torstai 30. lokakuuta 2014

MTV3: Näin kansainvälinen Helsinki jo on - kasvua hurjat 175%

MTV3: Näin kansainvälinen Helsinki jo on - kasvua hurjat 175% 30.10.2014

Nuorisoasiankeskuksen erityissuunnittelija Harri Taposen mukaan Helsinki on kovaa vauhtia globalisoitumassa, sillä muunkielisten nuorten osuus on kasvanut vuodesta 2000 jopa 175%.

Kaupungissa on nyt muunkielisiä nuoria 15-29-vuotiaissa 13 000.

Helsingissä on kaiken kaikkiaan 10-24-vuotiaita nuoria noin 100 000.

Nuorten vaikuttamistapahtumassa Ruutiexpossa julkaistiin tänään helsinkiläisten nuorten hyvinvointikertomus, jossa nuoret kertovat voivansa hyvin.

– Nuorten hyvinvoinnissa ei tullut esiin merkittäviä eroja muunkielisten tai suomenkielisten välillä.

Nuorisoasiankeskus haastatteli noin 1000 nuorta eri puolilla kaupunkia.

Taposen mukaan kaupunkikarttaa hallitsevat viron ja venäjän kieliset, mutta kantakaupungissa puhutaan yhä useammin englantia.

– Nuorten tulevaisuuden kuva on perinteinen. Siihen kuuluu hyvä terveys, kaverit, ystävät, perhe ja työ, toteaa Taponen.

Ei ole enää yhtä keskustaa

Taposen mukaan nuorten puheissa keskusta voi olla nyt Itäkeskus, Malmi tai Vuosaaren Columbus.

– Nuoret arvostavat omaa aluettaan, vaikka aikuiset eivät aina niin tee. Tärkeää on paikallisuus ja tähän nuorisotoimi tulee panostamaan. Tulemme myös palkkaamaan muunkielisiä työtekijöitä lisää.

Haastatteluista kävi ilmi, että nuorille tärkeitä asioita ovat kaverit, tekemisen mahdollisuudet, hengailu- ja liikuntapaikat sekä liikenneyhteydet.

Nuorten mielestä asuinalueella on kielteistä aikuisten avoin päihteiden käyttö, sotkuisuus ja suoranainen vandalismi.