keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Vantaan Sanomat: ”Paperittomilla ei ole mitään oikeuksia”

Vantaan Sanomat: ”Paperittomilla ei ole mitään oikeuksia” 15.10.2014

Paperittomien auttajana tunnettu Pekka Tuomola kääri hihat pitkäaikaisasunnottomien auttamiseksi.

Lääkäri Pekka Tuomola, 60, pyyhkii silmäkulmaansa herahtaneen kyyneleen.

Lokakuussa Diakonissalaitokselta yksityisen Baronan leipiin siirtynyt mies liikuttuu muistellessaan välikohtausta, jota ei koskaan unohda.

2000-luvun alussa Tuomola toimi HIV-positiivisten narkomaanien päiväkeskuksessa. Samaan raitiovaunuun sattui tuttu asiakas, joka ”alkoi laittaa ratikkaa remonttiin”.

Tuomola valui penkissään ja yllättäen pelkäsi. Mies tunnisti tutun lääkärin ja lähti kävelemään kohti. Kaveri tarttui viime hetkellä Tuomolaa olkapäästä ja sanoi riehujalle: ”Muista, että tälle miehelle et koskaan tee mitään pahaa”.

– Oli fantastista kuulla, että olin ansainnut luottamuksen, jonka tavoittaminen näissä piireissä on iso juttu. Alkuun me työntekijät olemme usein vihollisia, kun tekemisissä on oltu ehkä poliisin ja lastensuojelunkin kanssa. Sitten saavutetaan luottamus.

Tappouhkaukset olivat lähes arkipäivää.

Uudessa työhuoneessaan Tuomolalla on edessään tyhjä pöytä.

Ehkä yllättäväänkin työpaikanvaihdokseen vaikuttivat Tuomolan mukaan ikääntyminen ja työpaikan ilmapiiri.

– Sisäisten muutosten jälkeen katsoin, että minun on parempi lähteä. Lisäksi, jos kuusikymppiselle annetaan mahdollisuus uuteen työuraan, se hivelee itsetuntoa.

Suomessa paperittomien palveluita pitäisi Tuomolan mielestä kehittää samaan suuntaan kuin Ruotsissa: heille tulisi taata samat oikeudet kuin turvapaikanhakijoille eli äkillisten ja kroonisten sairauksien hoito julkisessa terveydenhuollossa.

– Paperittomilla ei ole Suomessa mitään oikeuksia. Kaikki terveydenhuolto on yhden klinikan varassa. Viime vuosina paperittomien asioissa ei ole tapahtunut mitään positiivista eikä varmasti tapahdukaan pitkään aikaan, Tuomola sanoo ja viittaa poliittiseen tahtotilaan.

Helsingissä vain alle 18-vuotiailla paperittomilla ja raskaana olevilla on oikeus julkiseen terveydenhuoltoon. Lääkäripalveluita paperittomille tarjoaa Global Clinic.

Baronalle siirtynyttä Tuomolaa on haukuttu takinkääntäjäksi ja sielunsa myymisestä voittoa tavoittelevalle yritykselle. Baronan tytäryhtiötä Forenomia on arvostelu kiskurivuokrien nyhtämisestä kaupungilta tarjoamalla asuntoja pitkäaikaisasunnottomille.

– Forenomia on helppo syyttää, mutta suurin syy tilanteeseen on, että asuntoja ei ole. Barona panostaa sosiaalipalvelujen kehittämiseen, joten en näe tässä mitään väärää.

Barona tekee pitkäaikaisasunnottomuudessa yhteistyötä Sininauhasäätiön kanssa.

Haastattelun päätteeksi Tuomola katoaa kadulle. Moni entinen asiakas tunnistaa ja tulee edelleen juttelemaan. Kerjäläiset hän tuntee lähes kaikki, mutta rahaa ei kenellekään heru. Se olisi väärin muita kerjäläisiä kohtaan.

Pekka Tuomola
- Valmistui 1981 lääkäriksi I Leningradin lääketieteellisestä instituutista.
- Työskenteli 1981–1983 Äänekosken terveysasemalääkärinä.
- Toimi 1983–2001 osastonlääkärinä Järvenpään sosiaalisairaalassa.
- Vuodet 2001–2014 Diakonissalaitoksen HIV-positiivisten palvelukeskuksen perustajana, narkomaanien lääkärinä ja paperittomien klinikan vetäjänä.
- Lokakuusta Baronan lääketieteellinen johtaja ja Sininauhasäätiön pitkäaikaisasunnottomuuden torjumisen ohjelmajohtaja.