tiistai 28. lokakuuta 2014

Yle: Tuomioja: Suomi voisi ottaa lisää Syyrian pakolaisia

Yle: Tuomioja: Suomi voisi ottaa lisää Syyrian pakolaisia 28.10.2014
Tiedote: Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu Berliinissä järjestettävään Syyrian pakolaistilannetta käsittelevään konferenssiin
Helsingin Sanomat: Suomi voisi ottaa lisää pakolaisia Syyriasta

Berliinissä järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa pohdittiin Syyrian pakolaisia vastaanottaneiden naapurimaiden auttamista.

Yli kolme vuotta riehunut Syyrian sisällissota on saanut miljoonat ihmiset jättämään kotinsa. Berliinissä järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa pohdittiin, miten pakolaistulvan alle jääneitä naapurimaita pystytään auttamaan.

– Kansainvälisten avustusjärjestöjen ja pakolaiskomissaarin arvioiden mukaan tavoitteista ollaan pahasti jäljessä, sanoo Suomea kokouksessa edustanut ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Tuomiojan (sd.) mukaan Suomi on kansainvälisessä vertailussa "kunniallisesti mukana" Syyrian pakolaisten avustamisessa. Ja lisää on luvassa.

– Tarvetta pakolaisten vastaanottamiseen selvitetään myös Suomessa.

Onko siihen mahdollisuuksia?

– No kyllä siihen mahdollisuuksia on. Ainakin sisäministeriö ja ulkoministeriö ovat tästä samaa mieltä.

Suomeen saapuvat Syyrian pakolaiset lasketaan muutamissa sadoissa. Esimerkiksi naapurimaahan Ruotsiin pääsee turvaan kymmeniätuhansia sotaa pakenevia syyrialaisia.

_______________________________________

Tiedote: Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu Berliinissä järjestettävään Syyrian pakolaistilannetta käsittelevään konferenssiin

Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu tiistaina 28.10 Berliinissä järjestettävään Syyrian pakolaistilannetta käsittelevään ministeritason konferenssiin. Konferenssin puheenjohtajana toimii Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier yhdessä kehitysministeri Gerd Müllerin ja YK:n pakolaispäävaltuutetun António Guterresin kanssa.

Konferenssin tarkoituksena on osoittaa solidaarisuutta ja tukea Syyrian pakolaisille ja heitä vastaanottaville maille sekä pohtia keinoja pakolaisia vastaanottavien maiden tukemiseksi.

Syyrian kriisi on suurin käynnissä oleva humanitaarinen avustusoperaatio maailmassa. Konflikti on jatkunut yli kolme vuotta. Syyrian 21 miljoonasta asukkaasta yli puolet on humanitaarisen avun tarpeessa. Puolet avun tarvitsijoista on lapsia. Maan sisällä kodeistaan siirtymään joutuneita on yli kuusi miljoonaa ja kolme miljoonaa on joutunut pakenemaan lähinnä naapurimaihin Libanoniin, Turkkiin, Jordaniaan ja Irakiin.

Suomi on myöntänyt Syyrian kriisiin humanitaarista apua yhteensä 31 miljoonaa euroa. Suomen humanitaarinen apu Syyrian kriisiin nousee tänä vuonna yli 11 miljoonaan euroon. Tämän lisäksi Suomi tukee kehitysyhteistyövaroin syyrialaispakolaisia vastaanottavia naapurimaita (suurimpana Libanon) sekä Syyrian jälleenrakentamisrahastoa yhteensä noin 12 miljoonalla eurolla vuonna 2014.

_______________________________________

Helsingin Sanomat: Suomi voisi ottaa lisää pakolaisia Syyriasta

Suomessa on valmius ottaa vastaan nykyistä enemmän Syyriasta tulevia pakolaisia, mutta poliittiset päätökset puuttuvat, sanoi ulkoministeri Erkki Tuomioja Berliinissä tiistaina.

Hän ei osannut arvioida, voitaisiinko kiintiötä nostaa jo tämän vuoden aikana. Suomen koko pakolaiskiintiö tänä vuonna on 1 050. Syyriasta Suomeen tulee tai on tullut 495 pakolaista.

"Lopulta tämä on sisäministerin asia", Tuomioja lisäsi.

Tuomioja osallistui Saksan ulkoministeriön koolle kutsumaan kan­sainväliseen kokoukseen, jossa lähes 40 maan ministerit osoittivat po­liittisen tukensa pakolaisia eniten vastaanottaneille maille Libanonille, Jordanialle ja Turkille.

Saksan järjestämän kokouksen punainen lanka oli, että nyt valtioilta tar­vitaan lisää rahaa ja valmiutta vastaanottaa lisää Syyriasta tulevia pako­laisia.

"Ehkä jotakin kokouksen luonteesta kertoo myös se, että Syyrian presi­dentin Bashar al Assadin nimeä ei mainittu kertaakaan", Tuomioja sa­noi.

Syyriasta on paennut yli kolme miljoonaa ihmistä. Heistä suurin osa on pakolaisina Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa.

Muualle lähteneistä valtaosa hakee turvapaikkaa suurimmasta EU-maas­ta, Saksasta. Saksan kiintiö syyrialaisille pakolaisille on 20 000 henkeä.

Kokouksessa ei päätetty raha-avustuksista, vaan puheenjohtaja, Sak­san ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier korosti pidemmän aikavä­lin avustussuunnitelmaa.

"Tämän päivän kokouksella on erityinen syy: meidän täytyy ehkä laajen­taa näkökulmaamme. Ei ole kyse vain ja ainoastaan humanitäärisestä huolehtimisesta. Meidän täytyy huolehtia myös pakolaisia vastaanotta­vien maiden vakaudesta", Steinmeier sanoi.

Syyrian naapurimaissa pakolaiset kuormittavat jätehuolto- ja vesihuolto­järjestelmiä, jotka on tehty paljon pienemmälle väkimäärälle.

YK ja pakolaisjärjestöt ovat erittäin huolissaan siitä, kuinka pakolaislei­reillä selviydytään talvesta. Tavallista aiemmin alkaneet talvisateet ovat jo nyt muuttaneet olosuhteet vaikeiksi.

"Avustusjärjestöt raportoivat, että pakolaisia ei käytännössä enää pysty­tä ottamaan vastaan ja rajat ovat kiinni", Tuomioja sanoi.