perjantai 23. helmikuuta 2018

MTV: Silminnäkijä kertoo rajusta kohtelusta Finnairin palautuslennolla – poliisi tyrmää täysin: ”Ei ole tapahtunut”

MTV: Silminnäkijä kertoo rajusta kohtelusta Finnairin palautuslennolla – poliisi tyrmää täysin: ”Ei ole tapahtunut” 23.2.2018

Suomalaisnainen kertoo nähneensä tavallisella Finnairin matkustajalennolla Helsingistä Berliiniin tilanteen, jossa maastapoistettava itki ja oli loukannut päänsä, ja häntä saattaneet poliisit pitivät häntä nippusiteissä. Poliisi kiistää tapahtuneen ja kertoo, että lääkinnästä huolehditaan palautustilanteissa asianmukaisesti.

Hanna Repo matkusti eilen miehensä kanssa Berliiniin tavallisella Finnairin lennolla. Lento oli hieman myöhässä ja kapteeni kuulutti, että myöhästyminen johtui välikohtauksesta matkustajan kanssa, muuten siinä ei ollut mitään kummallista – ennen kuin Repo päätti käydä vessassa juuri ennen laskeutumista.

Repo kertoo nähneensä koneen viimeisellä rivillä miehen, joka istui nippusiteissä kahden toisen miehen välissä. Revon mukaan miehen pää näytti siltä, että hän olisi satuttanut sen johonkin.

– Miehen kädet oli sidottu nippusiteillä tosi tiukalle. Hänen päässään oli ilmeisesti joku vamma, jota oli yritetty paikata: oli pantu jotain paperia ja verkko päälle, Repo kuvailee MTV Uutisille.

– Hän itki ja katsoi minua silmiin ja sanoi pienellä äänellä: ”Please, help me.” Menin käymään vessassa ja menin takaisin omalle paikalleni ja sanoin miehelleni, että tuolla on nyt tuollainen tilanne, josta olin syvästi järkyttynyt.

Yritti kuvata tilannetta

Revon mies oli yrittänyt mennä kuvaamaan tilannetta, jolloin Revon mukaan apua pyytäneen miehen pää painettiin jalkojen väliin ja käytäväpaikalla ollut saattaja nousi ylös niin, ettei kuvaaminen ollut mahdollista. Myös lentoemäntä oli tullut kieltämään kuvaamisen. Avunpyynnön jälkeen miehen suu oli peitetty valkoisella kankaalla.

Repo kirjoitti kokemuksestaan Facebook-päivityksen, joka on saanut runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa.

– Saattajat estivät kommunikaation miehen kanssa, joka silminnähden kärsi suunnattomasti. Jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi arvokkaasti ja kaikkien ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa tilanteesta huolimatta, Repo kirjoittaa päivityksessä.

Haastattelussa hän kertoo, ettei tiennyt myös Finnairin järjestävän palautuslentoja.

– Tuli yllätyksenä, että ihmistä voi kohdella näin heidän lennollaan, Repo summaa.

Poliisi kiistää täysin

Poliisi kiistää Revon paljon sosiaalisessa mediassa kiertäneen päivityksen tapahtumat täysin.

– Tällaista ei ole tapahtunut, ylikomisario Liisa Lintuluoto Helsingin poliisilaitokselta sanoo.

– Ei ole harvinaista, että fyysistä vastustamista tapahtuu palautustilanteessa. Jos tulee vammoja, lääkinnästä huolehditaan asianmukaisesti.

Lintuluoto painottaa myös, että jos lentokoneessa on saattopartio, kukaan matkustaja ei saisi sekaantua tilanteeseen tai keskustella saatettavan kanssa.

– Vaikka näyttäisi siltä, ettei ole mitään häiriötä ja vaikka näyttäisi rauhalliselta, se aiheuttaa riskejä tilanteessa ja on turvallisuusriski sekä puuttuville henkilöille että muille ihmisille.

Lintuluoto toivoo, että ihmiset luottaisivat asiassa poliisin ammattitaitoon.

– Nämä hoidetaan ammattitaidolla ja poliisit on koulutettu keskittymään tähän yhteen tehtävään. Matkustajien pitää luottaa poliisiin.

Poliisin mukaan poliisi saattaa maastapoistettavan kotimaahansa, jos palautus johtuu rikoksesta tai jos palautettava ei muuten suostuisi poistumaan maasta.