maanantai 13. lokakuuta 2014

Yle: Supo: Syyriasta palannut noin 20 ihmistä Suomeen

Yle: Supo: Syyriasta palannut noin 20 ihmistä Suomeen 13.10.2014

Suojelupoliisin tieto Syyrian sotaan matkustaneista lisääntyy jatkuvasti. Syyriassa käyneitä pyritään puhuttamaan.

Syyrian sisällissodan aikana on Suomesta matkustanut Syyriaan ainakin 45 ihmistä ja heistä parisenkymmentä on palannut. Asiasta kertoi Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva TV1:n A-Studion haastattelussa.

Tarkkaa lukua Suojelupoliisilla ei Syyriaan matkustaneista ja sieltä palanneista ole. Suojelupoliisi oli aiemmin arvellut, että palaajia oli muutamia. Uutta tietoa Syyriaan matkustaneista tulee kuitenkin jatkuvasti, Portaankorva sanoi.

Suojelupoliisi pyrkii puhuttamaan kaikkia Syyriaan matkustaneita ja palanneita. Portaankorva totesi tosin, etteivät kaikki ole halukkaita puhumaan viranomaisten kanssa. Lisäksi Suojelupoliisin kannalta ei ole viisastakaan kaikkia lähestyä, Portaankorva pohdiskeli.

Hän ei halunnut täsmentää, millaisia keinoja poliisi käyttää tietoja hankkiessaan.

Suojelupoliisin arvio on, ettei Suomeen kohdistu terrorismin uhkaa.