torstai 16. elokuuta 2012

Yle: Alaikäisiä turvapaikanhakijoita säilötään edelleen

Yle Uutiset: Alaikäisiä turvapaikanhakijoita säilötään edelleen 16.8.2012

Alaikäisiä turvapaikanhakijoita ohjataan yhä säilöönottokeskukseen. Viime kesänä hallitusohjelmaan kirjattiin, että alaikäisten, yksin tulleiden turvapaikanhakijoiden säilöön ottaminen kielletään. Sen jälkeen Metsälän säilöönottoyksikössä on kuitenkin ollut alaikäisiä, myös ilman vanhempia.

Helsingin Metsälä on Suomen ainoa säilöönottoyksikkö. Sinne joutuvat paperittomat, maasta poistettavat sekä ne, joiden oletetaan, saattavan syyllistyä rikokseen Suomessa.

Viime vuoden kesäkuussa hallitusohjelmaan kirjattiin, että yksintulleiden alaikäisten säilöön ottaminen kielletään.

Sen jälkeen Metsälässä on ollut alaikäisiä turvapaikanhakijoita, myös ilman vanhempia.

- Meil on ollu nyt ihan muutama koko viime vuonna neljä alaikäistä ilman huoltajaa. Heistä viimeisen on tullut tänne marraskuussa, kertoo Metsälän säilöönottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Tämä marraskuussa säilöön otettu oli 16-vuotias turvapaikanhakija. Hän vietti säilössä kaikkiaan kolme kuukautta.

- Metsälä on suljettu yksikkö, tämä ei ole vankila, mutta tilat ja liikkuminen ovat rajalliset. Päivittäin ulkoilua on on tunti rajoitetulla pihalla, et kylhän se hirmu rajallista on, Nuutinen selvittää.

Amnesty tyrmää lakiesityksen

Valmisteilla on parhaillaan lakiesitys, jossa alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto kielletään - yksin tulleiden osalta. Tämä ei miellytä kaikkia lakiesityksestä lausunnon antaneita järjestäjä.

- Se ei Amnestyn näkökulmasta riitä. Myös lapsiperheiden säilöönotto voi olla haitallista koko perheelle ja Amnesty katsoo, että kaikkien lasten säilöönotto tulee kieltää, kertoo oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen Amnesty Internationalista.

Näin on jo tehty, ainakin EU:n alueella.

- Belgiassa on kielletty kaikkien lasten säilöönotto. Ja Belgiassa on löydetty muita vaihtoehtoja, esimerkiksi tällainen perhekoti, jossa heille annetaan ohjaaja joka seuraa perheen tilannetta, Mehtonen selvittää.

Onko Metsälä oikea paikka alaikäisille?

Vuoden 2011 jälkeen Metsälässä on ollut yhteensä 27 alaikäistä. Pääosin he ovat tulleet huoltajiensa kanssa. Pisimmillään alainen on ollut säilössä 96 vuorokautta.

- Metsälän tilat eivät sovellu lapsille, sillä siellä lapset eivät pääse ulkoilemaan säännöllisesti, heillä ei ole kunnon leikkitilaa siellä ja he pystyvät liikkumaan muiden aikuisten kanssa samoissa tiloissa, Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen listaa.

Amnestyn mukaan säilön sijaan yksin tulleet alaikäiset tulisi sijoittaa lasten ryhmäkoteihin, joihin myös muut yksin tulleet lapset tällä hetkellä sijoitetaan

- Siellä saavat käydä koulua ja harrastaa, olla muiden lasten kanssa, Mehtonen perustelee.

35-paikkaisessa Metsälässä lapsille ei ole erikseen rajattua osastoa.

- Tämä osastoimattomuus on ongelma lapsien kannalta, sillä meillä on ollut tänä vuonna entistä enemmän pakoja, paonyrityksiä, erilaista nujakointia, huumeenkäyttötapaus ja viiltelyjä eli tilanne on ollut välillä hyvin jännittynyt. Että aika vahvasti on noussut kysymys, että onko tämä nyt sellainen paikka, jossa lasten pitäisi olla, Metsälän säilöönottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen miettii.