maanantai 5. toukokuuta 2008

YLE: Internetistä on tullut ääriliikkeiden tukikohta myös Suomessa

YLE Uutisten mukaan Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia rasistisia ääriryhmiä uhkana arjen turvallisuudelle. Valtionsyyttäjä Mika Illman vaatii jämerämpiä keinoja puuttua ongelmaan. Illman haluaa Suomeen Ruotsin mallin mukaisen lain, joka asettaa sivustojen ylläpitäjät vastuuseen julkaistuista teksteistä.

YLE Uutiset:
Internetistä on tullut ääriliikkeiden tukikohta myös Suomessa
5.5.2008

Uusi Suomi:
Nettirasistien rajoittamiselle tukea
5.5.2008


Rasististen rikosten yleistyttyä Suomessa internetistä on tullut ääriliikkeille ja vähemmistövihamielisille ryhmille yhä merkittävämpi kasvualusta. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle.

Ulkoministeriön ulkoasiainneuvos, turvallisuusasiantuntija Kirsi Westphalen arvioi, että rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa.

- Kuten kaikki yhteiskunnallinen toiminta, myös negatiiviset ilmiöt, kuten rasismi näyttävät siirtyneen nettiin, hän kertoo.

Kuitenkin vain harva verkkorasisti jää kiinni. Syyttäjäviranomaiset kaipaavat jämerämpiä keinoja puuttua ongelmaan.

- Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Itse pitäisin tarpeellisena harkita tämän tyyppisen lainsäädännön säätämistä myös Suomeen, valtionsyyttäjä Mika Illman toteaa.

Verkko kokoaa myös uskonnollisia ja poliittisia ääriliikkeitä. Suojelupoliisi tarkkailee Suomessa useita rasistista materiaalia ja äärioikeiston propagandaa ulkomaita myöten levittäviä verkkokauppoja.

Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkistetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.

- Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-Euroopassa, valtionsyyttäjä Illman sanoo.

-----

Myös vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää pitää lainsäädäntöä mahdollisena keinona nettirasismin rajoittamiseksi. Ylläpitäjien vastuuta pitäisi vähemmistövaltuutetun mielestä kuitenkin tutkia vielä enemmän.

- Tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata tekstejä ja viedä loukkaavien tekstien kirjoittajia tuomiolle, Suurpää kertoo uusisuomi.fi:lle.

Nettikirjoittamisen rajoittamiseen tai tiettyjen sanojen ja ilmausten kieltoon Suurpää ei usko.

- Jos jonkin sanan kieltää, niin sille keksitään nopeasti jokin kiertoilmaus.
[...]
Täysin rasististen sivustojen ja ”kovemman aineiston” taustalla on vähemmistövaltuutetun mukaan pienehköjä porukoita, joita ei voi suoraan yhdistää kaikkiin keskustelupalstojen kommentteihin. Teksteistä on Suurpään mukaan tullut myös aiempaa hienotunteisempia.

- Tekijät ovat tulleet tietoisiksi siitä, että he ovat rikosoikeudellisisesti vaastuussa omista teksteistään. Tämä on tärkeä signaali varsinkin nuorille. Sananvapaus ei ole täysin rajoittamatonta eikä kukaan saa sanoa ihan mitä tahansa, Suurpää toteaa.