumni: Schauman: SAK:n katse peiliin työsyrjinnässä 9.5.

Suurin osa suomalaisten työpaikoillaan havaitsemasta syrjinnästä on tapahtunut iän perusteella. Ikäsyrjintää on havainnut työpaikallaan joka kymmenes työntekijä.

Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan melkein yhtä paljon esiintyy syrjintää etnisiin vähemmistöihin kuuluvia kohtaan. Etniset vähemmistöt ovat kuitenkin sen verran pieniä, että tutkimuksessa arvioidaan maahanmuuttajien joutuvan syrjinnän uhreiksi erityisen alttiisti.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Helsingin Uutiset: Viljanen: Syrjäytymisuhan alla oleville nuorille tukea

Helsingin Uutiset: Viljanen: Syrjäytymisuhan alla oleville nuorille tukea 6.5.2012

Ritva Viljanen aloittaa Helsingin kaupungin sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana 1. kesäkuuta. Aloitusajankohdasta sovittiin yhteistyössä sisäministeriön ja Helsingin kaupungin kanssa.

Viljanen aikoo ensimmäiseksi keskittyä kaupungin nuorten syrjäytymisen estämiseen. Siihen on varattu budjetissa 10 miljoonaa euroa.

Savon Sanomat: Vanhukset helppoja kohteita

Savon Sanomat: Vanhukset helppoja kohteita 6.5.2012

Talven pakkasten taakse jääminen on saanut jälleen kerran liikkeelle omintakeisen turistivirran Etelä- ja Itä-Euroopan maista.

Poliitikkojen ylistämä EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus kartuttaa poliisin rikostilastoa ja rikollisten taskuja. Viimeistään kesällä se kartuttaa myös iltapäivälehtien kassaa lööppien kirkuessa pääkaupunkiseudun taskuvarkausaalloista.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Helsingin Uutiset: Muslimit haluavat vainajien pesutilan Helsinkiin

Helsingin Uutiset: Muslimit haluavat vainajien pesutilan Helsinkiin 5.5.2012

Muslimit pesevät menehtyneen perheenjäsenensä itse hieman ennen hautaamista islamin uskonnon mukaisesti

Helsingissä asuu tuhansia muslimeja, mutta kaupungista puuttuu tila vainajien pesuun. Suomen Muslimiliiton mukaan vainaja saatetaan joutua viemään kotiin pestäväksi, koska suihkumahdollisuutta on vaikea löytää sairaaloista tai hautaustoimistoista.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Ilta-Sanomat: Facebookissa ulkomaalaisen tilitiedot julkaissut poliisille: Löysin sen kadulta

Ilta-Sanomat: Facebookissa ulkomaalaisen tilitiedot julkaissut poliisille: Löysin sen kadulta 4.5.2012

Lieksassa asuvan maahanmuuttajan tilitietoja Facebookissa levittänyt mies on kertonut poliisikuulustelussa, että hän löysi tiliotteen sattumalta kadulta.
- Tällä haavaa ei ole näyttöä epäillä muutakaan, kertoo rikosylikonstaapeli Ahti Gröhn Pohjois-Karjalan poliisista.

Löytäjä oli 29-vuotias lieksalainen mies, joka laittoi kuvan tiliotteesta Facebook-profiiliinsa viime lauantaina. Toinen epäilty on 43-vuotias lieksalainen nainen, joka kopioi kuvan maahanmuuttajavastaiseen keskusteluryhmään.

Kansan Uutiset: Kimmo Pohjonen närkästyi romanien kohtelusta

Kansan Uutiset: Kimmo Pohjonen närkästyi romanien kohtelusta 4.5.2012

Haitaristi esiintyy ilmaiskonsertissa Helsingissä äitienpäivänä yhdessä katusoittajien kanssa.

– Minua ottaa päähän se, kuinka vihamielisesti Euroopan köyhimpään kansanosaan suhtaudutaan Suomessakin. Empatiaa riittää kyllä kaukana tapahtuvien katastrofien uhreille, mutta kun omaan naapurustoon tulee köyhiä ihmisiä, heihin suhtaudutaan vihamielisesti. Romaneja ei pidä töniä, sanoo haitaritaiteilija Kimmo Pohjonen.

Turun Sanomat: Turussa vuosittain 400 lompakkovarkautta – Poliisi varoittaa kuuromykistä ulkomaalaisista

Turun Sanomat: Turussa vuosittain 400 lompakkovarkautta – Poliisi varoittaa kuuromykistä ulkomaalaisista 4.5.2012
Iltalehti: Poliisi: Varo "kuuromykkiä" - Ihmeparantuminen nurkan takana

Varsinais-Suomen poliisilaitos muistuttaa maakunnan asukkaita alkavan kesän mukana lisääntyvästä jo perinteeksi muodostuneesta ikävästä ilmiöstä - taskuvarkaista. Vielä ei sesonki ole täysin alkanut, vaikka havaintoja virinneestä aktiivisuudesta on ilmennytkin. Viimeistään toukokuun tietämissä tilanteen odotetaan etelästä saapuvien uusien matkustavaisten mukana muuttuvan.

Kansan Uutiset: Suomen urheilu menettää lahjakkuuksia: Homofobiaa, rasismia ja itsemurha-ajatuksia

Kansan Uutiset: Suomen urheilu menettää lahjakkuuksia: Homofobiaa, rasismia ja itsemurha-ajatuksia 4.5.2012

Urheilu menettää lahjakkuuksia homofobian ja rasismin vuoksi.

Vähemmistöjen kokeman syrjinnän lisäksi myös harrastusten kalleus estää yhdenvertaisen mahdollisuuden osallistua liikuntaharrastuksiin.

Yle: Synnytyssalien haasteena monikulttuurisuus

Yle Pohjanmaa: Synnytyssalien haasteena monikulttuurisuus 4.5.2012
Yle: Nya utmaningar för barnmorskor

Vaasassa vietetään parhaillaan kätilöpäiviä. Yksi kaksipäiväisen tapahtuman puheenaiheeesta on monikulttuurisuus synnytyssaleissa. Kätilöpäivillä on tarkoitus jakaa kokemuksia ja etsiä yhteisiä toimintamalleja hankaliin tilanteisiin.

Kansan Uutiset: Afromusiikkia ja jääkiekkoa Kalliossa

Kansan Uutiset: Afromusiikkia ja jääkiekkoa Kalliossa 4.5.2012

Helsingissä vietetään kaksi multikulttuurista lätkäiltaa.

Jääkiekon MM-kisojen tunnelmasta voi Helsingissä kahtena sunnuntaina nauttia kansainvälisessä tunnelmassa. Multicultural Hockey Night on Ravintola Siltasessa järjestettävä kisakatsomo, jossa tavoitteena on luoda kulttuureja yhdistävä tunnelma Suomi–Slovakia- ja Suomi–USA -otteluiden seuraamiseen.

Yle: Maahanmuuttajien yritysvalmennus alkaa Keski-Suomessa

Yle Keski-Suomi: Maahanmuuttajien yritysvalmennus alkaa Keski-Suomessa 4.5.2012

Maahanmuuttajat suhtautuvat yrittäjyyteen rohkeasti, joskin kaikki byrokratia ei ole usein selvillä, koulutusta järjestävästä Sovatek-säätiöstä kerrotaan.

Keski-Suomessa on alkanut muun muassa maahanmuuttajille suunnattu matalan kynnyksen yrittäjyysvalmennus.

HS: Hovioikeus tuomitsi Pride-iskusta ehdollista vankeutta

Helsingin Sanomat: Hovioikeus tuomitsi Pride-iskusta ehdollista vankeutta 4.5.2012

Helsingin hovioikeus tuomitsi perjantaina Pride-kulkueeseen hyökänneille miehille neljän kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset.

Kolme miestä sai tuomion 88 pahoinpitelystä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä 71:stä poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta.

Tuomio oli sama, jonka Helsingin käräjäoikeus langetti miehille viime vuoden toukokuussa.

Verkkouutiset: Maahanmuuttaja haluaa osallistua - tietämättömyys usein äänestämisen esteenä

Verkkouutiset: Maahanmuuttaja haluaa osallistua - tietämättömyys usein äänestämisen esteenä 4.5.2012

Maahanmuuttajista 40 prosenttia ei tiedä olevansa äänioikeutettuja syksyn kunnallisvaaleissa.

Tämä ilmenee Suomen Toivo -ajatuspajan ja Centre for European Studiesin (CES) tuoreesta selvityksestä Puskista äänestämään?. Tutkimus paneutuu maahanmuuttajien äänestyskäyttäytymiseen. Se julkaistiin eduskunnassa perjantaina.

Helsingin Uutiset: Tukinainen: ”Kulttuurierot vaikuttavat raiskauksiin”

Helsingin Uutiset: Tukinainen: ”Kulttuurierot vaikuttavat raiskauksiin” 4.5.2012

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan joka kolmannessa tuomioon johtaneessa raiskausrikoksessa tekijä on ollut ulkomaalainen. Törkeän raiskauksen tekijöistä jopa 41 prosenttia on ulkomaalaisia. Kun mukaan luetaan myös seksuaaliseen tekoon pakottaminen ja tavallinen raiskaus, ulkomaalaisten osuus putoaa 24 prosenttiin.

Erityisen suuri määrä tekijöistä on kotoisin Lähi-Idästä.

HS: Hommaforumin Matias Turkkila Perussuomalaisen päätoimittajaksi

Helsingin Sanomat: Hommaforumin Matias Turkkila Perussuomalaisen päätoimittajaksi 4.5.2012
Perussuomalaisten tiedote: Matias Turkkila Perussuomalainen-lehden päätoimittajaksi
Yle Uutiset: Hommaforumin Turkkilasta perussuomalaisten lehden päätoimittaja
Verkkouutiset: Timo Soini: Tästä mediasta tulee seuratuin
Turun Sanomat/STT: Matias Turkkila perussuomalaisten lehden päätoimittajaksi
Aamulehti: Turkkilalla on tuhat päivää aikaa tehdä perussuomalaisten nettisivuista suosituimmat
Helsingin Sanomat/STT: Hommaforumin Matias Turkkila Perussuomalaisen päätoimittajaksi
Uusi Suomi: Ero Hommafoorumilta ja Suomen Sisusta: ”Viimeinen sykäys”
Hbl: Hommaforum-grundare blir chefredaktör
Yle: Hommaforum-ledare blir chefredaktör för sannfinländsk tidning (video, 2 min)
Yle: Uutiset: Perussuomalaiset ottivat päätoimittajan Hommafoorumista (video, 2 min)

Homma ry:n puheenjohtaja Matias Turkkila on nimitetty Perussuomalainen-lehden uudeksi päätoimittajaksi.

Turkkila on ammatiltaan IT-konsultti ja perussuomalaisten jäsen. Hän asuu Helsingissä.

Pohjolan Sanomat: Ulkomaalaisten sormenjäljet päätyvät rikostutkijoille kiertotietä

Pohjolan Sanomat: Ulkomaalaisten sormenjäljet päätyvät rikostutkijoille kiertotietä 4.5.2012

Poliisi on saanut viimeisen puolen vuoden aikana uuden mahdollisuuden käyttää ulkomaalaisten sormenjälkiä rikostutkinnassa.

Asia ei ole noussut julkisuuteen, koska mahdollisuus on avautunut maahantulon valvontaan liittyvien uudistusten kautta, eli tavallaan takaovesta.

torstai 3. toukokuuta 2012

Yle: Spotlight: Det nya religionskriget

Yle: Spotlight: Det nya religionskriget 3.5.2012

Spänningen ökar i samhället – inte bara mellan finländare och invandrare. Nu handlar det också om religioner. Den islamfientliga rörelsen är här, och den växer stadigt. Spotlight har granskat Finnish Defence League – en anti-islamistisk organisation utan medlemsregister eller klara konturer. Vad vill de, och hur tänker de uppnå sina mål?

HS: Viroa, venäjää ja somalinkieltä puhuu Helsingissä entistä useampi

Helsingin Sanomat: Viroa, venäjää ja somalinkieltä puhuu Helsingissä entistä useampi 3.5.2012

Yhä useampi Helsingissä asuva puhuu viroa, venäjää tai somalinkieltä.

Muiden kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä kasvoi viime vuonna 4 900:lla eli enemmän kuin vuosikymmeniin. Prosentuaalisesti kasvu oli 7,7 prosenttia. Ns. muunkielisiä asui Helsingissä viime vuodenvaihteessa 68 375 eli 11,5 prosenttia kaupungin väkiluvusta. Heistä suurimmat ryhmät ovat perinteisesti viroa, venäjää ja somalinkieltä puhuvat.