maanantai 20. elokuuta 2012

HS: Suomeen tulee syksyllä sairaanhoitajia Espanjasta

Helsingin Sanomat/STT: Suomeen tulee syksyllä sairaanhoitajia Espanjasta 20.8.2012

Suomeen saapuu syksyllä viitisenkymmentä sairaanhoitajaa työttömyyden koettelemasta Espanjasta. Hoitajien kielikoulutus alkoi Espanjassa toukokuussa. He suunnistavat töihin Satakuntaan, Kotkan ja Turun seuduille sekä Vaasaan.

Kaikilla tulijoilla on sikäläinen nelivuotinen sairaanhoitajatutkinto ja hyvä englannin kielen taito, kertoo Bothnia Work -hankkeen projektipäällikkö Riitta Lehtisalo Vaasan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Rekrytointihankkeen syynä on etenkin Suomen hoitajapula, joka vaivaa etenkin vanhustenhuoltoa.

Espanjassa puolestaan etenkin nuorten työpaikat ovat kiven alla, ja sairaanhoitajille on ollut tarjolla lähinnä vain sijaisuuksia.

Espanjalaisten rekrytointia alettiin valmistella eri alueiden virkamiesvoimin noin vuosi sitten. Vaikka halukkaita tulijoita osattiin odottaa, niin suuri kiinnostus yllätti suomalaiset. Hakemuksia tuli peräti 2 400.

Halukkaat karsittiin ensin papereiden perusteella ja sitten haastatteluin. Valitut koulutetaan Espanjan Bilbaossa ja Santanderissa. 19 viikkoa kestävän koulutuksen aikana hoitajat oppivat suomen kieltä ja saavat tietoa Suomen terveydenhoitojärjestelmästä.