lauantai 18. lokakuuta 2014

Verkkouutiset: "Ei ole mahdotonta, että palaava jihadisti tekisi terroriteon"

Verkkouutiset: "Ei ole mahdotonta, että palaava jihadisti tekisi terroriteon" 18.10.2014
Yle: 5 yleisökysymystä Räsäselle: "Vaietaanko maahanmuuttajien rikoksista?"
Kauppalehti: Räsänen: Yhteiskuntaa suojeltava väkivallalta

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan Suomessa moni viranomainen on hälytysvalmiudessa terroristiuhan takia. Varsinkin jihadistien riveihin värvättyjen mahdollinen palaaminen huolestuttaa.

Päivi Räsänen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomella on ennen kaikkea velvollisuus suojella yhteiskuntaa ja sitä, että he (jihadisteihin liittyneet) eivät pääse tekemään täällä rikoksia.

– Viime kesänä suojelupoliisi nosti uhka-arviota nimenomaan tämän ilmiön vuoksi. Eli ei pidetä mahdottomana, että esimerkiksi palaava jihadisti voisi tehdä Suomessa tai Euroopassa terroriteon.

Viranomaisarvioiden mukaan Suomesta on lähtenyt 45–50 nuorta ääri-islamilaisen terroristijärjestö Isiksen leiriin. Räsäsen mukaan suojelupoliisi seuraa mahdollisia lähtijöitä, joilla tiedetään olevan yhteyksiä terroristiryhmiin ja toisaalta selvittää eri reittien kautta mitä he tekevät ja myös heidän paluutaan.

– Tässä on hyvin voimakkaana elementtinä tällä hetkellä sosiaalinen media, jonka kautta värvääminen tapahtuu Suomessa ja muissa länsimaissa. Monet viranomaiset ovat hälytysvalmiudessa tällä hetkellä, niin suojelupoliisi, rajavartiosto, kuin paikallinen poliisi. Ja heitä seurataan tiiviisti, Räsänen sanoi.

Räsäsen mukaan lähtökohta suhtautumisessa terroristeiksi ryhtyneisiin Suomen kansalaisiin on se, että rikokset ovat rikoksia myös Syyriassa ja Pohjois-Irakissa ja niistä joutuu vastuuseen. Tälläkin hetkellä Suomessa on käynnissä oikeudenkäyntejä terroristiin liittyen.

– Mitään Suomeen kohdistuvaa iskua tai uhkaa ei ole tiedossa, mutta kun tämä ilmiö on tämänlaatuinen, niin se on täysin mahdollista. Sen takia on vireillä sekä viranomaisiin että lainsäädäntöön kohdistuvia muutoksia, Räsänen sanoi.

Lakiesityksiä valmisteilla

Ministeri kertoi esitelleensä eduskunnalle juuri lakiesityksen, jossa poliisi saisi oikeuden tutkia matkustajarekistereitä. Räsänen pitää myös tärkeänä, että Turkkiin saataisiin poliisille yhdysmies, sillä mahdolliset takaisin palaavat jihadistit tulisivat Istanbulin ja Ankaran kautta.

Terroristijärjestöihin liittyvien kansalaisten kohdalla on ollut puhetta myös kansalaisuuden epäämisestä. Räsäsen mielestä se olisi mahdollista, jos kansalaisuuden edellytyksenä olisi kansallinen turvallisuus. Tällöin voitaisiin ajatella että jos henkilö olisi uhka kansalliselle turvallisuudelle, niin kansalaisuus voitaisiin ottaa pois.

– En vielä ota tähän kantaa, sillä meillä ministeriössä tätä asiaa parhaillaan selvitetään. Tähän liittyy mielestäni muitakin tärkeitä asioita. Yksi on Euroopan laajuinen matkustajarekisteri, PNR-direktiivi, jonka edellinen europarlamentti hylkäsi. Ja rajatarkastukset myös EU-kansalaisille silloin, kun he matkustavat Schengen-alueen ulkopuolelle.

Suojelupoliisilla ei ole tällä hetkellä oikeutta tiedustelutoimintaan. Räsäsen mukaan suojelupoliisi pitkällä tähtäimellä sellaisen tarvitsisi.

– Oma mielipiteeni on, että suojelupoliisi tarvitsisi oikeutta myös verkkotiedusteluun ja verkkovalvontaan. Tarvittaisiin myös ehkä ulkomailla tapahtuvaa tietolähdetoimintaa, jota tällä hetkellä ei ole. Mutta nämä ovat isoja asioita ja perusoikeuksia koskettavia kysymyksiä. Ajattelen, että ne ovat kysymyksiä, jotka voitaisiin saada seuraavaan hallitusohjelmaan, Räsänen sanoi.


__________________________________________

Yle: 5 yleisökysymystä Räsäselle: "Vaietaanko maahanmuuttajien rikoksista?"

Sisäministeri Päivi Räsänen vieraili lauantaina TV1:n Ykkösaamussa. Ohjelmassa ministeri vastaili myös yleisön kysymyksiin. Yleisöä kiinnosti pääasiassa ISIS-radikalismi ja katuväkivalta.

Sisäministeri ja KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen vastasi TV1:n Ykkösaamussa Ylen lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Yleisöä kiinnosti muun muassa se, jatkaako Räsänen puolueensa puheenjohtajana kuluvan kautensa jälkeen, mutta valtaosaa kiinnosti erityisesti katujengien väkivalta ja ISIS-radikalismi. Koostimme viisi yleisintä kysymystä, joihin Räsänen vastasi.

1. Mitä mieltä olette pääkaupunkiseudun pääkaupunkiseudun jengiväkivallasta?

Tämä on erittäin huolestuttava ilmiö. Kyllähän meidän on saatava katumme turvalliseksi niin, että kenenkään ei tarvitse pelätä ulkona kulkiessa. Selvitämme parhaillaan mistä tämä ilmiö johtuu. Kaiken kaikkiaan voi sanoa sen, että tilastollisesti Suomessa viime vuosina väkivalta- ja henkirikollisuus on vähentynyt.

2. Minkälaisia maahanmuuttajataustaisia jengejä suomessa on, joista Sisäministeriö tietää?

Meillä ei ole tällaisia varsinaisia jengejä. Ne ovat enemmänkin löysiä ryhmittymiä, joissa kyllä on maahanmuuttajataustaisia henkilöitä enemmän. On kyllä väärin sanoa, että tämä olisi maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen. Näistäkin henkilöistä, jotka ovat rikoksiin syyllistyneet, heistä suurin osa on syntynyt Suomessa. Pahoinpitelyistä epäillyistä suurin osa on syntynyt Suomessa.

3. Vaietaanko maahanmuuttajien tekemistä rikoksista Suomessa?

Ei niistä mielestäni vaieta. Näiden ryhmien kohdalla löytyy monia muita tekijöitä, jotka yhdistävät näitä kantasuomalaisiin ryhmiin, jotka tekevät muita enemmän rikoksia. Tähän katuväkivaltaan liittyy monia asioita, kuten syrjäytyminen, työttömyys ja päihteiden käyttö. Esimerkiksi tässä jengissä, joka on nyt kaduilla tehnyt rikoksia, siihen liittyy paljon huumausainerikoksia. Me tiedämme, että huumeiden käyttäjät tekevät enemmän rikoksia. Siinä on kyse hyvin monimutkaisesta vyyhdistä. Totta kai myös kotouttaminen ja se, että maahanmuuttajat saadaan kokemaan olevansa osa tätä yhteisöä, on tärkeää.

4. Kuinka paljon maahanmuuttajat tekevät rikoksia suhteessa kantaväestöön?

Tänä vuonna Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on tehnyt tutkimuksen, jossa on selvitetty Suomessa asuvien ulkomaalaisten tekemien rikosten määrää. Nyt on otettava huomioon, että on olemassa maahanmuuttajia, jotka ovat Suomen kansalaisia. Heillä voi olla etnistä taustaa esimerkiksi adoption kautta. Suomessa asuvien ulkomaalaisten kohdalla on niin, että rikosepäilyjen määrä on noin puolitoista viiva kaksi kertaa suurempi kuin kantaväestöllä.

5. Miksi ääri-islamistinen ISIS kiehtoo nuoria Suomessakin?

Tässä on hyvin voimakkaana elementtinä sosiaalinen media, jonka kautta värvääminen tapahtuu läntisissä maissa. Näköjään se myös puree suomalaisiin nuoriin. Valitettavasti meiltäkin on lähtenyt lähtenyt huolestuttavan suuri joukko taistelualueelle. Siellä on mukana maahanmuuttajataustaisia nuoria, mutta myös kantasuomalaisia. Minulla ei ole tarkkaa tietoa värvättyjen kantasuomalaisten määrästä.

Kiitos kysymyksiä lähettäneille keskustelijoille.

________________________________________________

Kauppalehti: Räsänen: Yhteiskuntaa suojeltava väkivallalta

Ylen TV1:n Ykkösaamussa vieraillut sisäministeri Päivi Räsänen (kd) on huolissaan sosiaalisessa mediassa nuoriin kohdistuvasta jihadistien rekrytoinnista.

Räsäsen mukaan sosiaalisen median kautta nuoria värvätään voimakkaasti ääri-islamistien taisteluihin Syyriaan. Hän on hyvin huolestunut maahanmuuttajien radikalisoitumisesta, joskin joukossa on mukana myös kantasuomalaisia.

”Meillä on ennen kaikkea velvollisuus suojella yhteiskuntaa väkivallanteoilta”, sisäministeri totesi haastattelussa.

Sisäministeriössä on Räsäsen mukaan parhaillaan vireillä useita lakimuutoksia radikalisoitumisen ja rekrytoinnin estämiseksi. Lisäksi viranomaiset ovat hälytysvalmiudessa jihadistien kotiinpaluun ja Suomessa toteutettavaksi aiottujen terroritekojen varalta.

Räsänen ehdottaa, että Turkkiin pitäisi saada yhdysmies taisteluihin matkustavien varalta.

”Terrorismivärväys kulkee valtaosin verkon kautta, ja Suojelupoliisi tarvitsisi oikeuden verkkovalvontaan.”

Hän haluaisi sisällyttää asian seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

Katuväkivallan syyt esille

Myös syksyllä runsaasti huomiota saanut jengiväkivalta huolettaa ministeri Räsästä.

”Meidän on saatava katumme turvallisiksi. Väkivalta-asiaa selvitetään.”

Hän kuitenkin muistuttaa, että kokonaisuutena väkivaltarikokset ovat vähentyneet Suomessa. Räsäsellä ei ole tietoa, että syksyn jengiväkivaltaisuuksien taustalla olisi rasistisia motiiveja kantaväestöä kohtaan.

Tällaista motiivia on esittänyt entinen poliisi, nykyinen perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén.

Jatko auki

Räsänen johtaa puheenjohtajana kristillisdemokraatit kevään vaaleihin, mutta sen jälkeen jatko on hänen mukaansa auki.

”Minulla on kahden vuoden kausi, joka jatkuu ensi kesään. Vaalien jälkeen teen ratkaisun, tavoittelenko vielä puheenjohtajan paikkaa”, sisäministeri Päivi Räsänen sanoi.

Hänen mukaansa puolueen sisäinen tunnelma on vaalien lähestyessä erittäin hyvä ja innostava.