keskiviikko 14. helmikuuta 2018

HS: Vastuu katoaa jonnekin, kun eteen tulee ikäviä kysymyksiä

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Vastuu katoaa jonnekin, kun eteen tulee ikäviä kysymyksiä 14.2.2018

TURVAPAIKKAKYSYMYKSET ovat olleet jokaisen puolueen mielessä viimeistään vuodesta 2015, jolloin turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi nopeasti koko Euroopassa.

Turvapaikkapolitiikka on siksi hyvin poliittista. Ja politiikassa vaaleilla valitut poliitikot ovat vastuussa äänestäjilleen myös virkakoneiston tekemisistä.

Asetelma ilmeisesti muuttuu, jos eteen tulee ikäviä kysymyksiä. Sellaisia esitettiin, kun Yle kertoi maanantaina tapauksesta, jossa Irakiin palautettu turva­paikanhakija oli ammuttu Bagdadissa.

Turvapaikkahakemusta käsitellyt Maahanmuuttovirasto eli Migri antoi asiasta tiedotteen, jossa se sanoi, ettei se voi ottaa kantaa yksittäistapaukseen. Virasto oli antanut kielteisen päätöksen, jota hallinto-oikeus ei ollut muuttanut ja johon korkein hallinto-oikeus ei ollut antanut valituslupaa.

Tiedote heitti pallon poliitikoille sanomalla: ”Noudatamme voimassaolevaa lakia, jota emme voi virastossa muuttaa.”

Poliitikoissakaan ei silti ole vastuun ottajaa. Tuore sisäministeri Kai Mykkänen (kok) sanoi luottavansa viranomaisten ja tuomioistuinten päätöksiin.

Näin toimii poliittisen vastuun kiertotalous: viranomaiset siirtävät vastuun ­poliitikoille ja poliitikot viranomaisille.