perjantai 17. lokakuuta 2014

Karjalainen: Kuka kantaisi huolta tummasta pikkutytöstä?

Karjalainen, kolumni: Helena Tahvanainen: Kuka kantaisi huolta tummasta pikkutytöstä? 17.10.2014

Uutiset Helsingin katuväkivallasta ovat järkyttäviä. Ei ihmisiä saa lyödä ja ryöstää, ei tuttuja eikä tuntemattomia. Se on rikollista.

Jengien johtajia on ollut pidätettynä ja vangittuna, ja muillekin pahoinpitelijöille luetaan oikeutta. Lapset, jotka eivät vielä ole rikosoikeudellisessa vastuussa, joutuvat tekemisiin sosiaalitoimen kanssa.

Koska nuorisojoukoissa on ollut paljon ulkomaalaistaustaisia, rasistiset piirit hoksasivat hetkensä koittaneen. Suomi24:set täyttyivät ”asiantuntijoiden” kirjoituksista, ja poliittisista puolueista perussuomalaiset alkoivat lyödä rumpua.

Enää ei puhuta kukkahattutädeistä, vaan Karjalaisenkin saamassa palautteessa asiaa usealta kantilta arvioineen pääkirjoituksen kirjoittajaa nimitettiin ali-ihmispaskaksi.

Lehtitietojen mukaan osalla jopa jengien johtohahmoista on kantasuomenkielinen nimi. Sen ei ole annettu häiritä rasismilipun heiluttamista. Suomen rajojen kiinni panemista ja maahanmuuttajien hyysäämisen lopettamista on vaadittu kovaan ääneen.

Hyvä keissi menisi pilalle myös sen muistamisesta, että maahanmuuttajista valtaosa tulee Suomeen avioliiton, opiskelun tai työn takia. Viime vuonna vain 1  827 turvapaikanhakijaa sai jäädä Suomeen. Se on puolet hakijoista. Suomen rajat eivät vuoda.

Tai jos lähtömaita vertaillaan: Suomessa asuvista ulkomaalaisista esimerkiksi Ruotsin-ruotsalaisia on 4,6 prosenttia, somalialaisia 4,1 prosenttia. Melkein 70 prosenttia ulkomaalaistaustaisista on eurooppalaisia tai amerikkalaisia.

Esimerkki maailman tämän hetken kamalimman kriisin alueelta: viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa 149 syyrialaista, Ruotsista 16  300. Ruotsi on luvannut kaikille turvapaikkaa hakeneiden perheenjäsenillekin automaattisen maahanpääsyn.

Kantasuomalaisten turvallisuuden puolesta hätäilleitä on piisannut. Mutta kuka on kantanut ja kantaa huolta tummaihoisten tai muuten ei-eurooppalaisen näköisten turvallisuudesta? En muista siinä rintamassa esiintyneen nyt mahtisanoin puhuneen perussuomalaisten poliisikansanedustajan Tom Packalénin. Ei ääntään ole korottanut liperiläinen kansanedustajaehdokas Sanna Antikainenkaan (ps.), joka Mielipideplus-sivulla (13.10.) heräsi vaatimaan kiihkotonta ja asiallista puhumista maahanmuutosta.

Kiihkoton ja asiallinen maahanmuutosta puhuminen näyttää merkitsevän monille ulkomaalaistaustaisten kategorista tuomitsemista, vaikkei sitä tietysti ääneen sanotakaan.

Antikaisen sanoin: ”Rasismia en hyväksy.”

Tummaihoinen pieni koululainen olisi tahtonut syyslomalla Joensuuhun. Vanhemmat eivät rohjenneet laskea häntä junamatkalle yksin. Miksi?

Jos me kantasuomalaiset pelkäämme rikollisjengejä, tummaihoinen suomalainen joutuu pelkäämään tavallisia junamatkustajia. On täysin mahdollista, että joku solvaa, sylkee tai lyö. Ihan vain ihonvärin takia.

Kuka siitä kantaisi huolta?