keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Iltalehti: Ulkoasiankunnan varapuheenjohtaja: Turun puukotus olisi voitu estää uudella tiedustelulainsäädännöllä

Iltalehti: Ulkoasiankunnan varapuheenjohtaja: Turun puukotus olisi voitu estää uudella tiedustelulainsäädännöllä 7.2.2018
Verkkouutiset: Pertti Salolainen: Tiedustelulailla olisi saatettu estää Turun puukotukset

Puukotukseen syyllistynyt Abderrahman Bouananen puhelimesta löytyi kuvia ja videoita Isisistä. Pertti Salolaisen mukaan viranomaiset olisivat voineet huomata tällaisen toiminnan ajoissa.

Turun puukotustapaus olisi voinut olla estettävissä uudella tiedustelulainsäädännöllä, uskoo kokoomuksen kansanedustaja ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen.

Poliisi on saanut valmiiksi puukotuksen esitutkintamateriaalin, jonka mukaan epäillyn, marokkolaistaustaisen Abderrahman Bouananen puhelimesta löytyi valokuvia ja videoita Isis-terroristijärjestöstä.

- Esitutkinta vahvistaa käsityksen siitä, että uudella tiedustelulainsäädännöllä olisi saatettu estää tämäkin tragedia, Salolainen kertoo tiedotteessa.

Uusi tiedustelulainsäädäntö meni eduskunnan käsittelyyn tammikuussa. Lainsäädännön puitteissa olisi mahdollista, että viranomaiset seuraisivat esimerkiksi terroristiksi epäillyn henkilön viestintää ulkomaille.

- On saatava tuomioistuimelta lupa, että voidaan lähteä seuraamaan jonkun henkilön tietoliikenneyhteyksiä, Salolainen sanoo Iltalehdelle.

Ainakin teoriassa on siis mahdollista, että mikäli Bouanane olisi todettu ihmiseksi, jota tulee seurata, hänen hankkima Isis-materiaali olisi voinut tulla viranomaisten tietoon. Tällöin isku olisi voitu estää ennalta.

Useissa maissa on pystytty torjumaan terrorismia ennalta toimivalla tiedustelulainsäädännöllä. Salolaisen mukaan Suomen uutta tiedustelulainsäädäntöä ei pidä lykätä, vaan se tulisi saada valmiiksi jo tällä vaalikaudella.

- Turun tapaus osoittaa, että vastaavanlaiset tilanteet voisivat olla estettävissä uudella lainsäädännöllä, ja siksi jokainen päivä ilman uusia tiedustelulakeja luo periaatteessa uusia riskejä

Uuden tiedustelulain piti tulla eduskunnan käsittelyyn jo viime syksynä, mutta se viivästyi tammikuulle.

_______________________

Verkkouutiset: Pertti Salolainen: Tiedustelulailla olisi saatettu estää Turun puukotukset

Kansanedustajan mukaan lainsäädännön ajantasaisuus on terrorismin torjunnassa äärimmäisen keskeistä.

Kokoomuksen kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen korostaa Turun puukkoiskun esitutkinnan valmistumisen myötä tiedustelulainsäädännön kiireellistä tarvetta.

Esitutkinnan mukaan epäillyn puhelimesta löytyi kuvia ja videoita Isisistä. Hän kertoi aloittaneensa Isis-materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen tekoja.

– Esitutkinta vahvistaa käsityksen siitä, että uudella tiedustelulainsäädännöllä olisi saatettu estää tämäkin tragedia. Asianomainen on kerännyt Isisiin liittyvää materiaalia tietokoneelleen ja puhelimelleen, ja viranomaiset olisivat voineet huomata vastaavanlaisen toiminnan ajoissa, Pertti Salolainen toteaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa terrorismin torjunnassa tiedustelulainsäädännön ajantasaisuus on äärimmäisen keskeistä. Useissa maissa on ehkäisty terrori-iskuja toimivalla tiedustelulla, ja siksi sen päivittäminen nykypäivään vastaamaan uusia turvallisuusuhkia on perusteltua.

– Tiedustelulainsäädännön lykkäämiselle ei ole nähtävissä olevia perusteita, ja lainsäädäntö on saatava valmiiksi jo tällä vaalikaudella. Turun tapaus osoittaa, että vastaavanlaiset tilanteet voisivat olla estettävissä uudella lainsäädännöllä, ja siksi jokainen päivä ilman uusia tiedustelulakeja luo periaatteessa uusia riskejä, Salolainen tuumaa.