maanantai 8. tammikuuta 2007

TS: Kunnille harkitaan velvoitetta vastaanottaa pakolaisia

Turun Sanomat: Kunnille harkitaan velvoitetta vastaanottaa pakolaisia

Yksittäinen kunta voi edelleen ilman perusteluja päättää, ettei se ota lainkaan vastaan pakolaisia. Asiaan on vaadittu muutosta pakolaisista vastaavan työministeriön neuvotteluissa, mutta vain suljettujen ovien takana. Nyt Turun seudun tilanne on nostamassa asian avoimempaan keskusteltuun.
- Viime lokakuussa hyväksyttiin maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Sitä työstettäessä keskusteltiin siitä, joko olisi edetty niin pitkälle, että kuntien vapaaehtoisuuden vaatimus olisi poistettu. Vielä siihen ei ollut poliittista valmiutta, vaikka ongelma tiedostetaankin, johtaja Mervi Virtanen työministeriön maahanmuuttotiimistä sanoo.

Tilanne on ongelmallinen, sillä Suomi on valtiona sitoutunut ottamaan vastaan pakolaisia, mutta kunnat voivat kieltäytyä hyväksymästä heitä asukkaikseen. Ristiriidan vuoksi pakolaiset joutuvat odottamaan vastaanottokeskuksissa muuttolupaa.

Erikoissuunnittelija Kalle Myllymäki Varsinais-Suomen TE-keskuksesta ihmettelee, miten voi olla niin, että valtio noudattaa humaania ihmisoikeuspolitiikkaa ja kunnat eivät. TE-keskus teki alueen kunnille asiaa koskevan kyselyn, mutta uusia pakolaisten vastaanottamiseen halukkaita kuntia ei löytynyt.

Varsinais-Suomessa pakolaisten kotouttamisesta suurimman vastuun ovat kantaneet Turku ja Salo. Lisäksi Raisio, Lieto, Piikkiö ja Perniö ovat ottaneet vastaan pakolaisia. TE-keskus valmistelee parhaillaan uutta kyselykierrosta, jotta enemmän kuntia saataisiin mukaan.