perjantai 31. lokakuuta 2014

Sisäministeriö: Ministeri Räsänen tapasi muslimiäitejä

Sisäministeriön tiedote: Ministeri Räsänen tapasi muslimiäitejä 31.10.2014

Sisäministeri Päivi Räsänen tapasi tänään muslimiäitejä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin, kuinka viranomaiset ja perheet voisivat yhdessä estää nuoria lähtemästä taistelualueille Syyriaan ja Irakiin.

Ministeri Räsänen muistutti, että huoli konfliktialueille lähtevistä nuorista on yhteinen. - Suomen muslimiyhteisö on pieni ja maltillinen, ja se on useissa yhteyksissä tuominnut uskonnolla perustellun väkivallan käytön.

Ministerin ja äitien välisessä keskustelussa nousi esiin musliminuorten vaikea tilanne, jos nuoret ovat kasvaneet Suomessa, mutta eivät ole juurtuneet Suomeen eivätkä myöskään vanhempiensa kotimaahan. Keskustelijat pitivät tärkeänä, että näillä nuorilla on mahdollisuus olla rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa ja samalla omaa tulevaisuuttaan sen jäseninä.

Ministeri Räsänen painotti viranomaisten ja muslimiyhteisön välisen vuoropuhelun merkitystä ongelman ratkaisemisessa ja perheiden tukemisessa. Samalla hän muistutti yhteistyön tärkeydestä myös jatkossa.

- Yhteistyön ja kanssakäymisen tulee olla jatkuvaa ja sitä tulee olla myös silloin, kun ongelmia ei ole, ministeri totesi.