Helsingin Sanomat: Ulkomaalaiskeskuksen johtaja epäilee: Turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti 1.8.1990
Sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskuksen johtaja Risto Veijalainen epäilee, että turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti. Veijalainen kertoo, että tällaisiin johtopäätöksiin on päädytty turvapaikan hakijoiden kertomusten perusteella.
"Kyllä tässä hakijoiden kertomusten mukaan on jokin taho, joka järjestelee turvapaikan hakijoiden tuloa Suomeen. Tietoa ei ole saatu suoraan puheista, vaan niiden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Sitä, harrastaako maahantuontia organisaatio vai henkilö, en lähde arvailemaan."
Veijalaisen mukaan turvapaikan hakijoiden määrän kasvu on selvä merkki tästä - toki se ei yksin riitä vahvistamaan epäilyitä.
"Todellisen turvapaikan tarpeessa olevat pakolaiset eivät ole ongelma. Pulmana ovat ne, jotka yrittävät käyttää turvapaikkasäännöstöä väärin maahanmuuttoon siirtolaisperusteena", Veijalainen sanoo.
Samaan ilmiöön on törmätty aikaisemmin myös muissa pohjoismaissa eikä Veijalaisen mukaan tällaista havaita Suomessakaan ensi kertaa.
Esimerkiksi Ruotsissa on käyty monia oikeudenkäyntejä ihmisten salakuljetuksen kieltävän lakipykälän rikkomisen vuoksi. Suomessa tällaista pykälää ei ole.
"Jossain vaiheessa meilläkin joudutaan säätämään vastaavanlainen pykälä tilanteen korjaamiseksi. Itse asiassa esitimmekin sitä otettavaksi mukaan uuteen ulkomaalaislakiin, mutta se hylättiin, koska se ilmeisesti onkin rikoslakiin kuuluva pykälä."
Veijalainen myöntää, että keinot organisoidun pakolaisvirran estämiseksi "ovat kai aika vähissä". "Tietysti voidaan käydä diplomaattitason neuvotteluja niiden maiden kanssa, joiden kautta turvapaikan hakijat tulevat."
Suurin osa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista tulee Neuvostoliiton kautta.
Hallitusneuvos Antti Seppälä sosiaali- ja terveysministeriöstä epäilee, että somalilaisten turvapaikan hakijoiden Suomeen tulossa auttavat heidän omat ystävänsä. Somaleja on tullut Suomeen jo yli 500 tänä vuonna.
"Luulen, että Moskovassa on jonkinlainen epävirallinen 'matkatoimisto', joka hoitaa somalit Suomeen. On myös mahdollista, että Moskovassa opiskelevat somalit auttavat maanmiehiään."
Vastaavanlaisia "matkatoimistoja" on Seppälän mukaan yhtä hyvin esimerkiksi Vietnamissakin järjestämässä venepakolaisten kuljetuksia.
"Jonkun olisi tutkittava, kuinka paljon pakolaisten kuljettamisesta hyödytään. Vietnamilaisetkin tulivat Suomeen hampaattomina, kultahampaat olivat maksu kuljetuksista", Seppälä sanoo.
Suomeen on tullut tänä vuonna jo yli tuhat turvapaikan hakijaa. Määrä on viisinkertainen viimevuotiseen verrattuna.
Turvapaikkaa hakevien lapsille suunnitellaan opetuksen järjestämistä poikkeusmenettelyin. Asiaa valmistelee kouluhallitus.
Aloitteen tehneestä opetusministeriöstä todetaan, että turvapaikkaa hakevien ulkomaalaisten määrä tulee todennäköisesti kasvamaan. Kouluikäisten hakijoiden opetuksesta on huolehdittava, sillä turvapaikkahakemusten käsittely saattaa kestää useita kuukausia.