HS: Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?

Helsingin Sanomat:
Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?
16.12.1990

Ennen 1960-lukua suomalaiset eivät ollenkaan tienneet olevansa pahimmanlaatuisia rasisteja, kun he kiiruhtivat lukitsemaan ulko-ovensa mustalaiskaravaanin ajaessa pihaan, mutta pian he oppivat. Vuosikymmenen edistyksellinen nuoriso lähti tukka ja parta hulmuten oikaisemaan maailman vääryyksiä. Jokainen oikeaoppinen nuori halusi palavasti sosialisoida maailman ja vapauttaa mustat, ruskeat, keltaiset ja maitokahvin väriset veljensä ja sisarensa inhottavasta valkoisesta sorrosta ja riistosta.

Rotusorron vastustajien pettymykseksi eivät maailman hallitukset ja presidentit välittäneet mitään edistyksellisten suomalaisten mielipiteistä. Katseet täytyi kääntää kotimaahan, vaikkei Suomesta löytynyt nimeksikään sorrettuja mustia puolustettavaksi.

Onneksi löytyi sentään mustalaisia, joita innokkaasti ryhdyttiin auttamaan ihmisarvoiseen elämään, halusivat he tai eivät. Kaikkein ensimmäiseksi suomalaisille opetettiin, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, vaan romaniksi. Rotusyrjintälain tultua voimaan romanistakin täytyi luopua julkisessa kielenkäytössä ja puukotusuutisissa alkoi esiintyä varhaiseläkeläisiä.

Hyvää tarkoittavien valkolaisten mustalaiskampanja kuoli vähitellen luonnollisen kuoleman, kun sortajat sen paremmin kuin sorretutkaan eivät millään lailla vaivautuneet muuttamaan käytöstään. Suomalaiset oli kuitenkin ehditty leimata siivottomiksi rasisteiksi, jotka pakottavat mustalaiset elämään sosiaalituella ja hakkaavat ja syljeksivät mielellään kaikkia muitakin vieraiden kulttuurien edustajia.

Sen koommin ei suomalaisten ole sallittu unohtaa, kuinka huonoja ja itsekkäitä ihmisiä he ovat. Heitä täytyy pöllyttää ja komentaa kuin vähälahjaisia lapsia. Muuten he karkaavat ensimmäisen näkemänsä ulkomaalaisen kimppuun. Syrjintäteoreetikot, kansainvälisyyskasvattajat ja omaa suvaitsevaisuuttaan ihastelevat vaikuttajat ja päättäjät jyrisevät, että suomalaisten on aika oppia ottamaan vastaan ulkomaalaisia: suomalaiset ovat saaneet liian kauan elää keskenään, väistää vastuutaan ihmiskunnan kurjista. Vastaan mukiseminen on sivistymätöntä ja julmaa.

Pöllytyksessä on opittu, ettei ulkomaalaisista saa enää sanoa pahaa sanaa. Ei saa epäillä, että somaleja tulee tänne siipeilemään, nauttimaan sinisilmäisten suomalaisten tarjoamasta täysihoidosta. Ei saa kysyä, mitä mikin maksaa. Suvaitsevaisuudella ei ole hintaa. Se saa maksaa mitä tahansa. Rasistiksi pääsee ihan yksinkertaisesti kysymällä, kenelle Suomi kuuluu. Suorastaan yltiörasistista on väittää, että Suomi muka kuuluisi suomalaisille.

Ulkomaalaiskeskusteluun saavat osallistua vain ne, joilla on oikeat mielipiteet. Heitä on maassa ehkä parikymmentä. Monet heistä ovat pakolais- ja ulkomaalaisorganisaatioiden palveluksessa. Sehän tekee heistä automaattisesti antirasisteja, kun taas loput noin viisi miljoonaa suomalaista ovat järjestään epäilyttävien kirjoissa. Varmoja tapauksia on löydetty kaksi: maaseudun puolueen poliisikansanedustaja Sulo Aittoniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Toinen kyselee koko ajan, paljonko pakolaisavun väärinkäyttäjät maksavat Suomelle, ja toinen nauraa ulkomaalaisten omituisuuksille. Sietämätöntä!

Suomessa on tehty vain yksi laajempi tutkimus suomalaisten asenteista ulkomaalaisia kohtaan, sekin ehkä jo vanhentunut. Kun tutkimus tehtiin pari vuotta sitten, tulos ei tyydyttänyt oikein ketään. Tutkimus nimittäin väitti, etteivät suomalaiset ole yhtään sen vihamielisempiä ulkomaalaisia kohtaan kuin maailman suvaitsevaisuuskilpailuissa voittajiksi julistautuneet ruotsalaiset. Suvaitsevimpia suomalaisia olivat koulutetut naiset ja epäluuloisimpia työläiset ja ikääntyneet maalaismiehet, jotka inhosivat homoseksuaalien ja naisasianaisten ohella myös ulkomaalaisia väriin ja sivistystasoon katsomatta.

Suomalaisten ennakkoluulotkin kohdistuivat suunnilleen samoihin kansallisuuksiin kuin ruotsalaisten.

Suomalaiset ottaisivat maahan mieluummin norjalaisia, virolaisia, englantilaisia ja jopa afrikkalaisia kuin puolalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Turkkilaisia suomalaiset halveksivat siinä kuin ruotsalaisetkin: heitä ei haluta Pohjolaan ollenkaan.

Suomen kansainvälistäjät turvautuvat sekä syytöksiin että pelotteluun saadakseen kansalaiset uskomaan, että ulkomaalaiset tekevät maasta autuuden esikartanon. Työnantajien etujärjestöt ovat erikoistuneet pelotteluun. Parinkymmenen vuoden päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.

Totta?

Useimpien mielestä kyllä, mutta löytyy sellaisiakin asiantuntijoita, jotka kuvittelevat Suomen selviävän varsin pitkälle omin voimin, jos työvoima sijoitetaan viisaasti: tarpeetonta väkeä lojuu pilvin pimein vakuutuslaitoksissa ja pankeissa, kaiken maailman järjestöissä, valtiohallinnon bunkkereissa ja kunnissa, jopa teollisuudessa.

Tämän väen siirtelystä nousisi kuitenkin sellainen poliittinen poru, että varminta lienee valmistautua ulkomaalaisten tuloon. Elinkeinoelämän valtuuskunta on kehottanut nelikymppisiä opiskelemaan muutaman sanan puolaa, jotta he aikanaan tulisivat toimeen hoitajiensa kanssa. Unkariakin kannattaisi harkita, sillä unkarilaiset viranomaiset ovat jo kyselleet Suomen työvoimaministeriöstä, pääsisikö tänne töihin.

Suomen ulkomaalaispolitiikan kehittelijät hurskastelevat, ettei ulkomaalaisia oteta Suomeen tekemään halpoja, likaisia töitä. Tuoreimmissa kaavailuissa on suorastaan ehdotettu, että ulkomaalaisia on suosittava työhönotossa, opetuksessa ja asuntopolitiikassa.

Kaikkialla muualla, jopa humaanissa Ruotsissa, siirtolaiset ja pakolaiset tekevät halpaa työtä, mutta myöhäisheränneen Suomen täytyy ilmeisesti näytellä vieraskoreaa, vaikka henki menisi.

Taikasana, jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus: Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja rikastuttaen.

Monikulttuurisessa Ruotsissa ulkomaalaiset tekevät 15 prosenttia rikoksista, vaikka heitä on vain viisi prosenttia väestöstä. Monikulttuurisessa Suomessahan ulkomaalaiset eivät tietenkään rötöstelisi ja jos rötöstelevät, niin jotainhan värikkäämmästä ja rikkaammasta elämänmuodosta täytyy maksaa.

Kun muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin takavuosien suvaitsevainen ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin vakava rikos.

Mitenkähän pitkälle tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa joustetaan sitten, kun saamelaisten joiut on korvattu muessinien rukouskutsuilla?

Suomalaisten on selitetty pelkäävän ulkomaalaisia siksi, että suomalaisten itsetunto on niin heiveröinen. Heikkoa itsetuntoa on jumputettu suomalaisten päähän niin kauan, että he saattavat jo itsekin luulla olevansa rasistinrääpäleitä, joita pitääkin rangaista monikulttuurisuudella.

ANNELI SUNDBERG