Vähemmistövaltuutetun vuosikertomuksessa esitellään vähemmistövaltuutetun toimintaa vuonna 2007. Vähemmistövaltuutettu vaatii uusia keinoja rasistiseksi katsotun materiaalin julkaisemisen ehkäisemiseksi. Keinoina mainitaan vihjepalvelut, verkkokeskustelun ennakkomoderointi ja keskusteluryhmien pakolliset valvojat, joiden puuttumisesta voitaisiin rangaista.
Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus:
Onko Suomi valmis kasvavaan maahanmuuttoon? (pdf)
Tiedote
23.5.2008
Vähemmistövaltuutetun toimisto jatkoi rasististen ilmaisujen seurantaa muun muassa internetissä vuoden aikana. On tärkeää antaa signaali siitä, ettei rasistisille, kansanryhmiä selvästi halventaville ilmaisuille ole tilaa.
[...]
Poliisille suunnatussa koulutuksessa käsiteltiin myös muun muassa keinoja toimia tapauksissa, joihin liittyy epäily rasistisesta motiivista.
[...]
Nettirasismiin liittyen vähemmistövaltuutettu teki yhteistyötä muun muassa Pelastakaa Lapset ry:n, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n sekä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Syksyllä 2007 vähemmistövaltuutettu järjesti yhteistyössä näiden järjestöjen kanssa seminaarin Nuoret ja arkipäivän rasismi - internet ongelmana ja tukimuotona. Seminaarissa muun muassa pohdittiin keskustelupalstoja ylläpitävien tahojen kanssa, miten tukea rasismia kokeneita nuoria ja miten internetissä esiintyvään rasismiin voi puuttua.
[...]
Vähemmistövaltuutetu kertoi vuosikertomuksessaan 2006 syrjintälautakunnan päätöksestä, jossa lautakunta oli valtuutetun hakemuksesta kieltänyt erästä kaupunkia ja sen ylläpitämää peruskoulua muodostamasta vuosiluokkia maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen perusteella. Hakemuksen ja päätöksen mukaan tapauksessa oli kyse kielletystä segregaatiosta eli erilliskohtelusta, jota tapahtuu esimerkiksi jos sisällöllisesti samanlaista palvelua tarjotaan erikseen eri väestöryhmille.
[...]
Vähemmistövaltuutettu katsoo, että muun muassa jo rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus edellyttää Suomelta nykyistä tehokkaampaa puuttumista rasistiseen propagandaan. Erityisesti internetissä lisääntyvä rasistinen aineisto on huolestuttava kehityssuunta. Käytössä olevia rajoittamiskeinoja tulisi hyödyntää ja toisaalta uusia keinoja rasistisen materiaalin julkaisemisen ehkäisemiseksi tulisi kehittää. Muunlaisen rikollisen aineiston osalta on jo olemassa esimerkiksi vihjepalveluita ja malleja kansainvälisestä yhteistyöstä.
[...]
Myös nykyisen lainsäädännön tehokkuuden arvioiminen olisi paikallaan. Yhtenä asiaan liittyvänä ehdotuksena valtionsyyttäjä Mika Illman on esittänyt, että keskustelupalstojen ylläpitäjät voitaisiin velvoittaa käyttämään valvojia ja että valvonnan puuttumisesta voitaisiin myös rangaista. (valtionsyyttäjä Illman, 13.5.2007). Julkisen Sanan Neuvosto on suosittanut (16.5.2007, 3741/L/07), että verkkokeskusteluun sovellettaisiin ennakkomoderointia lainvastaisen materiaalin levittämisen ehkäisemiseksi.
[...]
Vuoden 2007 aikana vähemmistövaltuutettu teki uusia tutkintapyyntöjä muutamasta videosta Youtubessa, noin kymmenestä internetsivustosta ja yhdestä artikkelista internetissä.
Tämän lisäksi vähemmistövaltuutettu teki ensimmäistä kertaa tutkintapyynnön keskustelupalstalla julkaistusta viestistä, keskustelupalstalla olleesta linkistä rasistisiin sivustoihin ja myös linkitetystä sivustosta.
[...]
Poliisi joutui kuitenkin keskeyttämään esitutkinnan, koska palvelujentarjoaja ei vapaaehtoisesti antanut poliisille tekijän tunnistamista varten tarvittavia tietoja ja sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnästä annetun lain (460/2003) määräämä kolmen kuukauden määräaika verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttamiselle umpeutui.
Saamelaisia solvaavista videoleikkeistä Youtubessa tehty tutkintapyyntö ei myöskään johtanut syytteisiin. Poliisi teki esitutkinnan keskeyttämispäätöksen, koska tekijöiden henkilöllisyyttä ei saatu selvitettyä. Yksityishenkilöiden pyynnöstä Youtuben ylläpitäjät kuitenkin poistivat videopätkät internetistä ja niiden tilalle laitettiin saamenkielisten TV-uutisten juttu koskien kiihottamista kansanryhmää vastaan.
[...]
Vähemmistövaltuutettu teki myös tutkintapyynnön rasistisista kannanotoista eräässä TV:n keskusteluohjelmassa. Asian käsittely oli vuoden 2007 lopussa vielä kesken.
[...]
Rikoksen rasistisen motiivin selvittämisessä lähtökohtana tulee Euroopan Neuvoston ECRIn suosituksen mukaan pitää uhrin kokemusta motiivista ja rikosilmoitus tulee kirjata rasistisena epäilynä mikäli uhri tai jokin muu taho pitää tekoa motiiveiltaan rasistisena.