sunnuntai 20. toukokuuta 2018

HS: Antti Palola on oikeassa

Helsingin Sanomat: Pääkirjoitus: Antti Palola on oikeassa 20.5.2018

AMMATTIYHDISTYSLIIKE kertoo usein reaktiivisesti, miksi tätä tai tuota päätöstä ei pidä tehdä. Kun ­Euroopan unionia aiottiin vuosituhannen alussa laajentaa, SAK huolestui työvoiman vapaasta liikkuvuudesta.

SAK teetti vuonna 2000 kyselytutkimuksen, jolla kartoitettiin sitä, kuinka moni virolainen olisi tulossa Suomeen ­rajojen madalluttua unionijäsenyyden myötä. Kyselyssä joka kolmas virolainen oletti työskentelevänsä todennäköisesti tai melko todennäköisesti ainakin aika ajoin Suomessa. Nämä todennäköisyydet ja ajoittaisuudet katosivat SAK:n julkis­taessa tuloksen. SAK antoi ymmärtää, ­että 1,3 miljoonan ihmisen kansasta Suomeen vyörähtäisi 400 000, minkä vuoksi työvoiman vapaalle liikkumiselle Virosta päin tarvitaan 7–10 vuoden siirtymäaika.

Viron tilastojen mukaan Suomessa töissä käyviä on noin 20 000. Pysyvästi Suomessa asuvia virolaisia on ehkä 50 000. SAK:n luvuista on jääty kauas, ja kaiken lisäksi virolaisia on tarvittu kipeästi Suomen työvoimatarvetta täyttämään.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ­arvioi torstaina, että unionin ulkopuo­lelta tulevan työvoiman saatavuusharkinnasta on luovuttava. Hän on oikeassa: Suomi tarvitsee lisää työvoimaa ja ay-liike aktiivista asennetta.