tiistai 9. huhtikuuta 2019

Ilta-Sanomat: Li Andersson ISTV:n Vaaligrillissä: Hallitusyhteistyö Halla-ahon Ps:n kanssa mahdoton – ”Emme anna tuumaakaan periksi rasisteille”

Ilta-Sanomat: Li Andersson ISTV:n Vaaligrillissä: Hallitusyhteistyö Halla-ahon Ps:n kanssa mahdoton – ”Emme anna tuumaakaan periksi rasisteille” 9.4.2019

Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson ei pidä mahdollisena, että vasemmisto lähtisi ensi vaalikaudella samaan hallitukseen Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa.

– Perussuomalaisten kohdalla olen itse sanonut, että se on puolue, jossa yhdistyy kokoomuslainen talousajattelu hyvin tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan. Siksi en pidä mahdollisena, että olisimme samassa hallituspohjassa, Andersson sanoi eilen maanantaina Ilta-Sanomien vaaligrillissä.

Andersson myös muistuttaa, että puolue on ollut kuluneella hallituskaudella mukana hyväksymässä pienituloisiin kohdistuneita leikkauksia, johon vasemmisto nyt haluaa suunnanmuutosta.

– Onhan se hyvä äänestäjien tietää, että koko perussuomalaisten eduskuntaryhmä on ollut painamassa vihreää nappia pienituloisiin kohdistuneissa leikkauksissa. He valitsivat kyllä kantansa silloin, Andersson sanoo.

Vielä viime vuoden marraskuussa Andersson puhui EK:n järjestämässä vaalitentissä siitä, miten perussuomalaisia ei saa demonisoida ja sulkea pois hallituksesta etukäteen. Samassa tentissä kokoomuksen Petteri Orpo ja Sdp:n Antti Rinne totesivat, etteivät halua ensi vaalikaudella samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.

PERUSSUOMALAISTEN Jussi Halla-aho taas uskoi viime viikolla IS:n vaaligrillissä, että muut puolueet voisivat olla valmiita kiristämään omia maahanmuuttolinjauksiaan pitääkseen kiinni omasta kannatuksestaan.

Andersson ei ole samaa mieltä Halla-ahon kanssa.

– Me pidämme kiinni omista maahanmuuttopoliittisista linjauksistamme. Meille on tärkeää se, että Suomi pitää kiinni niistä tekemistään lupauksista ja sitoumuksista, jotka liittyvät kansainvälisiin sopimuksiin. Meille on tärkeä periaate se, että me emme anna tuumaakaan periksi rasisteille. Haluamme toimia sellaisen yhteiskunnan eteen, jossa ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisina ja tasa-arvoisina.

Sen lisäksi hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa vaikeuttaisi Anderssonin mukaan se, ettei puolue ole sitoutunut 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen. Tämän pitää hänen mukaansa olla seuraavan hallituksen kärkitavoitteita.