tiistai 12. huhtikuuta 2011

Iltalehti: Poliisi haluaa koulut mukaan kunniaväkivallan ehkäisyyn

Iltalehti/STT: Poliisi haluaa koulut mukaan kunniaväkivallan ehkäisyyn 12.4.2011

Poliisi toivoo vastedes saavansa havaintoja kunniaan liittyvän väkivallan ilmenemisestä kouluilta ja terveydenhuoltoviranomaisilta.

- Väkivallan ennaltaehkäisyssä lasten kanssa työskentevät näkevät merkit ensimmäisenä, sanoo poliisihallituksen poliisitarkastaja Piia Holm.

Sisäministeriön työryhmä esittääkin, että maahanmuuttajien kanssa tekemisissä oleville järjestetään koulutusta, jotta he tunnistaisivat riskitekijöitä.

Poliisin tietoon ei ole tullut yhtään kunniamurhatapausta Suomessa. Pari vuotta sitten julkisuudessa ruodittiin kahta tapausta, joiden uskottiin olevan kunniamurhia. Esimerkiksi naisjärjestö Monika-Naiset liitto epäili viime kesänä, että eräs alaikäisen tytön itsemurha olisi todellisuudessa ollut kunniamurha.

Piia Holmin mukaan tapaukset eivät kuitenkaan liittyneet kunniaväkivaltaan, vaikka uhrit olivat maahanmuuttajataustaisia. Holmin mukaan lakiin ei tarvitse tehdä tiukennuksia.

- Jos samat henkirikokset (joita on tapahtunut maailmalla) olisivat tapahtuneet Suomessa, voitaisiin katsoa, että ne ovat murhia.